Nyt on pakko kääntää työllisyyspolitiikan kurssia

Nyt on pakko kääntää työllisyyspolitiikan kurssia

Valtion työllisyysmäärärahat on täysin sidottu joillakin työllisyysalueilla koko vuodelle jo tammikuussa. Työ- ja elinkeinoministeriön uusien tilastojen mukaan pitkäaikaistyöttömyys on vuositasolla jyrkässä 17,3 % kasvussa. Joulukuussa pitkäaikaistyöttömiä oli 109 600. Olemme erittäin huolissamme tilanteesta. Nyt on pakko kääntää työllisyyspolitiikan kurssia ja tarjota riittävä ja oikea tuki työttömille. 

Hallituksen sosiaaliturvan säästötoimet eivät näytä purevan työttömyyteen. Päinvastoin – järkyttävä tilanne on tilastojen valossa eskaloitumassa yhä pahemmaksi. Jalkautuvassa kenttätyössä näemme säästötoimien johtaneen siihen, että osa työttömistä näkee nälkää. Kaikki toivovat työllistyvänsä, vaikka monilla on terveyteen liittyviä vakavia haasteita.

Suuri osa työttömistä on vailla työnhakuvelvoitetta

Työllisyyspolitiikkaan tarvitaan selkeä paradigman muutos. Sosiaaliturvan leikkaukset eivät auta työllisyyden edistämisessä. Todella iso joukko työttömistä on tilanteessa, jossa heiltä ei ole oikeutta edes odottaa työnhakua. TE-toimiston tilastojen mukaan noin 40 % työttömistä ei ole hakuvelvoitetta lainkaan ja vain 34 % on velvoitettu täyteen 4 työpaikan työnhakuvelvoitteeseen (mm. Yle 21.1.2025). Terveydelliset perusteet, siirtymät palveluiden välillä sekä kotoutumiseen liittyvät poikkeukset ovat usein syynä hakuvelvoitteen poistamiseen. 

Työttömien työkykyyn ja terveyteen on panostettava enemmän

On selvää, että työttömien työkykyyn ja terveyteen ei ole panostettu riittävästi. Lisäksi todella suuri joukko työttömistä on väärällä etuudella. Työkyvyttömyyseläke olisi usealle työttömälle parempi ratkaisu. 

”Meillä ei ole työvoimapula, vaan työkykypula. Hyvinvointialueiden leikkaukset tulee välttää ja tukea työttömien terveyttä, kuntoutusta tai eläkeselvittelyitä”, toteaa Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtaja Irma Hirsjärvi.

Toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski jatkaa: ”Tilastoharha on johtanut virheelliseen ja ihmisille vahingolliseen työllisyyspolitiikkaan. Osatyökykyisten työllistymistä pitää tukea palauttamalla työttömyysturvan suojaosa. Valtion tulee kehittää palkkatukea ja lisätä sen rahoitusta. Kuntien tulee vahvistaa omia työllisyystoimiaan.” 

Lisätiedot ja yhteydenotot:

Jukka Haapakoski – toiminnanjohtaja

050 577 2580

jukka.haapakoski@tyottomat.fi

Irma Hirsjärvi – hallituksen puheenjohtaja

050 591 5461

irma.hirsjarvi@tyottomat.fi

nuoli