EU:n ruokajako (1996-2022)

Yleistä

Työttömien Keskusjärjestö ry on jakanut jäsenyhdistystensä kautta EU:n ruoka-apua valtakunnallisesti vuodesta 1996 lähtien. Ruokajakelun rahoitti kaudella 2014–2022 Euroopan unionin vähävaraisimmille suunnattu eurooppalaisen avun rahasto (FEAD) sekä Suomen valtio ja sitä hallinnoi Suomessa ruokavirasto (Ruokavirasto), entinen maaseutuvirasto Mavi.

Suomessa työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) vastasi vähävaraisten avun rahastosta ja ruokajakelun hallinnointiviraston toimenpideohjelman toteutuksesta. Rahaston avustuksella voitiin jakaa Euroopassa muitakin tuotteita kuin ruoka-apua (kuten vaatteita tai hygieniatuotteita), mutta Suomessa tehdyn hallituksen päätöksen mukaan Suomessa jaettiin ainoastaan elintarvikkeita.

Vuonna 2021 suurin osa tuotteista (n. 66 %) jaettiin avunsaajille Työttömien Keskusjärjestö ry:n, Kirkkopalvelut ry:n ja ViaDia ry:n kautta.

Kauden viimeiset jaot suoritettiin vuoden 2021 lopussa ja kuivaruokien jako päättyi kokonaisuudessaan siihen. Uusia jakoja ei enää suoriteta.

Vuoden 2022 uudistus

Vähävaraisille jaettavan aineellisen avun käytäntö muuttuu vuoden 2022 aikana. TEM ja Ruokavirasto ovat muuttamassa kuivaruoan jakamista toiseen muotoon. Nyt valmisteilla on maksukorttijärjestelmän käyttöönotto.

EU:n ruoka-jako 2014–2021

Työttömien Keskusjärjestö ry on jakanut jäsenyhdistystensä kautta EU:n ruoka-apua valtakunnallisesti vuodesta 1996 lähtien. Ruokajakelun osarahoittivat kaudella 2014-2022 FEAD ja Suomen valtio. Työttömien Keskusjärjestön jäsenyhdistykset ovat jakaneet ruokaa alueellisesti seuraavan taulukon mukaisesti. Vuonna 2014 jaettiin edellisen kauden yli jääneitä ruokaeriä. Kauden ensimmäiset ruokaerät jaettiin vuoden 2015 syksyllä.

Vuonna 2022 jaetaan FEAD-kauden yli jääneet ruokaerät. Alueet, joissa on kilomääränä 0, ovat jakaneet kaiken ruoka-avun edellisen vuoden loppuun mennessä.

(kg)20152016201720182019202020212022Alue yht.
Häme0316646843136279547723990022543
Kaakkois-Suomi170924375731094424883245542545455036867254934
Kainuu764022592146446192562561086945069746
Keski-Suomi2308560602347345139934124362322751413461267690
Lappi176033344212439139681295613354137030117465
Pirkanmaa2125549434781248292397117967220725220131239
Pohjanmaa129712525010984215771020471959844207098025
Pohjois-Karjala202285453451967580905327458592517270348412
Pohjois-Pohjanmaa184584061147797165152629836752267920213223
Satakunta76171335539776191562294921484260358636150372
Savo33412826217176964680514603864732 3640374953
Uusimaa170653086032600467623745834832371086768236685
Varsinais-Suomi40209955857713997310100627576746521019034533754
Yhteensä217505511869464408466102414196376154368807620562819041
(hlöä)20152016201720182019202020212022Yht.
Hakijoita19500627744000040000526503746144322296707
Jakajayhdistyksiä5759505249464511

Huomaa: Vuonna 2015 toimitettiin yhdistyksiin ruokaa vain syksyjakona. Vuonna 2022 jaettiin vuodenvaihteen 2021 yli menneitä ruokaeriä. Vuonna 2022 ei ollut enää erillisiä ruokatoimituksia.

EU:n ruoka-jako 1996–2013

Työttömien Keskusjärjestö ry on jakanut jäsenyhdistystensä kautta EU:n ruoka-apua valtakunnallisesti vuodesta 1996 lähtien. Vuonna 2014 ei toimitettu ruokajakoja yhdistyksiin, vaan silloin jaettiin edellisen kauden yli jääneitä ruokaeriä. Alueet, joissa on kilomääränä 0, ovat jakaneet kaiken ruoka-avun edellisen vuoden loppuun mennessä.

Huomaa: Vuonna 2014 jaettiin vuodenvaihteen 2013 yli menneitä ruokia. Vuosi 2014 oli välivuosi, jolloin ei toimitettu ruokaa yhdistyksiin.

(kg)20072008200920102011201220132014Alueet yhteensä
Häme15657101421300821884363983077569442107134808
Kaakkois-Suomi207882312026559273524224631156251650196386
Kainuu183662132331473255062826214727115430151200
Keski-Suomi39296415416334957497962864796534525496380459
Lappi475953445550761503935410133190264830296978
Pirkanmaa15176115472216221880260401888688170124508
Pohjanmaa306152965927989252844428838335421820238352
Pohjois-Karjala434433837715955718611990494979850129885
Pohjois-Pohjanmaa264652958145122541234491226970327670259940
Satakunta647385770569056764108418980433712327117503763
Savo7635768382863698508012507894390571196895589311
Uusimaa482973705142115585026969361105634627793380225
Varsinais-Suomi42135424337907692249139757985637019116112564404
Yhteensä488928445316572994603346803240581444458415405203950219
20072008200920102011201220132014
Jakajayhdistyksiä106102898278706011
(kg)19992000200120022003200420052006Alue yht.
Häme52786250126351682424829328682459516725140004
Kaakkois-Suomi5918789116885888813162151081883018947105629
Kainuu572914253529864656827206312762844733744240209
Keski-Suomi593317852325954494643459506744320238695277356
Lappi614724939783195375851535460683722044153342139
Pirkanmaa432112100187942268025634222391904514321139134
Pohjanmaa1224818736377032962340841401923128227295237920
Pohjois-Karjala293911228356213571829109401104155242053238330
Pohjois-Pohjanmaa826713616392512302330499284312672424411194222
Satakunta265277191698735025205531140285994062983319887
Savo1174229058666396306669528878386844868957465276
Uusimaa668016052316912925533244451634184636753240684
Varsinais-Suomi61549790198202138624938391603745142128200827
Yhteensä840081894844599264307604345375931554785824711653141617
(kpl)19992000200120022003200420052006Yht.
Hakijoita2900367506310574036641135452535825460687373261
Jakajayhdistyksiä112107146121143132123119

Työttömien Keskusjärjestöllä ei ole tallessa eriteltyä numerotietoa vuosilta 1996–1998. Keskusjärjestö jakoi 157 000 kg (1996), 173 000 kg (1997) ja 156 000 kg (1998).

nuoli