Lausunto ns. pohjoismaisesta työvoimapalvelumallista

Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle: Hallituksen esitys eduskunnalle työnhakijan palveluprosessin ja eräiden työttömyysetuuden saamisen edellytysten uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi

Asia diaarinumero: VN/698/2021

Työ- ja elinkeinoministeriö on valmistellut niin sanottua pohjoismaista työvoimapalveluiden mallia koskevaa hallituksen esitystä.

Työttömien usein toistama viesti on, että heille ei ole yksinkertaisesti tarjolla työpaikkoja. Työnhakijakeskeinen politiikka ei sido työnantajia lisäämän työpaikkatarjontaa. Tällä esityksellä lisätään työnhakijoiden sekä työnantajien hakuprosessiin käytettyä aikaa – ei luoda uutta työtä. Siksi ihmettelemme oletusta, että tämä esitys synnyttää 9 500 henkilötyövuotta lisää.

Mallissa on Sipilän hallituksen aktiivimalliin liittyviä ongelmia. Kaikille työnhakijoille ei ole asuinpaikan, koulutuksen, työkokemuksen, ammattialan, kielitaidon, sosiaalisen tai terveydellisen syyn vuoksi riittävästi työpaikkoja haettavaksi joka kuukausi. Malli on työttömiä eriarvoistava, eli ne työttömät, joille on kysyntää työmarkkinoilla voivat helpohkosti hakea monia työpaikkoja täyttäen mallin ehdot. He työllistyvät joka tapauksessa todennäköisemmin. Ne työttömät, joiden osaamiselle on vähemmän kysyntää, kokevat vaikeuksia myös työnhakuvelvoitteidensa täyttämisessä.

Työnantajien väite on, että töitä on tarjolla, mutta hakijoita ei ole riittävästi. Mutta ovatko näiden työnantajien vaatimukset kohtuuttomia? Tästä ei puhuta riittävästi. Jos EU-alueelta ei löydy työvoimaa, olisiko työpaikkojen vaatimuksissa ja palkoissa parantamisen varaa?

Käsillä oleva malli ei sido TE-palveluita tarjoamaan lisää palveluita, joita työnhakija voi hyödyntää oman ammattitaitonsa kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Julkisia panostuksia työllisyyspalveluihin sekä koulutuksiin tarvitaan lisää, että mahdollisille lisääntyneelle kysynnälle on palvelutarjontaa. Miksi haastatella useammin, jos ei ole riittävästi palveluita, joihin voidaan ohjata?

Sitran teettämän selvityksen mukaan työttömät kokevat velvollisuuden hakea töitä oikeana, mutta resurssit hakuun ei ole heillä vaan TE-toimistoilla: ”Siinä missä työttömältä odotetaan aktiivisuutta kouluttautumisessa, päätösvalta asiassa on lopultakin viranhaltijalla. Vastuu työllistymisestä taas on työttömällä itsellään, vaikka työnhaussa tulee vastaan monia sellaisiakin haasteita, joihin ei voi osaamisen kehittämisestä huolimatta itse vaikuttaa. Näitä ovat muun muassa ikä, työttömän status, kulttuuritaustaan liittyvä syrjintä sekä osaamisen arvioinnin tutkintokeskeisyys…

Työttömän osaamisen kehittämisessä keskeistä onkin tarkastella yksilön ja järjestelmän suhdetta.

”Usein epäkohtien korjaamiseksi tarkoitetut toimenpiteet kohdistuvat yksilöön, vaikka ongelma piillee yhteiskunnan rakenteissa. Keskeinen johtopäätös on, että työttömän osaamisen kehittämistä suunnittelevien tulee tunnistaa kirkkaasti, milloin työvoimapoliittinen toimenpide on tuloksekasta kohdistaa yksilöön ja milloin järjestelmään”

Työttömät kehittäisivät osaamistaan mieluiten tavalla, joka yhdistää opiskelun työhön

Esityksessä lähdetään pelkästään työttömien velvollisuuksista

Esityksessä lähdetään pelkästään työttömien velvollisuuksista. Missä ovat velvoitteet TE-toimistoille, kunnalle tai palveluiden tuottajille? Mikä motivoisi näitä tahoja tukemaan mahdollisimman yksilökeskeistä ja laadukasta palveluohjausta ja palvelua?

Työvoimapalveluissa on taloustieteellisen termin mukainen moraalinen kato. Työllisyyspalveluiden tai muiden palveluiden tarjoajien ei tarvitse parantaa omia palveluitaan, koska jos työllisyys paranee, heidän palveluilleen ei ole tarvetta. Teorian mukaan, silloin keskinkertainenkin palvelu riittää, jotta saadaan asiakkaita.

Ero muihin pohjoismaihin on vielä selkeä. Kurottavaa on paljon, koska palveluihin käytettävät resurssit ovat vielä kokonaisuutena suhteellisen kaukana esimerkiksi Ruotsia tai Tanskaa. Lisäksi esimerkiksi suhteessa Tanskan joustoturvaan suhteutettuna suomalainen palkkaus/irtisanomisjärjestelmä on kankeampi sekä sosiaalietuudetkin työttömyyden alussa pienemmät. Mutta suunta on aiempaa parempi sikäli, että etenkin tässä esityksessä työttömyysturvaan liittyviä sanktioita löysennetään terveempään suuntaan.

Työllistyminen ei ole hakemusmäärästä kiinni. Työnhaun laatu on tärkeämpää. Hyvän työhakemuksen ja CV:n laatiminen ovat perusedellytyksiä, mutta työmarkkinoilla on kirjavia työllistymisen tapoja. Millä tavalla nämä eri tavat huomioidaan? Vaihtoehtoiset työnhaun tavat, apurahat, informaaliset työnhaut, avoimet työhakemukset, sähköiset työnhaut (joista ei saa omaa kopiota) jne. työnhakijan oikeusturvan vuoksi täytyy avata, mitkä haut ovat kelvollisia. Vai riittääkö työnhakijan oma ilmoitus?

Miten yleisesti suomalaisessa työllisyyspolitiikassa huomioidaan piilevät työn saamisen rakenteelliset esteet (vaikka hakemus ja cv täyttäisivätkin pätevyysvaatimukset) – esimerkkinä työnantajien maahanmuuttajia koskevat asenteet, jolloin lähtökohtaisesti suositaan suomalaisia työnhakijoita?

Käsillä oleva pohjoismainen palvelumalli on työttömän/palvelun saajan näkökulmasta raakile. Haastatteluiden yhteyteen täytyy kuvata myös, mitä tarvelähtöisiä julkisia palveluita työnhakijalle on tarjolla eri haastatteluvaiheissa. Nyt kuvataan vain alustava haastattelu ja täydentävät haastattelut prosessina työllisyyspalveluvirkailijoiden näkökulmasta. Miten eri palvelut ja mahdollisuudet kuvataan ja mitä niihin liittyy? Millä tavalla esimerkiksi kuvataan kolmannen sektorin mahdollisia palveluita?

On tärkeää uudistuksen yhteydessä tilastoida työttömien palautetta ja tuoda sitä julki (tilastointi- ja julkituomisvelvoite).

Työvoimapalvelujen hitaus ja TE-viranomaisten vahva harkintavalta työttömän kannalta esteitä

Saamme aika ajoin palautetta liian hitaasta työvoimapalvelusta, kun tehdään työvoimapoliittisia päätöksiä. Työmarkkinat ja työmahdollisuudet eivät odota, jos pikaiselle työvoimalle on tarvetta.  Kahden viikon viive päätöksissä voi olla kohtalokasta jatkopolkujen kannalta. Toivomme, että tämä uusi malli ja rahoitus mahdollistaa sen, että päätöksen saa tarvittaessa viimeistään yhden päivän viiveellä.

Lisäksi työttömät ihmettelevät, miksi TE-viranomaisilla on niin vahva harkintavalta siitä, mikä parhaiten  edistää työttömien työllistymistä avoimille markkinoille? Mitä palvelee, että työttömien omia ideoita painetaan alas? Tämä helposti johtaa työttömien passivoitumiseen. Hyvä työskentelytapa olisi tarjota informaatiota ja mahdollisuuksia työttömille. Antaa työttömien itse ottaa riski, työllistyykö hän alalleen? Koulutus voi poikia päätöksen hakeutua myös muihin tehtäviin.

Koulutusten tarjoajillakin täytyy olla vastuu – vähimmäisvastuuna on kertoa, kuinka suuri osa heidän koulutusohjelmastaan työllistyy avoimille markkinoille ja koulutusta vastaavaan työhön. Koulutustarjontaa voidaan myös riippuen koulutuksen kestosta/valtion/kuntien tuesta sekä koulutukseen osallistujien määrästä ehdollistaa järjestämään vain sellaista koulutusta, joka johtaa työllistymiseen.

Lakiesitykseen on kirjoitettu työttömille velvollisuus vastata puhelimeen. Lakiin ei ole kirjattu, miten asia sovitaan. Oleellista on, että työttömille tulee etukäteistietoa sovittuun aikaan, ja että jos tilanne muuttuu äkillisesti, ettei voi vastata, niin voidaan järjestää uudelleen aika.

Vastaamisen velvollisuus on kirjattu lakiin työttömille – muttei viranomaisille. On syntynyt hankalia tilanteita joillekin työttömille, kun viranomainen ei olekaan soittanut luvattuun aikaan. Eikö lain tule sitoa molempia osapuolia?

Palautteen mukaan kaikki työttömät eivät tarvitse haastatteluja tai koe hyötyvänsä työllisyyspalveluista. Yhdenmukaiset palvelut eivät palvele kaikkia kunnolla. Siksi on myös tärkeää huomioida eri asiakkaiden tarpeet tässä asiassa siten, ettei resursseja tuhlata.

Helsingissä 13.8.2021

Jukka Haapakoski

Toiminnanjohtaja