Työttömyyden kokemusasiantuntijakoulutus 2025
Kokemusasiantuntijakoulutus on maksuton koulutus työttömyyttä kokeneille. Hakuaika on 1.-24.2.2025 ja lähipäivät pidetään tällä kertaa Tampereella.
Työttömyyden kokemusasiantuntijat tuovat äänen työttömille. Työttömyyden kokemusasiantuntijoita tarvitaan, jotta työttömien näkökulma vahvistuisi niin yhteiskunnallisessa keskustelussa kuin työttömiä koskevien palvelujen kehittämisessä muun muassa hyvinvointialueilla ja uusilla työllisyysalueilla. Moninaisen työttömien äänen kuuluminen on tärkeää työttömiin kohdistuvien ennakkoluulojen ja leiman purkamiseksi. Työttömät eivät muodosta yhtä yhtenäistä ryhmää, vaan edustavat monia erilaisia taustoja ja elämäntilanteita.
Koulutuksessa:
- Opit, mitä kokemusasiantuntijalla ja kokemusasiantuntijuudella tarkoitetaan
- Tutustut erilaisiin mahdollisuuksiin toimia kokemusasiantuntijana
- Työstät oman kokemuspuheenvuoron ja harjoittelet sen jakamista yleisölle
- Harjoittelet digitaitoja sekä vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja
- Saat tietoa mediassa toimimisesta
- Pääset keskustelemaan työttömien palveluista
- Saat vertaistukea muilta samassa tilanteessa olevilta
- saat PAIKKO-osaamistodistuksen kokemusasiantuntijuudesta
Koulutus sopii sinulle, jos:
- Sinulla on tuoretta kokemusta työttömyydestä ja haluat auttaa muita oman kokemuksesi kautta.
- Sinulla on riittävät voimavarat oman kokemuspuheenvuoron työstämiseen ja sen esittämisen harjoitteluun ryhmässä.
- Haluat kehittää digi- ja vuorovaikutustaitojasi.
- Pystyt osallistumaan kaikkiin lähi- ja etäkoulutuspäiviin.
”Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on kokemustietoa haastavasta elämäntilanteesta, ja joka haluaa jakaa kokemuspuheenvuoron eteenpäin ja näin vaikuttaa ympäristöönsä.”
Hakuaika: 1.-24.2.2025
Koulutukseen ilmoittautuneet haastatellaan puhelimitse hakuajan jälkeen. Koulutukseen valitaan 10 osallistujaa.
Koulutuksen aikataulu:
Koulutus sisältää sekä lähi- että etäpäiviä. Lähipäivät järjestetään Tampereella.
Ti 8.4. klo 16–18, tutustumisilta (Tampere)
Ke 9.4. klo 9–16, lähipäivä (Tampere)
To 10.4. klo 9–16, lähipäivä (Tampere)
Ke 16.4. klo 10–14.30, etäpäivä (Teams)
Ke 23.4. klo 10–14.30, etäpäivä (Teams)
Ke 7.5. klo 10–14.30, etäpäivä (Teams)
Ke 14.5. klo 10–14.30, etäpäivä (Teams)
Ti 27.5. klo 10–16, lähipäivä (Tampere)
Ke 28.5. klo 9–15, lähipäivä (Tampere)
Pirkanmaan ulkopuolelta osallistuvien matka- ja majoituskulut korvataan. Lähipäiviin sisältyy maksuton lounas ja kahvit.
Linkki ilmoittautumiseen: https://tyottomien-keskusjarjesto-lv.creamailer.fi/survey/bqihvlx8q52wy
Lue työttömyyden kokemusasiantuntijoiden tarinoita: