Kannanotto
04.09.2024Hallitus jatkaa työttömien kurittamista

Pääministeri Petteri Orpon Hallitus jatkaa työttömien kurittamista. Hallituksen toimet lisäävät työmarkkinoilla tukea tarvitsevien kynnystä työllistymiselle. Kun talous samanaikaisesti supistuu, työpaikkojen määrä on laskussa ja sosiaaliturvasta sekä terveyspalveluista on säästetty reippaasti, jäävät työttömät epätoivoiseen tilanteeseen, josta ei ole ulospääsyä.
Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa 4.9.2024 etusivullaan: ”Pankkitili ja jääkaappi ovat yhtä aikaa tyhjinä tuhansilla lahtelaisilla”. Ruoka-avun tarve kasvaa, eikä se aina riitä kaikille hakijoille. Hälyyttävä ilmiö ei rajoitu Lahteen. Koko Suomen työmarkkinat ovat jumissa. Heinäkuussa oli tarjolla yli 50 prosenttia vähemmän työpaikkoja, kuin viime vuonna (TEM työllisyyskatsaus, heinäkuu 2024).
Petteri Orpon hallitus vastaa työttömien hätään budjettiriihessä leikkaamalla lisää sosiaalietuuksia ja työllisyysmäärärahoja työttömiltä. Eilisessä budjettiriihessä päätettiin jatkaa työttömyysturvaetuuksien jäädyttämistä. Työttömyysturvan korotusosista luovutaan ja työmarkkinatuen tarveharkintaa kiristetään Säästöä kertyy arviolta yhteensä noin 22 miljoonaa euroa. Säästö on jo itsessään häkellyttävän suuri, kun ottaa huomioon, että se kohdistuu yhteiskunnan köyhimpiin.
Hallitus kohdentaa säästöjä kohtuuttomasti vähävaraisiin
On tärkeää muistaa, että työttömien sosiaaliturvaan on jo toteutettu lähes miljarditason leikkaukset. 2.9.2024 toimenpantiin ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan historiallisen suuri leikkaus. Lisäksi jo entuudestaan typistetystä palkkatuesta leikattiin pois myös työssäoloehdon kertyminen.
Sote-asiakasmaksut tulevat jatkossa nousemaan. Valtion kassaan kertyy säästöinä 165 miljoonan euron suuruinen summa, mutta työttömien ja muiden vähävaraisten terveydenhoidosta tulee yhä vaikeammin saavutettavaa.
Leikkausten kokonaisuus on inhimillisesti kestämätön. SOSTEn pääekonomisti Otto Kyyrönen kirjoittaa säästöjen voivan hidastaa taloudellista kasvua (SOSTE 3.9.2024, Orpon ja Purran leikkaukset maksatetaan pinituloisilla). Hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset kohdistuvat vähävaraisiin, jotka osaltaan ylläpitävät Suomessa kulutuskysyntää.
Työttömien palveluista leikataan
Työllisyysmäärärahat siirtyvät TE2025 uudistuksen myötä kuntiin. Myös työllisyysmäärärahoja leikataan 37 miljoonalla eurolla lisääntyneestä työttömyydestä välittämättä. Kuntien työllistämisvelvoite kumotaan yli 57 vuotta täyttäneiden työnhakijoiden osalta. Tällä säästetään 18,65 miljoonaa euroa. Lisäksi maahanmuuttajien työllistymistä edistävästä kotoutumiskoulutuksesta säästetään 58 miljoonaa euroa.
Sosiaali- ja terveysjärjestöiltä leikataan 80 miljoonaa euroa. Nämä järjestöt osaltansa tukevat sosiaalisten ja terveydellisten haasteiden kanssa kamppailevia ihmisiä, kuten työttömiä. Järjestöjen supistaessa toimintaansa tai sulkiessa ovensa lopullisesti, jää heikossa yhteiskunnallisessa asemassa oleville entistä vähemmän auttavia tahoja ja keinoja parantaa omaa tilannettaan.
Investoinnit suuntaavat liian kauas tulevaisuuteen, hyödyt jaetaan hyvin toimeentulevien kesken
Hallitus päätti myös lisäinvestoinneista. Hallitus tähtää muun muassa TKI-toiminnan olevan 4 % valtion budjetista. 4 miljardia maksava ”tunnin juna” Helsingin ja Turun välillä toteutetaan. Näillä investoinneilla on myös työllistävää vaikutusta. Painotuksista on havaittavissa räikeää eriarvoisuuskehitystä. Esimerkiksi ammattikoulutuksesta kaavaillaan jo tehtyjen leikkausten päälle 120 miljoonan euron säästöjä. Kokonaiskuvana piirtyy, että vain vahvoista ja hyvin toimeentulevista välitetään. Heikoimmassa asemassa olevien syrjäytymiskierteet vain vahvistuvat hallituksen toimien vuoksi.
90-luvun laman opit ovat tältä hallitukselta unohtuneet. Silloin osa työttömistä syrjäytyi pysyvästi työmarkkinoilta. Se on inhimillisen kärsimyksen lisäksi myös taloudellisesti kallista. Kaikki vaaran merkit ovat olemassa. Suomi säästää nyt itsensä suohon.
Teksti: Jukka Haapakoski, Työttömien Keskusjärjestön toiminnajohtaja
Kuva: Toivo Koivisto
Lue lisää aiheesta:
Puheenjohtajan palsta: Työllisyyden esteiden poistamista odotellessa
Työttömien Keskusjärjestön kannanotto: ”Vaadimme lisää työpaikkoja!”