Hätä kasvaa, mutta resurssit auttaa työtöntä uupuvat

Hätä kasvaa, mutta resurssit auttaa työtöntä uupuvat

Työttömien Keskusjärjestö on erittäin huolissaan työttömien ja muiden vähävaraisten tilanteesta. Ruoka-avun tarve jatkaa kasvuaan Suomessa. Pitkäaikaistyöttömyys on sekin kasvanut ennätyslukemiin. Vähävaraisten tilannetta kuormittavat lisäksi inflaation mukana kasvaneet pakolliset elinkustannukset sekä riittämätön sosiaaliturva. Työllisyyspalveluissa painopisteet ovat ns. ”vaikuttavimmissa palveluissa” ja usein työttömyyden alkuvaiheessa. Pitkään työttömyydestä kärsineet kertovat, että heille ei ole mitään tarjolla – on puhuttu jopa työllisyyspalveluiden ”kultaisesta 90-luvusta”, jopa silloin työttömille tuntui olevan paljon enemmän mahdollisuuksia tarjolla.

Ruoka-avun jonot kasvavat

Ruoka-apu.fi-palvelun uusimman tilannekatsauksen (1.9.2026) mukaan 71 % ruoka-aputoimijoista kertoo asiakasmäärän kasvaneen vuodesta 2025. Kyselyyn vastanneita toimijoita oli peräti 330. Ihmisten elämisen haasteet monimutkaistuvat ja työ yhä useammalla enää etäinen haave. Leikkausten takia moni työtön on joutunut turvautumaan toimeentulotukeen, osa myymään autonsa, ja esimerkiksi maaseudulla palveluihin liikkuminen korkeiden kulujen takia on taloudellisesti mahdotonta ilman oma autoa ja rahaa bensaan.

Palveluiden alasajo vaikuttaa etenkin pitkään vailla työpaikkaa olleisiin työttömiin

Valtion rahoittaman työllisyyspolitiikan keinovalikoimassa näkyy lähinnä työvoimakoulutukseen panostaminen, mutta muiden toimenpiteiden kustannuksella. Palkkatuettu työ on romahtanut parissa vuodessa – samoin ensi vuonna lakkautettava kuntouttava työtoiminta.

Kuntouttavan työtoiminnan tilalle on tulossa uusi vapaaehtoinen palvelu. Nykyiset palveluntarjoajat eivät kuitenkaan vielä tiedä, milloin rahaa palveluiden järjestämiseen voi hakea. Koska kuntouttavasta työtoiminnasta vastaa nykyisin hyvinvointialue, usea kunta on skaalannut aiemmin itsehallinnoitua palvelua alas. Viimeisempinä Turun kaupunki on esittänyt 7.9.2026 Turun Työkeskuksen lakkauttamista sekä 57 henkilön irtisanomista.

Työttömien palvelut tarvitsevat lisää rahoitusta

Palvelut ovat jo nyt pahasti aliresursoituja. Tämä näkyy työttömyyden kasvuna sekä esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmien lisääntymisenä. Kärsijöinä ovat etenkin kuntoutusta tarvitsevat ja terveyshaasteiden kanssa painivat työttömät.  

 ”Hallituksella on työttömyystilanteen vakavuus ja toimenpiteiden tarvekokonaisuus hukassa. Koulutukseen panostaminen on tärkeää, koska koulutus suojaa parhaiten työttömyydeltä. On hyvä, että tähän panostetaan. Mutta työllisyyspolitiikan muita toimenpiteitä tarvitaan myös, koska kaikki eivät ohjaudu koulutukseen ilman ohjausta ja vahvaa tukea. Osalle se ei ole edes iän, elämäntilanteen, tai muun syyn takia järkevä vaihtoehto. Palvelut ovat syystä moninaiset ja koko paletti on tärkeä pitää hyvin rahoitettuna. Työllisyyspalvelut ovat kaikkia varten, ei vain niille, joilla on korkein potentiaali työllistyä”, toteaa Työttömien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja, Jukka Haapakoski

Lisätietoja ja tiedustelut:

Jukka Haapakoski
toiminnanjohtaja
jukka.haapakoski@tyottomat.fi
050 577 2580

Työttömien Keskusjärjestö
Yliopistonkatu 5
00100 Helsinki

Oikeus työhön ihmisarvoa kunnioittaen!

nuoli