Työttömyysturvan aktiivimalli loukkaa suomalaisten oikeudentuntoa

Työttömyysturvan aktiivimalli loukkaa suomalaisten oikeudentuntoa

Työttömien Keskusjärjestön mielestä hallituksen tulee ryhtyä pikaisiin toimiin peruuttaakseen joulun alla päätetyt työttömyysturvalain muutokset. Uudistettu laki astuu voimaan tammikuun alussa.

Kansalaisaloitteen lain kumoamiseksi allekirjoitti lyhyessä ajassa jo yli 50 000 kansalaista. Kansalaisaloitteen pohjalta asia tulee uudelleen esille eduskunnassa. Lakimuutos velvoittaa työttömiä työhön tai koulutukseen. Jos työtön ei osoita riittävää aktiivisuutta 65 päivän tarkastelujaksossa, työttömyysetuus heikkenee 4,65 prosenttia. Aloitteessa todetaan, että laki rankaisee kansalaista asioista, jotka eivät ole hänen päätettävissään.

Työttömien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski sanoo, että on erittäin hyvä, että kansalaiset ovat olleet aktiivisia ja tuoneet esiin mielipiteensä. Lakia pidetään syrjivänä ja epätasa-arvoisena.
– Hekin, jotka eivät ole vielä osallistuneet, ja haluaisivat osallistua, kannattaa nyt allekirjoittaa kansalaisaloite. Työttömyysturvan aktiivimalli selvästi loukkaa suomalaisten oikeudentuntoa, siitä kertovat myös lukuisat yhteydenotot keskusjärjestöön.

Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtaja, SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen on ilahtuneena seurannut nimien kertymistä kansalaisaloitteeseen.

– Juha Sipilän (kesk.) hallituksen päätös aktiivimallista on ihmisten oikeustajun vastainen ja työttömät ovat kokeneet sen ihmisarvoa alentavaksi. Mitä enemmän nimiä kertyy, sitä tehokkaampi vaikutus aloitteella on. Kannustan ihmisiä allekirjoittamaan aloitteen ja olemaan osa muutosvoimaa, sanoo Taavitsainen.

– On rakennettava sellainen Suomi, jossa talouskasvun hedelmät jaetaan nykyistä oikeudenmukaisemmin. Joulun hengessä muistutan, että kristillinen tasajako ei tarkoita kaikille yhtä paljoa, vaan niille enemmän, jotka tarvitsevat enemmän. Työttömät tarvitsevat rangaistusten sijaan kannustusta ja toivoa paremmasta. Hyvätuloisten verojen alennukset hallituksen olisi pitänyt jättää tekemättä ja laittaa ne rahat palkkatukeen, jolloin työttömiä olisi päässyt töihin, Taavitsainen päättää.

Lisätietoja
Toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski, 050 577 2580, jukka.haapakoski@tyottomat.fi
Työttömien Keskusjärjestö ry:n puheenjohtaja Satu Taavitsainen, 044 090 5546, satu.taavitsainen@eduskunta.fi

nuoli