Vierasblogi: Lisäkeinoja työllisyysasteen nostoon

Lisäkeinoja työllisyysasteen nostoon – 75 %:n työllisyysasteen ylittäminen on mahdollista työpaikkoja lisäävillä toimilla

Työttömyys verrattuna siihen, että ihmiset ovat työssä, maksaa yhteiskunnalle menetettyinä verotuloina ja työttömyysturvana keskimäärin 20 000 euroa työtöntä kohden. Tämä kuvaa työttömyyden suoria kustannuksia yhteiskunnalle. Niiden ohella on lisäksi monia seurauskustannuksia.

Kun presidentti Urho Kekkonen julisti vuonna 1976 kansallisen hätätilan työttömyyden uhkaavan kasvun vuoksi, oli työttömien työnhakijoiden lukumäärä 60 000. Sittemmin se nousi yli 100 000:n vuonna 1980 ja kävi korkeammallakin 1980-luvulla. Vuonna 1989 yöttömien työhakijoiden luku painui alle 100 000:nen ja yhtäjaksoinen vuoden työttömyys painui alle 3000 työttömän.

1990-luvun lama toi käänteen pahempaan. Työttömien työnhakijoiden luku oli vuosina 1991-2018 keskimäärin 320 000 eli yli kolminkertainen aiempiin lukuihin verrattuna. Se oli 260 000 enemmän kuin Kekkosen julistaessa hätätilan.

Työttömyyden kustannukset yhteiskunnalle

Luvuista voi laskea, että verrattuna 60 000:een 260 000 työtöntä korkeampi työttömyys kerrottuna 20 000 eurolla on maksanut yhteiskunnalle 5,2 miljardia euroa vuodessa. Kerrottuna 28 vuodella tämä vastaa 146 miljardia euroa nykyrahassa. Se on suunnilleen 60 % bruttokansantuotteesta eli suunnilleen saman verran kuin julkisyhteisöjen velan kansantuoteosuus.

Tämä on havainnollistus, joka kuvaa suuruusluokkia työttömyyden kustannusten merkityksestä valtiolle, kunnille ja sosiaaliturvan rahoitukselle. Sen ohella työttömyys merkitsee tulonmenetystä työttömille ja työttömien perheille.

Tästä seuraa, että työllisyyttä hoidettaessa menojen vastapainoksi tulee paljon hyötyä, koska verotulot lisääntyvät ja työttömyyden kustannukset vähenevät.

Lisäkeinoja työllisyysasteen nostoon

Palkkatuen käytön lisääminen, ulosoton suojaosuuden nosto ja lyhempien työaikojen mahdollistaminen elämän tilanteen mukaan ovat lisäkeinojen kärkeä työllisyysasteen nostoon.

Suorassa työllistämisessä päälinjana olivat 1860-luvulta 1960-luvulle työllisyystyöt. Sen rinnalla oli laajaa asutustoimintaa etenkin ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeen.

1960-luvun taite oli käännekohta, kun työttömyyskorvausta alettiin maksaa ilman, että ensin oli tehtävä työtä. Tämä on ollut siitä lähtien työttömyysturvalain kulmakivi. Työttömän tulee ottaa vastaan työ. Jos sitä on ja jos ei ota, menettää työttömyysturvan.

Se, että korvausta alettiin maksaa ilman edeltävää työtä, oli perusteena siihen, että sillä edistettiin ihmisten siirtymistä maaseudulta teollisuuteen ja rakentamaan kaupunkikeskuksia palveluineen. Korvaus mahdollisti liikkeelle lähdön kotiseudulta.

Sittemmin työllisyystyöt on korvattu palkkatuilla. Ajatus on, että työttömän palkkaaminen tulee työantajalle edullisemmaksi ja samalla työssä olevalle jäävä ansio on korkeampi. Tällä tavoin vältetään palkkojen alentamista ja ehkäistään työntekijäköyhyyttä. Ammattiyhdistysliike tukee tätä työllistämistä, koska lähtökohtana tulee olla, että sovittuja työehtoja noudatetaan.

Palkkatukijaksot ovat määräaikaisia, koska tarkoitus on estää työttömyyden pitkittyminen ja katkaista pitkään jatkunut työttömyys. Jos työllisyystukijakson jälkeen työttömyys jatkuu, uusi palkkatukijakso on tarpeen.

Palkkatukea käytetään liian vähän

Suurin vaikeus on, että palkkatukea käytetään liian vähän ja rahoja on liian vähän. 1990-luvun laman aikana työllistettyjä oli useana vuona yli 60 000 ja välillä yli 70 000. Koska työllistämistä on vähennetty, palkkatuella olevien määrä on keskimäärin ollut 41 600 henkilöä vuosina 1991-2018. Nykyisellään määrä on varsin vähäinen, kuten vuonna 2018 vain vähän yli 25 000 henkilöä. Luku on hyvin alhainen verrattuna muihin Pohjoismaihin ja yllättäen myös Länsi-Euroopan maihin verrattuna.

Esimerkkinä laskelma. Jos palkkatuki on 10 000 euroa vuodessa, esimerkiksi 20 000 henkilön lisätyöllistäminen palkkatuella maksaa 200 miljoonaa euroa tai 40 000:n 400 miljoonaa euroa. Eri tekijöitä huomioon ottaen voi laskea, että yhteiskunnalle tulee tästä suoraan takaisin 2/3 kun työllistetyt maksavat enemmän veroja ja ansiot tulevat työttömyysturvan tilalle. Siten 20 000 henkilön lisätyöllistäminen maksaa hyödyt vähennettynä vajaa 70 miljoonaa euroa ja 40 000:n noin 130 miljoonaa euroa.

Esimerkin summat ovat oikeasti aivan pieniä rahoja, puoli promillea kansantuotteesta tai vähemmän. Hyödyt kasvavat vielä, kun syrjäytyminen vähenee ja työllisyystilanne on kaiken kaikkiaan parempi monine hyvine seurauksineen. Siksi toimia ei voida torjua vetoamalla kustannuksiin.

Yksinomaan palkkatuen käytön tuntuva lisääminen voisi kattaa merkittävän osan 60 000 henkilön lisätyöllisyydestä, mikä on nykyhallituksen tavoitteena. Kun asiaa vertaa siihen, miten köyhempi Suomi sotien jälkeen asutti ja työllisti satoja tuhansia ihmisiä, ei kyse oli siitä, etteikö siihen nykyisin olisi varoja. Kysymys on linjavalinnasta, että hoidetaan näitä asioita.

Palkkatuen perusajatus on alentaa kynnystä työllistää ihmisiä, joiden työttömyys uhkaa pitkittyä, sekä pitkäaikaistyöttömiä. Kynnystä alennetaan siten, että palkkaus vastaa alan työehtoja.

Palkkatukien käyttöä voidaan edistää

Suora työllistäminen sekä palkkatuet ovat avainkeinot pitkäaikaistyöttömyyden poistamiseksi. Palkkatukien käyttöä voidaan edistää tekemällä käyttö helpommaksi. Tästä on linjaus hallitusohjelmassakin. Esimerkkinä olen nostanut esiin sen, että pitkäaikaistyöttömille tulisi subjektiivinen oikeus vaihtaa työmarkkinatuki sitä vastaavaksi palkkatueksi, jos löytyy työnantaja. Tällöin ei tule lisäkustannusta valtiolle, koska sama raha käytetään ja paremmin työllisyyttä edistävästi.

Palkkatukien käyttö on vähentynyt eniten kunnissa ja valtiolla. Näiden ja kolmannen sektorin palkkatukien vähentämisen perusteena on ollut väittämä, että sen vaikutus ei olisi tehokas. Mittana käytetään kuitenkin sijoittumista avoimille työmarkkinoille tukijakson jälkeen.

Se ei ole kuitenkaan yksistään riittävä mittaustapa: tulee ottaa huomioon myös hyödyt työssäolosta palkkatuen aikana yhteiskunnalle ja työttömille perheineen ja työttömyyden katkaisu. Kolmannen sektorin järjestöt huolehtivat paljolti työttömistä, joiden on vaikea päästä avoimille työmarkkinoille edes palkkatuella. Työttömien järjestöt ja sen toiminnassa olevan ihmiset tekevät erittäin tärkeää arvosta työtä.

Palkkatuen rinnalla muutkin työvoimatuet ja palkkaamista helpottavat veromuutokset ovat tuettavia. Ne eivät korvaa palkkatukia vaan ovat niiden lisäksi.

Nyt tarvitaan riittävän rohkeita avauksia, että saadaan voitettua pitkäaikaistyöttömyys ja saadaan lisää työpaikkoja ja ihmisiä työelämään.

Ulosoton kannustinloukkujen purkaminen tarpeen ensi tilassa

Ulosoton suojaosuuden tasokorotus ja muut korjaukset ulosottojärjestelmään tulee tehdä työllisyyden edistämiseksi.

On tehty jopa toimia, jotka suoranaisesti pahentavat työttömyyttä ja estävät työllisyyttä. Tällainen on ulosoton kannustinloukku. Se on syntynyt siksi, että on tehty pykäliä ulosoton lisäämiseksi, eikä seurannaisvaikutuksia ole lainkaan käsitelty.

Nykytilanne on se, että kun ulosotossa oleva saa 100 euroa lisää työtuloa tai muuta tuloa, vero vie osan ja ulosotto vie vielä suuremman osan. Lisäksi tulojen nousu vähentää tulosidonnaista sosiaaliturvaa niin, että satasesta jää itselle vain 10-20 euroa.

Edellinen hallitus laittoi ulosoton suojaosuuden korottamisen valmisteluun. Nyt hallitusohjelmassa on kirjattu konkreettisesti suojaosuuden nostaminen takuueläkkeen tasolle. Ulosoton suojaosuus ilman lapsikorotuksia on alimmillaan 672,30 euroa kuukaudessa, ja tätä enemmän tulojen noustessa. Takuueläke on 784,52 euroa. Hallitus on päättänyt nostaa takuueläkettä 50 eurolla 834,52 euroon. Silloin alin suojaosuus nousisi 162 eurolla.

Tasokorjauksella on merkittävää työllisyysvaikutusta: on aivan eri asia tehdä työtä kun siitä saakin jotain, kun nyt verot, ulosotto ja sosiaalietujen väheneminen tulojen noustessa vie tulon lisästä 80-90 %.

Ulosottojärjestelmä on paisunut yli äyräidensä eikä ole hallinnassa ja sen peruskorjauksella on saatavissa monia myönteisiä työllisyysvaikutuksia. Jostain pitää aloittaa sillä muuten ei tapahdu mitään. Suojaosuuden tasokorotus on tärkeä askel, joka tulee ottaa vuosikausia kestäneen viivytyksen korjaamiseksi.

Korjauksessa ei pitäisi aikailla

Tarvitaan työaikareformia, joka mahdollistaa paljon nykyistä laajemman osallistumisen työelämään. Lyhempiä työaikoja tulee mahdollistaa pienten lasten vanhemmille, opiskelun perusteella, iäkkäille, osatyökykyisille ja työttömille, jos kokoaikatyötä ei ole sekä irtisanomisten välttämiseksi.

Työaikareformin jatkamisella on olennainen merkitys työllisyyden nostamisessa ja työttömyyden alentamisessa. Ajatus on, että kokoaikatyössä työaika on se, millaiseksi se sovitaan, mutta muutos tapahtuu suhtautumisessa lyhempien työaikojen mahdollistamiseen.

Kun nykyistä suurempi osa ihmisiä tekee lyhempiä työaikoja, saadaan työelämään paljon ihmisiä, jotka muuten olisivat työttömiä tai muuten eivät ole lainkaan työelämässä.

Lyhemmät työajat voidaan tehdä päivittäisenä osa-aikatyönä, lyhempinä työviikkoina tai siten, että tehdään lyhempiä tai pidempiä työjaksoja säännöllisesti tai aika ajoin.

Työttömyyttä vähentävästi vaikuttaa myös työajan lyhentäminen sen sijaan, että irtisanotaan ja pakkolomautetaan pitkäksi aikaa koko aikaisesti. Tämä olisi käsiteltävä vaihtoehtona kaikissa yt-neuvotteluissa, etteivät ne olisi irtisanomisneuvotteluita. Lyhennyspäiviltä maksetaan täyttä työttömyyspäivärahaa, jota ansio ei leikkaa kuten sovitellussa päivärahassa.
Tämä on järjestelmä, joka on jo olemassa, ja kyse on sen johdonmukaisemmasta käytöstä, jolloin se on samalla tärkeä keino irtisanomisten vähentämisessä.

Uudesta avauksesta olisi kyse siinä, että pienten lasten vanhemmille mahdollistettaisiin vanhempainpäivärahan jakaminen ja sen saaminen yhtä aikaa. Kumpikin puoliso tekisi tällöin lyhempää työaikaa. Vanhempain päiväraha määriteltäisiin vanhempainvapaiden suhteessa. Vapaat voisivat tällöin olla eri päivinä tai siten, että molemmat tekevät osa-aikatyötä.

Nämä ovat esimerkkejä lyhempiä työaikoja mahdollistavista keinoista.

Tarvitaan siten edistystä monissa eri osakysymyksissä, joissa edelliset ovat tärkeitä kärkiä ja välttämätön osa työllisyystoimia. Ne ovat kriittisiä siinä suhteessa, että näiden kautta on mahdollista nostaa työllisyysastetta merkittävästi hidastuvankin talouskasvun oloissa

Työllisyyden vahvistaminen on mahdollinen ja tärkeä askel

Antti Rinteen hallituksen keskeinen kysymys on työllisyyden vahvistaminen ja työttömyyden alentaminen. Olennaisia osia on pitkäaikaistyöttömyyden alentaminen ja nuorten tilanteen parantaminen. Työllisyyden parantaminen on mahdollista ympäristön kannalta kestävästi ja se on olennaisen tärkeää julkisen velan hallitsemisessa.

Tavoitteet eivät ole irrallaan toisistaan. Työllisyysasteen nousu kestävästi päälle 75 %:n 15-64-vuotiaiden kohdalla karkeasti puolittaisi julkisen talouden alijäämän, kun otetaan huomioon hallitusohjelman muut toimet. Työllisyysasteen nousu 78 %:iin 2020-luvulla poistaisi julkisen talouden alijäämän. Tällöin velka ei kasvaisi ja kun tuotanto kasvaa, velan osuus kansantuotteesta alenisi. Tärkeää on keskittyä siihen, että saadaan työllisyysaste kestävästi 75 % korkeammaksi.

Ennakkoon sanominen, ettei onnistu, ei ole hyvä suhtautumistapa. On mahdollisuudet onnistua, mutta tavoitteiden vaativuutta lisää ainakin tällä hetkellä hidastuva kasvu. Sen korvaamiseksi tärkeintä on esittää hidastuvan kasvun tilanteeseen keinoja ja tehdä kaikki mahdollinen

Työttömyysturvan porrastukset eivät ole työllisyyden vahvistamisen listalla, koska porrastuksissa on aina se heikkous, että vaikka niillä voi olla osalle työttömistä aktivoivaa vaikutusta, suurelle osalle heistä porrastukset tarkoittavat valumista heikommalle turvalle, koska työtä ei työttömille ole. Juuri tähän kohtaan antaa vastauksen työllistäminen ja palkkatukien käyttö ja osalla työttömiä muu sosiaaliturva tai koulutus.

Työttömyysturvan porrastamisen ja alentamisen sijaan työttömyyden keston mukaan on perusteltua päinvastainen porrastus siten, että palkkatuen taso nousee, kun työttömyys on kestänyt kauemmin.

Kansalaistoiminta on työllisyystavoitteissa onnistumisen kannalta tärkeää. Työttömien järjestöjen toiminta on tässä erittäin arvokasta. Toiminta työttömien lähtökohdista ja rakentamalla työtä muiden kansalaisjärjestöjen, ay-väen ja luottamustehtäviin valittujen kanssa tuo tulosta.

Pekka Tiainen
Valtiotieteen tohtori, kansantaloustiede
Työskennellyt viimeksi neuvottelevana virkamiehenä Työ- ja elinkeinoministeriössä

nuoli