Työtön, kaipaatko vinkkejä liikuntaan?

Työtön, kaipaatko vinkkejä liikuntaan?

Työttömien Keskusjärjestön Kaikki Kunnossa -hanke aktivoi kaikkia työttömiä liikunnan pariin. Hanke on koonnut kunnille tehdyn kyselyn pohjalta verkkosivuilleen tietoja kuntien järjestämistä maksuttomista tai edullisista liikuntamahdollisuuksista työttömille.

Vuosille 2020–2021 ajoittuvan ja opetus- ja kulttuuriministeriöltä rahoitusta saavan Kaikki Kunnossa -hankkeen tavoitteena on edistää työttömien ja heidän perheidensä kiinnostusta ja mahdollisuuksia liikuntaan.

– Työttömälle maksuttomat liikuntamuodot voivat olla ainoa mahdollinen vaihtoehto. Vaikka liikuntamahdollisuuksia olisikin, tieto niistä ei aina tavoita. Kunnat ovat merkittäviä paikallisia liikuntapalvelujen tuottajia etenkin heille, joilla ei ole varaa kalliisiin harrastusmaksuihin, sanoo hankekoordinaattori Heli Niromaa.

Hankkeessa kartoitettiin alkuvuodesta kuntien työttömille suunnattuja liikuntapalveluja. Kuntakyselyn perusteella reilu kolmasosa kunnista tarjoaa työttömille maksuttomia liikuntapalveluja, yleisimmin kuntosalikäyntejä, uimahallikäyntejä tai ryhmäliikuntaa. Yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa työttömien liikunnan edistämiseksi tekee vajaa 40 % vastaajista.

Suurimmaksi haasteeksi kunnissa koetaan, ettei työttömiä saada tavoitettua ja mukaan ryhmiin. Ratkaisuna haasteeseen nähdään etenkin yhteistyö muiden työttömiä kohtaavien toimijoiden kanssa.

Tutustu raporttiin: Työttömien liikuntapalvelut kunnissa https://bit.ly/364GJWB.

Listaus: Kunnat, jotka tarjoavat maksuttomia palveluja työttömille. Listauksessa on liite työttömien yhdistyksistä, joilla on liikunnallista toimintaa jäsenistölleen (täydentyy). https://tyottomat.fi/hankkeet/liikuntatarjonta-kunnissa/

Osallistu Työttömien Keskusjärjestön juhlavuoden Kävellään Suomi ympäri -kampanjaan: Kävellään Suomi ympäri – Työttömien keskusjärjestö ry (tyottomat.fi)

 

Lisätietoja:

Hankekoordinaattori Heli Niromaa, 044 544 3613, heli.niromaa(@)tyottomat.fi

Viestinnän asiantuntija Leena Valkonen, 044 717 7277, leena.valkonen(@)tyottomat.fi

logo, jossa lenkkitossun pohja ja teksti Kävellään Suomi ympäri

nuoli