Verkkolehti

Sirpakka-hanke: Hanketyöllä toimintaa ja iloa työttömän elämään
Lehti

Sirpakka-hanke: Hanketyöllä toimintaa ja iloa työttömän elämään

Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Jyvässeudun työllistämisyhdistys – JST ry:n Sirpa Nieminen uhkuu toimintaa ja tarmoa. Hän pyörittää…
Aiheet: Työllisyys
Järjestösihteerin palsta 1/2020
Lehti

Järjestösihteerin palsta 1/2020

Juha Keränen. Järjestösihteeri, Työttömien Keskusjärjestö ryKuva: Satu Ylävaara Huhtikuussa tekemämme jäsenkyselyn mukaan 73 % jäsenyhdistyksistä oli supistanut toimintaansa olennaisesti tai toiminta…
Aiheet: Toimeentulo Työllisyys
Sosiaaliturva on uudistettava ihminen edellä
Lehti

Sosiaaliturva on uudistettava ihminen edellä

Aino-Kaisa Pekonen. Sosiaali- ja terveysministeri Sosiaaliturvan kokonaisuudistus on yksi hallituksen keskeisimmistä uudistuksista, jonka parlamentaarinen valmistelu lähtee piakkoin käyntiin. Pohja uudistukselle…
Aiheet: Terveys Työllisyys
Päätoimittajan palsta
Lehti

Päätoimittajan palsta

Jukka Haapakoski. Toiminnanjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Työttömien määrä on edelleen valtava, vaikka työllisyyden kasvu on jatkunut jo viisi vuotta. Työ-…
Aiheet: Työllisyys
Työttömien Keskusjärjestö – suora linkki työllisyystoimien vaikutuksiin
Lehti

Työttömien Keskusjärjestö – suora linkki työllisyystoimien vaikutuksiin

Kuva: Leena Valkonen Irma Hirsjärvi. Puheenjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry Työttömien Keskusjärjestön 80 jäsenyhdistystä ovat suora linkki kymmenien tuhansien työttömien arkeen…
Aiheet: Työllisyys
Työllisyyden edistämisen kartta valmistunut
Lehti

Työllisyyden edistämisen kartta valmistunut

Tuija Oivo. Johtaja, Työ- ja elinkeinoministeriö Työllisyyden edistämiseksi tarvitaan osatyökykyisten työkyvyn tunnistamista ja työvoima- ja sote-palvelujen palveluprosessien yhtenäistämistä. Uuden hallitusohjelman…
Aiheet: Toimeentulo Työllisyys
Kuntien rooli työllisyydenhoidossa
Lehti

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa

Erja Lindberg. Kehittämispäällikkö, Kuntaliitto Työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin edellyttää, että työvoimapalvelut saadaan toimiviksi. Päällekkäisiä ja tehottomia rakenteita ei ole järkevää…
Aiheet: Työllisyys
Lisäkeinoja työllisyys-asteen nostoon
Lehti

Lisäkeinoja työllisyys-asteen nostoon

Pekka Tiainen. Valtiotieteen tohtori, kansantaloustiede Työttömyys verrattuna siihen, että ihmiset ovat työssä, maksaa yhteiskunnalle menetettyinä verotuloina ja työttömyysturvana keskimäärin 20…
Aiheet: Toimeentulo Työllisyys
Työttömien Keskusjärjestö tutustumismatkalla Virossa
Lehti

Työttömien Keskusjärjestö tutustumismatkalla Virossa

Kuvateksti: Johtaja Krislin Padjusin esitteli Tarton Eesti Töötukassan toimintaa Työttömien Keskusjärjestön jäsenistölle. Oppaamme Siiri Toomik oikealla. Kuva: Leena Valkonen Jukka…
Aiheet: Työllisyys
Toiminnanjohtaja Eija Tuohimaa JST ry: Jonkun pitää palaa,  että muut syttyvät
Lehti

Toiminnanjohtaja Eija Tuohimaa JST ry: Jonkun pitää palaa, että muut syttyvät

Jouni Pänkäläinen. Jyvässeudun työllistämisyhdistys – JST ry Työllisyydenhoidon palvelut kuuluvat eniten kilpailutetulle alalle maassamme. Tavoite on, että julkiset hankinnat, valtio…
Aiheet: Työllisyys
Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat kohtasivat toisensa samassa pöydässä
Lehti

Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat kohtasivat toisensa samassa pöydässä

Tapaamisen järjestivät Suomen köyhyyden vastainen verkosto EAPN-Fin, sen kansalais-toimintaryhmä, Kuka kuuntelee köyhää -verkosto sekä Työttömien Keskusjärjestö. Kuva: Jouko Vatanen Leena…
Aiheet: Terveys
Köyhyyden tuottamiin ongelmiin pureuduttiin Brysselissä
Lehti

Köyhyyden tuottamiin ongelmiin pureuduttiin Brysselissä

Kuvateksti: Suomen ständillä keskusteltiin vilkkaasti köyhyyskysymyksestä. Kuva: Jouko Vatanen Leena Valkonen. Viestinnän asiantuntija, Työttömien Keskusjärjestö ry Runsaat 100 henkilöä noin…
Aiheet: Terveys
nuoli