Hankeyhdistykset

Askelia voimaan -hankkeessa on mukana osatoteuttajana yhdeksän Työttömien Keskusjärjestön jäsenyhdistystä ympäri Suomen. Yhdistykset saavat tukea oman hyvinvointitoiminnan käynnistämiseen ja yhdistyksissä toimii hyvinvointitsemppari. Yhdistyspaikkakunnilla kehitetään yhteistyötä työttömien elintapaohjauksessa ja liikuntaneuvonnassa.

Kajaani

Kainuun hyvinvointialue tarjoaa liikuntaneuvontaa kan­san­sai­rauk­siin sai­ras­tu­neil­le tai kor­keaan sai­ras­tu­mi­sen ris­kiin kuu­lu­vil­le. Lisäksi Kajaanin kaupungin Liikuntaluuri-neuvontapuhelimessa kaupungin liikunnanohjaajat antavat liikuntaneuvontaa. Työttömät saavat alennuksen uimahalli- ja kuntosalimaksuista. Kaukametsän opisto järjestää ryhmäliikuntaa ja tekee yhteistyötä Kajaanin Työvoimayhdistyksen kanssa. Lisäksi Kajaanissa on käytössä taloudellisesti tiukassa  tilanteessa oleville suunnattu Kaikukortti.

Kajaanin Työvoimayhdistys ry

  • Yhdistykseen on koulutettu kaksi hyvinvointitsempparia. Tsemppari tekee elintapakartoituksia jäsenille ja työntekijöille. Tsemppari järjestää erilaista liikuntatoimintaa kuten sisäcurlingia, mölkyn peluuta ja yhdessä lenkkeilyä.  Lisäksi viikoittain kokoontuu kaksi jumpparyhmää ja keilausryhmä. Yhdistyksessä toimii myös painonhallintaryhmä. Yhteinen keittiö -ryhmässä valmistetaan kerran kuussa terveellistä ruokaa. Lisäksi järjestetään liikuntalajitutustumisia ja erilaisia tapahtumia.
  • Yhdistyksen ruokala Eineksestä saa lounasta edullisesti maanantaista perjantaihin, tarjolla on myös kasvisruokavaihtoehto. Lisäksi tarjolla on hävikkiruuasta koottua ilmaista aamiaista.
  • Kerran kuukaudessa ruokalassa on Punaisen Ristin terveyspiste, jossa voi mittauttaa maksutta verenpaineen ja verensokerin.
  • Yhdistys toimii Kaikukortin jakopaikkana.

Yhteystiedot
Osoite: Sammonkatu 1-3, Kajaani
Kotisivut: Kajaanin Työvoimayhdistys
Facebook: www.facebook.com/kajaanintyry
Sähköposti: hyvinvointitsemppari@ktyry.fi

Kaksi vierekkäistä kuvaa, joista toisessa sisäcurlingin peluuta ja toisessa salaattia lautasella.

Kokkola

Kaupungin liikuntapalvelut tarjoaa liikuntaneuvontaa kaikille halukkaille.  Työttömät saavat alennuksen uimahalli- ja kuntosalimaksuista. Kirjastosta ja liikuntapalveluista voi lainata liikuntavälineitä. Kokkolassa on käytössä taloudellisesti tiukassa  tilanteessa oleville suunnattu Kaikukortti. Tutustu myös hyvinvointialue Soiten elintapavalmennuksen palvelutarjottimeen.

Kokkolan Työttömät ry

Yhdistyksessä toimii hyvinvointitsemppari. Yhdistys järjestää liikuntaan ja muuhun hyvinvointiin liittyviä tapahtumia ja tekee yhteistyötä muiden yhdistysten kanssa. Myös ryhmätoimintaa on suunnitteilla.

Kokkolan Työttömät ry:n logo

Yhteystiedot:
Osoite: Koivuhaan palvelukeskus, Mäntynäädänkatu 6, Kokkola
Kotisivut: https://koty.fi/
Facebook: www.facebook.com/kokkolantyottomatry
Instagram: @kokkolantyottomat

Kotka

Silmut ry

Yhdistyksessä toimii koulutettu hyvinvointitsemppari.

Yhteystiedot:
Osoite: Vesitorninkatu 2 LH68, 48600 Kotka
silmutry@gmail.com
Kotisivut: www.silmutry.fi/
Facebook: www.facebook.com/Silmut-ry

 

Kouvola

Kouvolan kaupunki tarjoaa maksutonta liikuntaneuvontaa kaikille, jotka liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän tai tarvitsevat apua ja tukea liikkumisen aloittamiseen. Kymen hyvinvointialue tarjoaa elintapaohjausta osoitteessa elma.kymenhva.fi. Tarjolla on myös kuntosaliharjoittelun ja vesiliikunnan opastuksia: Liikkeelle! -toiminta – Kouvolan kaupunki

Työttömät saavat alennuksen uimahalli- ja kuntosalimaksuista. Kirjastoista voi lainata liikuntavälineitä. Laajin valikoima on Kouvolan pääkirjastossa.

 Kouvolan Seudun Työttömät ry

Yhdistyksessä toimii koulutettu hyvinvointitsemppari. Yhdistys järjestää yhteisiä liikuntahetkiä mm. pingiksen pelailun ja erilaisten lajitutustumisten merkeissä. Yhdistys tarjoaa edullista lounasta maanantaista perjantaihin.

Kouvolan seudun työttömät ry:n logoYhteystiedot:
Osoite: Kauppalankatu 29, Kouvola
Kotisivut: https://kstry.fi/
Facebook: www.facebook.com/kstry2017

Loimaa

Työttömät pääsevät Virkistysuimala Vesihoviin ja sen kuntosalille alennettuun hintaan. Kaupungin kuntosaleille pääsee maksutta. Loimaan kaupungin liikuntapalvelut tekee yhteistyötä Loimaan Seudun Työttömien kanssa.

Loimaan Seudun Työttömät ry

Yhdistyksessä on kaksi koulutettua hyvinvointitsempparia. Yhdistyksessä toimii terveellisempiin elintapoihin kannustava Terveys-ryhmä. Lisäksi järjestetään liikuntalajitutustumisia. Lounaskahvila Työttömien Tupa tarjoaa edullista lounasta maanantaista perjantaihin.

Yhteystiedot:
Osoite: Leppäkuljunkatu 2, Loimaa
Kotisivut: –
Facebook: www.facebook.com/LoimaanSeudunTyottomatRyTyottomienTupa

Nurmes

Hyvinvointialue Siun sote tarjoaa liikuntaneuvontaa terveysaseman kautta. Palvelu on suunnattu tietyille riskiryhmille. Kaupungin hyvinvointipalvelujen toimistosta voi lainata liikuntavälineitä maksutta. Kuntalaiskortilla saa alennuksen kylpyläkäynnistä.

Näre ry

Yhdistyksessä on kaksi hyvinvointitsempparia. Tsempparin vetämä liikuntaryhmä kokoontuu viikoittain ja kulloinenkin liikuntalaji valitaan osallistujien toiveiden mukaan, sisäcurlingista jousiammuntaan. Liikunta vuoro on tauolla touko-elokuun välisen ajan. Yhdistyksellä on erilaisia liikuntavälineitä, kuten sauvoja kävelyyn, frisbeekoreja ja kiekkoja, keppijumppakeppejä. Kesäisin heinäkuussa vesijumppa kerran viikossa luonnonvedessä.

Yhdistyksessä järjestetään erilaisia hyvinvointiin liittyviä tapahtumia ja luontoretkiä, kuten marja-  ja sieniretket ja muita retkiä tilanteen mukaan.  Jäsenistö voi jättää toiveita, niitä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan. Yhdistys tarjoaa jäsenilleen edullista lounasta maanantaista perjantaihin klo 11-13 (keittiöremontti 26.6.-20.8.2023).

Näre ry:n logo

Yhteystiedot:
Osoite: Koulukatu 5, Nurmes
Kotisivut: https://nare.fi/
Facebook: www.facebook.com/nareyhdistys
puh. 040 7151 963

Melontaretki järvellä

Turku

Turun kaupunki tarjoaa työttömille ryhmämuotoista liikuntaneuvontaa ja Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää maksuttomia Arkeen voimaa -ryhmiä.  Liikuntapalveluista voi ostaa edullisen, vähävaraisille tarkoitetun Kimmoke-rannekkeen, jolla pääsee sisään liikuntapaikkoihin ja kulttuurikohteisiin. Turulla on myös aktiivista alueliikuntatoimintaa.

Turun Seudun TST ry

Yhdistyksessä on koulutettu hyvinvointitsemppari, joka vetää hyvinvointikerhoa, luonto- ja kalastuskerhoa. Yhdistyksellä on oma liikuntasali ja liikuntavälineitä ja biljardipöytäkin löytyy. Viikoittain on tarjolla ohjattua ryhmäliikuntaa ja keilausta. Yhdistyksellä on myös oma sulkapallovuoro. Lounasruokala KasarmiTalli tarjoaa aamupalaa ja lounasta yhdistyksen jäsenille ja työntekijöille.

Turun seudun TST ry:n logo

Yhteystiedot:
Osoite: Kanslerintie 19, Iso-Heikkilä, Turku
Kotisivut: https://www.tstry.fi/
Facebook: www.facebook.com/tstry

 

Varissuon Työ ja Toiminta VT ry

Yhdistyksessä on kaksi koulutettua hyvinvointitsempparia. Yhdistyksellä on oma liikuntasali, jossa pääsee liikkumaan maanantaista perjantaihin sekä ohjatusti jumpaten että omatoimisesti esimerkiksi pingistä tai sulkapalloa pelaten. Välillä ulkoillaan ja pelataan pihapelejä tai tutustutaan uusiin lajeihin. Etenkin tanssilliset Nia-tunnit ovat olleet suosittuja. Majanummen ruokalassa on tarjolla kotiruokalounasta maanantaista perjantaihin.

Varissuon Työ ja Toiminta VT ry:n logoYhteystiedot:
Osoite: Majanummen toimitalo, Hintsankuja 4, Turku
Kotisivut: https://vtry.fi/
Facebook: www.facebook.com/vtry.fi

Äänekoski

Äänekosken kaupungin Äänekoski liikkeessä -hanke tekee yhteistyötä Suolahden Työttömien kanssa. Työttömille on tarjolla maksutonta liikuntaneuvontaa ja ohjattua liikuntaa. Työttömät saavat alennuksen uimahalli- ja kuntosalimaksuista. Tutustu myös Keski-Suomen hyvinvointialueen meijanpolku.fi -sivustoon.

Suolahden Työttömät ry

Yhdistyksessä toimii koulutettu hyvinvointitsemppari. Liikuntaryhmä kokoontuu viikoittain kaupungin liikunnanohjaajan vetämänä (Äänekoski liikkeessä -hanke). Yhdistyksellä on oma kuntosalivuoro kaupungin kuntosalilla. Yhdistys järjestää hyvinvointiin liittyviä tapahtumia. Arkipäivisin on tarjolla edullista ja terveellistä lounasta.

Suolahden työttömien logo

Yhteystiedot:
Osoite: Kisakatu 7, Suolahti
Kotisivut: https://www.suolahdentyottomat.fi/
Facebook: www.facebook.com/SuolahdenTyottomatRy

 

Ihmisiä jumppaamassa lattiatasossa.

Muut kunnat

 

nuoli