Työttömien Keskusjärjestö kannustaa työttömiä osallistumaan aktiivimallin vastaiseen mielenilmaukseen

Työttömien Keskusjärjestö kannustaa työttömiä osallistumaan aktiivimallin vastaiseen mielenilmaukseen

Työttömien Keskusjärjestön hallitus kokoontui tänään ja kehottaa kaikkia työttömiä osallistumaan aktiivimallin vastaiseen mielenilmaukseen. Mielenilmaus järjestetään Helsingissä Senaatintorilla PE 2.2.2018 KLO 11-13.

Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtajan, kansanedustaja Satu Taavitsaisen  mukaan työttömien työnhakijoiden huoli aktiivimallista on perusteltu ja aito. Aktiivimalli on epäoikeudenmukainen työttömyysturvan leikkaus ja sen vuoksi laki tulee kumota. Tilalle tulee rakentaa kunnollinen ihmisten työllistymistä tukeva malli. Julkisiin työllisyyspalveluihin ja investointeihin on panostettava, jotta työttömyyden syihin ja työttömien tarpeisiin voidaan aidosti tarjota toimivat ratkaisut.

– Tarvitaan palkkatukirahaa, palveluja, koulutusta ja järjestöjen arvostamista ja niihin työllistämistä sekä lisää henkilökuntaa työvoimatoimistoihin. Pelkät nettipalvelut eivät työttömiä auta, sanoo Taavitsainen.

Työttömien keskusjärjestön hallituksen mielestä työnteko on suomalaisen yhteiskunnan perusta. Suomen perustuslain mukaan ihmisillä on oikeus työhön. Tämä velvoittaa maan hallitusta luomaan työpaikkoja, joissa työstä maksettavalla palkalla ihmiset pystyvät elättämään itsensä ja perheensä.

Suomen työttömyys ei ole työttömien vika, vaan seuraus epäonnistuneesta talous- ja työllisyyspolitiikasta. Vaadimme suunnanmuutosta leikkauslinjaan ja työttömien toimeentulon heikentämiseen 2.2. mielenilmauksessa. Tulkaa kaikki mukaan!

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski, 050 577 2580, jukka.haapakoski@tyottomat.fi
Työttömien Keskusjärjestö ry:n puheenjohtaja Satu Taavitsainen, 044 090 5546, satu.taavitsainen@eduskunta.fi

nuoli