Toiminnanjohtajan blogi: Työllisyyden kuntakokeilu ja työllisyysmallit puntarissa

Koronan väistyessä hetkeksi taka-alalle muutamat muut palikat ovat päässeet liikkumaan maamme hallituksen ja ministeriöiden käsittelyssä.  Omaa mieltäni ovat jääneet askarruttamaan tuleva kuntakokeilu sekä vielä keskipitkän aikavälin horisontissa siintävä pohjoismainen työllisyysmalli.

Olemme Työttömien Keskusjärjestössä kannattaneet kuntakokeilua ja laajemmin kokeilukulttuuria työllisyyden edistämisessä. Aiemmat kuntakokeilut ovat tuoneet erilaisia malleja kokeilun piiriin ja osaltaan raikastaneet lisäpanoksin julkista työnvälitystä – ainakin kokeilun ajaksi. Aktivointiaste on paikoin noussut merkittävästi ja työttömät ovat olleet pääasiassa tyytyväisiä saamaansa palveluun.

Osan kohdalla kuntakokeilunkaan temput eivät ole riittäneet ja tarvittaisiin joko pidempikestoista koulutusta, kuntoutusta tai jotain muuta alueen työpaikkojen tarjonnassa, mihin perustyöllisyydenhoidon palikat eivät näiden ihmisten kohdalla ole riittäneet. Pitkässä juoksussa taloustieteellinen tutkimus ei anna lohdullista kuvaa, että kuntakokeiluissa työllisyysaste paranisi, mutta toisaalta kokeiluasetelma ei ole ollut kovin hedelmällinen luotettavan arvioinnin tekemiseksi.

On myös muistettava, että kokeiluissa on aina käynnistämis- ja lopettamisvaiheet, joten pidempiaikaisia ratkaisuja on uskallettava toteuttaa, jos selvästi havaitaan muutosta palvelutasossa. Aiemmissa kokeiluissa muutokset ovat jääneet osin rahoituksen jalkoihin.

Nyt on viimein rohkaisevasti tällä hallituskaudella haluttu lähteä kehittämään myös työ- ja elinkeinotoimistoissa eteenpäin uudenlaista toimintakulttuuria – pohjoismaisen työllisyyspalvelumallin voimin.

Mutta mikä on kuntakokeilun suhde tähän pohjoismaisen työllisyyspalvelumalliin? Käsitelläänkö näitä erillisinä asioina, vai pyritäänkö oppeja hyödyntämään pohjoismaisessa työllisyyspalvelumallissa? Ei voi olla syntymättä ajatusta, että tässä mennään kahteen eri suuntaan ja pallo ei välttämättä ole samalla pelikentällä.

 

Mielekkään koeasetelman puute

Ekonometrisin työkaluin varustautuneet taloustieteilijät ovat kritisoineet kahta edellistä kuntakokeilua siitä, että sopivia vertailukuntia ei riitä. Talous- ja tilastotieteen näkökulmasta kokeilu vaatisi tutkimuksellisesti mielekkään kokeiluasetelman rakentamista – ei niinkään kuntien omaa kehittämishalukkuutta – vaikka toki tämä on tärkeää, silloin kun itse kokeilua toteutetaan.

Nyt näyttää siltä, että mennään vielä aiempaakin enemmän politiikka edellä. Kokeilukuntia on mukana hallituksen esityksen mukaan 90 – ja kaikki isot kaupungit ovat mukana. Tämä on määrällisesti enemmän kuntia kuin aiemmissa kokeiluissa. Mutta nyt tästä nousee kiperämmin esiin ongelma, onko sopivia vertailukuntia.

Periaatteessa on hyvä, jos kokeilu synnyttää uudenlaisia ja parempia palveluita työttömille. Eri asia on, saadaanko nyt kuntakokeilun tavoitteita saavutettua, eli hankittua relevanttia tutkimustietoa.

Esimerkiksi ylimääräisen kuntakokeilukierroksen kriteereinä olivat, ”kuinka toteuttamiskelpoisia ehdotetut toimenpiteet ovat, onko kokeilualueella tarjolla monialaista palvelua (esimerkiksi koulutus-, sosiaali-, ja terveyspalvelujen yhteensovitus työllisyyspalveluihin), millaisia työllisyysvaikutuksia kokeilusta olisi odotettavissa ja onko kuntien oman rahoituksen osuus todennäköisesti riittävä.”

Sanallakaan ei viitata hallituksen esityksen kahteen kertaan mainittuun tavoitteeseen: ”Ehdotetulla kokeilulla tavoitellaan tietoa siitä, miten kokeilun asiakasryhmän työllisyyspalvelujen vaikuttavuus ja asiakastyytyväisyys kehittyisivät, kun palvelut järjestää valtion sijasta kunnan tai usean kuntaryhmän muodostama kokeilualue. Kokeiluja seurataan jatkuvan tilastoseurannan sekä arvioidaan erillisen tutkimusperusteisen vaikuttavuusarvioinnin avulla.

Työ- ja elinkeinoministeriöstä vakuutetaan, että tutkimukseen panostetaan aiempaa enemmän. Tietysti tärkeintä on, että työttömät saavat hyvää, tehokasta ja oikea-aikaista palvelua. Siinä mielessä tutkimus on toissijainen. Mutta poliittisesti ongelma jäänee utuiseksi eli, mikä on mielekäs hallinnon taso työllisyyspalveluiden järjestämiseksi?

 

Kuntakokeilun käytännön toteuttamiseen liittyviä haasteita

Kuntakokeilu on aiheuttanut ongelmia osalle järjestötoimijoita, jotka ovat aiemmin hakeneet ja saaneet työllisyyspoliittista avustusta. Aiemmin työllisyyspoliittiset avustukset on haettu syyskuussa. Nyt kokeilukunnissa jännätään miten yhdistysten ja säätiöiden toteuttamille työllisyyspoliittisille avustuksille käy ja milloin haut avautuvat?

Ongelmaksi on noussut myös se, että maakuntatasolla TE-toimistot ovat edelleen se ensimmäinen palvelupiste työttömälle. Nyt vain on syntymässä uusi luukku, kun maakunnan sisällä osa työttömistä saa jatkopalvelunsa edelleen TE-toimistosta ja osa ohjataan samaisesta TE-toimistosta kuntakokeilukuntien palvelupisteisiin. Käytännössä olisi syytä järjestää tämä ohjaus niin mutkattomasti kuin mahdollista – esimerkiksi puhelinsoiton tai sähköpostin uudelleen välittämisellä relevantille taholle.

 

Koronapandemian riehuessa sote-uudistusta toteuttamaan

Kolmannen kuntakokeilun ongelmana on myös koronaepidemia ja sote-uudistus. Korona on tutkimusmuuttuja, joka on palvelualoilla vaikuttanut merkittävästi työllisyyden kehitykseen. Luulisi asian aiheuttavan ainakin tutkimuksissa tilastolliseen analyysiin jonkin verran lisätyötä. Toki myös palveluiden mitoittaminen ja palvelutarpeen arviointi on aiempaa haastavampaa. Mihin asiakkaita voi ohjata, kun pandemia riehuu?

Sote-uudistus vuorostaan myllertää sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuita siten, että työllisyyden kuntakokeilun hallinnoinnin näkökulmasta olennaisista yhteistyötahoista sosiaali- ja terveyspalvelut keskitettäisiin maakuntatasolle.

Työllisyyden kuntakokeiluun on kannustanut se, että on oletettu olevan synergiahyötyjä siitä, että työllisyydenhoidossa lisätään yhteistyötä sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa. Työttömien terveys- ja kuntoutuspolut eivät ole toimineet toivotulla tavalla. Mutta soten hallinnollinen suunta on eri, kuin työllisyyden kuntakokeilujen – kuntakokeiluissa työllisyyshallintoa viedään kuntiin – Sotea viedään maakuntiin.

Kuntien vastuulle jää koulutuksessa perusopetus ja toinen aste. Ammattikorkeakoulut ja yliopistot ovat instituutioita, joiden rahoitus ja ohjaus on opetus- ja kulttuuriministeriön käsissä.

Olen alkanut empimään, onko työllisyyspalveluiden hallintotaso oikea suhteessa kuntien tarjoamaan koulutukseen? Sipilän hallituskaudella Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyspalveluissa yritysten kanssa yhdessä järjestettäviin erityiskoulutuksiin liittyviä varoja siirrettiin opetus- ja kulttuuriministeriöön. Ajatus oli, että OKM:ssä näitä täydentäviä ja yritysten kanssa yhteistyössä järjestettyjä koulutuksia järjestettäisiin yhteistyössä TE-toimistojen kanssa. Nyt suuntana on OKM:ssä elinikäisen oppimiseen panostaminen ja työttömille koulutusten suuntaaminen elinikäisen oppimisen sateenvarjon alla. Joka tapauksessa OKM:llä on mandaattina tukea työttömien koulutusta, mutta työllisyyspalvelut ovat siirtymässä valtion tasolta kunnille.

Näihinkin yllä oleviin kysymyksiin etsitään ratkaisuja ja sitä varten kokeilut ovat. Toivon, että kaikissa 300 kunnassa muistetaan, että hallinnollisella yhteistyöllä ratkaistaan näitä eri ongelmia. Eli toteutetaan sitä nyt, mitä on muilta edellytetty ja toivottu!

 

Jukka Haapakoski

Työttömien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja

nuoli