Toiminnanjohtajan blogi: Työllisyyspalveluihin tulee nyt satsata työllisyyden parantamiseksi – ja vahvistaa julkinen talous myöhemmin

Toiminnanjohtajan blogi: Työllisyyspalveluihin tulee nyt satsata työllisyyden parantamiseksi – ja vahvistaa julkinen talous myöhemmin

Tällä hetkellä puhutaan siitä, kuinka hallitus etsii julkista taloutta tasapainottavia työllisyystoimia. Valtiovarainministeri Matti Vanhanen totesi Ylen radion ykkösaamussa heinäkuussa kutakuinkin näin:

– Osatyökykyisten työllistäminen on arvo sinänsä, mutta se ei vahvista julkista taloutta.

Silloin kun valtion rahoilla työllistetään, tämä kirjataan menoksi valtion budjettiin. Vastapainoksi tulopuolta täytyy vahvistaa, veroilla, myynnillä tai velalla. Tämä on johdonmukaista ajattelua. Mutta tässä valtiontalouden syklissä pidemmän tähtäimen hyödyt jäävät usein vaille riittävää huomiota. Työllisyydellä, investoinneilla ja luoduilla palveluilla on moniulotteisia hyvinvointivaikutuksia, joita ei valtion budjetissa suoraan näy.

Vallitsevan taloustieteellisen ajattelun mukaan, silloin kun yksityinen sektori työllistää työpaikkoihin, se on tehokasta. Markkinat toimiessaan hoitavat tuotteiden ja palveluiden kysynnän ja tarjonnan. Valtio verotuksellaan ja toimillaan aiheuttaa markkinahäiriöitä, koska hinnoittelu ei välttämättä suoraan kilpailuun.

Markkinoiden hyvinvointivaikutuksia ei kyseenalaisteta, koska jos joku jostakin haluaa maksaa, niin olettavasti tämä henkilö on itse arvovalintansa osannut tehdä.

Tässä välissä voidaan muistella Irwin Goodmanin esimerkkiä. Poliitikkojen markkinapuheen ylistyksestä puuttuu usein se näkökulma, että markkinat voivat olla epätäydellisiä ja ihmisillä voi olla myös haitallisia tarpeita, joko itseään tai yhteisöä tai ympäristöään kohtaan. Irwin kuoli ennenaikaisesti alkoholin liikakulutukseen, johon hän ei saanut riittävää apua. Vaikka taksit saivatkin ajamisestaan palkkaa, ympäristö saastui tarpeettomasti hetken mielihyvän johdosta.

Markkinat ovat hyvä työkalu, mutta huono renki

Vaikka markkinat ovat hyvä työkalu, ne ovat huono renki. Siksi markkinoita säädellään vahvasti kaikissa kehittyneissä yhteiskunnissa. Suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa valtiolla on merkittävä rooli välttämättömien palveluiden turvaamisessa.

Työmarkkinoiden kohtaanto-ongelma on eräänlainen markkinahäiriö, jossa työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Työmarkkinat on vahvasti säännelty. Työnantajan on otettava huomioon, millä ehdoilla mitäkin palvelua voidaan tuottaa.

Kaikkia työnantajan ideoita ei yksinkertaisesti voida toteuttaa, koska palveluiden kustannukset nousisivat kohtuuttomasti. Esimerkiksi Suomessa ei palkata kaupoissa aputyövoimaa asiakkaiden kassien pakkaamiseen. Tällaista palvelua/työtä voidaan järjestää esimerkiksi Bahrainissa, koska siellä on erilainen sääntelypolitiikka ja työvoimakustannukset ovat matalat.

Valtion taloutta vahvistava työllisyyspolitiikka ja siitä juontuva puhe käytännössä on sitä, että kohtaanto-ongelmaa ratkaistaan etuuspolitiikalla. Joko työttömien etuuksia heikennetään niin, että esimerkiksi kaupat voisivat kilpailukykyisesti järjestää palveluita lisääntyneen työntarjonnan johdosta. Tai sitten paikallista sopimista vahvistetaan niin, että työnantajat voivat neuvotella työnteon ehdot.

Jotta työpaikkoja syntyy, työllisyyspalveluiden tulee olla kunnossa

Paikallinen sopiminen tai työttömyysturvan heikentäminen ei kuitenkaan osatyökykyistä auta työllistymään. Pienillä viilauksilla etuuksiin, jotka ehkä kansantaloustietelijöiden malleissa tuottavatkin henkilötyövuosia, ei näytä niitä käytännössä tuottavan. Perustulokokeilussa, jossa luotiin merkittävät kannusteet työn vastaanottamiselle, ei saatu parissa vuodessa juurikaan mitattavia työllisyysvaikutuksia. Kurjistamalla työttömien taloutta, heikennetään hyvinvointia ja kurjistetaan työvoimareserviä.

Yhtälö ei kuitenkaan ole mahdoton. Jotta työpaikkoja syntyy, työllisyyspalvelut täytyy olla kunnossa. Joko järjestetään ne työpaikat valtion budjetista tai tuetaan merkittävin ponnistuksin kouluttautumista ja työntekoa avoimilla markkinoilla.

Nykyinen alhainen aktivointiaste (palveluissa olevien työttömien osuus työttömistä) ja työnantajien tuska saada työvoimaa näyttäisi kielivän siitä, että palveluilla on suuri merkitys kohtaanto-ongelman ratkaisemiseksi. Tätä analyysia vahvistaa myös se, että työllisyyden kuntakokeilu on lähtenyt monilla paikkakunnilla takkuisesti liikkeelle.

Eli hallituksen kannattaa edelleen vahvistaa koulutusta, työllisyyspalveluita ja työllistää työmarkkinoilla tukea tarvitsevat vaikka se valtion budjetissa näyttääkin suurena menoeränä. Koulutettu ja osaava työvoimareservi siirtyy tutkitusti avoimille markkinoille helpommin ja pysyy myös siellä. Pitkällä tähtäimellä kohonnut työllisyysaste vahvistaa kansantaloutta.

Jukka Haapakoski
Toiminnanjohtaja