Karenssisanomat/TVYtter-sisällysluettelo
Keskustelu kolmannen sektorin palkkatukikatosta avattu (sivu 4)
Työttömyyden Kriisikokous:Oikeus työhön turvattava ihmisiä kunnioittavasti (sivu 6)
Miksi työttömyys alenee Suomessa hitaasti? (sivu 8)
”Se semmonen arvon tunne. Semmonen yhteiskunnan osanen. Ei mikään hiekanjyvä rattaissa” (sivu 10)
Rahariidat parisuhteiden koetinkivenä (sivu 12)
Työmahdollisuuksien puute vaikeuttaa työelämään osallistumista (sivu 14)
Työttömän motivaatio kasvaa omien tekojen arvostamisesta (sivu 16)
Köyhyysvahti 2017: Köyhyys ei ole poistunut 100-vuotiaasta Suomesta (sivu 18)
Vertaistuessa on voimaa (sivu 20)
Turun Seudun TST ry katsoo luottavasti tulevaisuuteen (sivu 22)
Elämänilo, arvostus ja yhteisöllisyys myös työttömälle (sivu 24)
Työllisyydenhoito myllätään uusiksi (sivu 26)
Hukuttava aalto aukeaa tieksi (sivu 27)
Kylmää kyytiä työttömille (sivu 28)
Muutoksenhakulautakunnat yhdistyvät (sivu 30)
Hyvä elää kylillä – ihmisarvopäivä Pohjois-Karjalassa (sivu 32)
Työttömälle mahdollisuus vaikuttaa palvelusuunnitelmaan (sivu 33)
Toivo Koivisto, Karenssisanomien isä (sivu 34)
Aktiivimalli on työttömyysturvan heikennys (sivu 5)
Suomen lisäpanostus työllistämiseen (sivu 6)
Nousukauden mahdollisuudet hukkaan (sivu 6)
Osallistumistulo (sivu 8)
Haastattelussa professori Katja Forssén (sivu 10)
Lapsiperheköyhyyden tutkimus (sivu 10)
Tarinoita ihmisistä ja ruokajonoista (sivu 12)
Mistä on hyvä hanke tehty? (sivu 16)
Turun Seudun TST ry 25-vuotta (sivu 18)
Lex Lindström (sivu 22)
Puhos Love People (sivu 23)
Työttömyydestä osuuskunnan jäseneksi? (sivu 25)
Toivoa velkaongelmista sel viytymiseen (sivu 6)
Terveydeksi-hankkeen matkassa (sivu 8)
Tähtäimessä pienempi tyypin 2 diabetesriski kaikille (sivu 10)
Kuinka järjestää saavutettava seminaari (sivu 12)
Pienillä askelilla hyvinvointiin (sivu 13)
Vuosikokous: TVY on nyt Työttömien Keskusjärjestö ry! (sivu 14)
Kunnallisvaaleissa valitut (sivu 16)
TTL: Miksi kannattaa mitata? (sivu 17)
Tietyoelamaan.fi ohjaa oikean tiedon äärelle (sivu 18)
Köyhyyden vähentäminen poliittiseen keskusteluun (sivu 19)
Etappi – 25 vuotta työllistämistyötä (sivu 20)
Lappeenrannan Seudun Työnhakijat ry 25-vuotta (sivu 24)
Lausunto hallituksen kehysriihelle (sivu 26)
TVY:n toiminnanjohtaja Jukka HaapakoskI: Osallistava sosiaaliturva (sivu 3)
Kuntavaaleissa vastauksia työttömyyden hoitoon? (sivu 4)
Oppimisen olohuone tukena aikuisten työllistymisessä (sivu 7)
Työtön ei kuulu joukkoon (sivu 8)
Terveyksi-hankkeen kuulumisia (sivu 10)
Työterveyslaitos: Realistisen työsuunnitelman perusta (sivu 11)
TVY:n lakimies Timo Krohn: Vuodenvaihteen muutoksia lainsäädännössä (sivu 12)
TVY:n puheenjohtaja Satu Taavitsainen: Tiedätkö asiakasmaksujen kohtuullistamisesta? (sivu 15)
TVY:n järjesösihteeri Juha Keränen: Yhdistystoiminnan tuotteistaminen (sivu 16)
Satu Taavitsainen: Nuoret tarvitsevat työpaikkoja ja työelämä tulevaisuuden tekijöitä – nuoria! (sivu 3)
Kaisa Heikkilä: Unelmana työ -valmennusten kautta työelämään (sivu 4)
Satu Kortelainen: Ulosottomies sai kasvot Jyväskylän velkamessuilla (sivu 6)
Laivakoulutus 2016 Tallinna (sivu 8)
Terveydeksi: Tietoa työttömien terveystarkastuksista (sivu 10)
TTL: Miten meidän nuorilla menee? (sivu 11)
Timo Krohn: Työttömyysturva heikkenee (sivu 12)
Palkkatuki mahdollisuutena (sivu 15)
Jukka Haapakoski: Työttömien haastattelu ja suojaosuuden nostaminen (sivu 5)
Olli Kangas: Perustulokokeilu: Miksi päädyttiin ”hölmöön ja järjettömän kalliiseen pelleilyyn”? (sivu 6)
Ari-Matti Näätänen: Aktiivinen työvoimapolitiikka: ATP:n koulukunnat kansainvälisessä kontekstissa (sivu 8)
Pyhän Kolminaisuuden ja työllisyyspolitiikan isojako! (sivu 10)
Timo Krohn: Hallitus haluaa uudistaa kuntoutusjärjestelmän (sivu 12)
Lukijan ääni: Suomi liikkeelle sähkön voimalla (sivu 13)
Medianurkka: Pitkäaikaistyöttömien vaikea työllistyminen (sivu 14)
Nuoret: Tulevaisuuden työpaikat päättäjien silmin (sivu 16)
Nuoret: Rekrytointitapahtumat uuteen uskoon (sivu 19)
Nuoret: Kirkko etsii uusia ratkaisuja osallistavaan työllisyyspolitiikkaan (sivu 20)
Kaikille oikeus perusmaksutiliin ja verkkopankkitunnuksiin (sivu 23)
Ihmisarvopäivät Outokummussa 19.5.2016: Kuilu Siun Sote, kenen Sote – missä ihminen? (sivu 24)
Ääni työttömälle -toritapahtuman kuvasatoa (sivu 25)
TTL: Maailma muuttuu ja Kykyviisari sen mukana (sivu 27)
Kaisa Heikkilä/TVY Media: Polku takaisin työelämään (sivu 26)
Kolmivuotinen Terveydeksi-hanke aloitti työnsä elokuussa 2016 (sivu 28)
TVY:n Kesäpäivät Summasaaressa Saarijärvellä 7.–9.9.2016 (sivu 30)
Satu Taavitsainen: Laman varjo on pitkä (sivu 31)
Suomi 100 vuotta: Yhteisötaideteos Sydänsyli -hanke (sivu 32)
Jukka Haapakoski: Jonottajat eivät väistäneet ensihoitajia (sivu 4)
Asiakaslähtöisyys sosiaalisen kuntoutuksen tavoitteena (sivu 6)
Miten kehitän työ- ja toimintakykyä? Värähtääkö Kykyviisari? (sivu 9)
Käsityöpajassa opitaan työelämän taitoja (sivu 10)
Massapostitusta vai työnvälityksen digitalisaatiota? (sivu 12)
Mobiilityökokeiluvälityspalvelu maahanmuuttajille (sivu 14)
TVY 25 vuotta! (sivu 16)
Lainsäädännön muutoksia vuodelle 2016 (sivu 18)
Työharjoittelijana työttömien yhdistyksessä (sivu 20)
EU:n ruoka-apukonferenssi Brysselissä 2.–3.6.2016 (sivu 21)
EU:n ruoka-avulla kova kysyntä Ivalossa (sivu 22)
HeTy tukee työttömiä monipuolisilla palveluilla (sivu 24)
Paltamo ei sammaloidu (sivu 26)
Satu Taavitsainen: Euroopan Unioni telakalle korjattavaksi (sivu 27)
Työttömän elämää: Päivä vain ja hetki kerrallaan (sivu 28)
Jukka Haapakoski: ”Työttömyys on liian iso kysymys työmarkkinoiden ratkaistavaksi” (sivu 5)
Matti Tuomala: Työttömät ansaitsevat parempaa talouspolitiikkaa (sivu 6)
Työterveyslaitos: Lisäävätkö korjaava katse ja nähdyksi tuleminen työttömän osallisuutta? (sivu 9)
Eduskuntapuolueet ja työttömien edunvalvonta (sivu 10)
Eeva Mielonen: Työpaikkoja pitäkäaikaistyöttömille jukisilla hankinnoilla (sivu 14)
Satu Taavitsainen: Puheenjohtajan tervehdys! (sivu 15)
Vuosikokous 2016: Samaan aikaan uusi puheenjohtaja ja uusi toiminnanjohtaja (kuvasarja) (sivu 16)
TVY:n hallitus 2016–2017 (sivu 17)
Seija Ilmakunnas: Varjobudjetitvalokeilaan (sivu 18)
Hallituksen kärkihankkeiden työllisyysnäkökulma (sivu 21)
Medianurkka: Nuoret työttömät jäävät ilman apua (sivu 25)
Ääni työttömälle -kampanjan avausseminaari 10.2.2016 (sivu 29)
Laivakoulutus 2015: Työttömien yhdistysten toiminnan kehittäminen (sivu 30)
Puheenjohtajan palsta: Kenelle kuuluu vastuu pitkäaikaistyöttömyyden hoitamisesta? (sivu 4)
Nyt puhuvat TE-toimiston johtajat TVY:lle (sivu 6)
Työttömien terveys ja työkykyisyys (sivu 8)
Työttömien terveystiedot TE-toimistojen URA-rekisterissä (sivu 10)
Työkykykoordinaattori etsii työssä jaksamisen keinoja (sivu 12)
TTL-kolumni: Onko työkykyä myös työn ulkopuolella? (sivu 14)
Järjestöjohtaja – järjetön johtaja? (sivu 15)
Työllisyys, talouspolitiikka ja taloustiede (sivu 16)
Talousguru Thomas Piketty: Koroilla elävä eliitti ottaa vallan (sivu 19)
Palkkatukirahoitusta on lisättävä ensi vuodelle (sivu 21)
Työttömän ja palkansaajan verotuksen erot (sivu 22)
Työttömien kannustaminen – mitä jää käteen perustuslakivaliokunta? (sivu 24)
Riistoa über alles vai kivaa jakamistaloutta kaikille? (sivu 26)
Buddhalaisuuden Täydellinen elinkeino (sivu 28)
Medianurkka: Työtä ja työttömyyttä (sivu 30)
VATT saa mitä VATT tilaa! (sivu 32)
Kolumni: Kolme toivetta: koulutus, työ ja julkinen sektori (sivu 35)
Rakennerahastot EAKR ja ESR (sivu 36)
Järjestösihteerin palsta: TVY:n vuoden 2016 projektit (sivu 37)
Ruoka-avun tarve on jatkuva, tilanne sinänsä hävettävä (sivu 38)
Köyhyyden ja asunnottomuuden moninaisuus Porissa (sivu 40)
Laivakoulutus 2015 Tallinnassa (sivu 44)
Maahanmuuttajien avustamismahdollisuudet (sivu 45)
TyVi: Työllistyvien ihmisten yhdistys (sivu 46)
Ura-Ovi ry – uraovihanke (sivu 47)
Kaavista loppuivat kesällä työllisyysmäärärahat (sivu 6)
Välityömarkkinoiden asemaa vahvistettava (sivu 8)
EU:n ruoka-apuohjelma päivitettiin (sivu 10)
Joe Majanen: Ns. hyvinvointivaltion tyhjäkäynti uhkana yhteiskuntarauhalle (sivu 12)
Työttömien terveydenhoito kunnissa (sivu 14)
TVY:n Kesäpäivät 2015 Tallukassa (sivu 16)
Satu Taavitsaisen kirjallinen kysymys työttömien terveystarkastuksista (sivu 18)
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula vastaa (sivu 19)
Työterveyslaitos: Työelämän ulkopuolella olevan oman työkyvyn arvioinnin tarve (sivu 20)
Medianurkka: Työttömyys ei ole kirosana! (sivu 21)
Ennaltaehkäisevä työllistävä elvytys on aina oikein! (sivu 22)
Palkkatukilainsäädännön uudistus valmistuu (sivu 24)
Hyvissä käsissä -kunniamaininta Sirpakalle Sirpalle! (sivu 28)
Työttömien tuettu loma Sipoossa (sivu 30)
Kolumni: Tarja Filatov: Köyhyydellä on ihmisen nimi (sivu 6)
Pohjoiskalotin työpaikkoja yli valtakunnan rajojen (sivu 8)
Pohjois-Ruotsin ja -Norjan työmahdollisuuksia (sivu 10)
Palkkatukilainsäädännön uudistukseen vaikuttavat tahot (sivu 12)
Palkkatukisysteemille nauraa jo aidan seipäätkin! (sivu 15)
Syrjäyttävä palkkatuki hyödyttää vain julkista sektoria (sivu 16)
Pekka Tiainen: Palkkatuki ja työaikauudistus (sivu 18)
Vähemmän on enemmän hallitusta muodostettaessa (sivu 20)
Kolumni: Kimmo J. Lipponen: Yhteiskunnallinen yritys (sivu 22)
Valtakunnallisten Työllisyyden Edistämisen Päivien kuulumiset (sivu 24)
Työttömyyden syy voi löytyä myös työnantajasta (sivu 26)
TE-toimistojen rooli kaipaa uudistusta (sivu 28)
Pienituloisille maksuttomia pääsylippuja Kaikukortilla (sivu 29)
Sosiaalibarometrikatsaus vuodelle 2015 (sivu 30)
Iäkkäiden työttömyysturva ja edunmaksajien tiedonsaantioikeus (sivu 31)
Työttömyyskysely: Miltä työttömyys tuntuu? (sivu 32)
Medianurkka: TV-ohjelmia työllisyysnäkökulmasta (sivu 34)
TyöKaapeli-hanke: Erään projektin loppusanoiksi (sivu 36)
Kurikan Äijämessut fokusoituivat terveysriskitekijöihin (sivu 38)
Toivotassu: Kotieläinpiha työllistää ja tuo iloa (sivu 40)
Uusia hankkeita suunnitteilla TVY:ssä (sivu 41)
Vantaan Työttömät ry:n Arjen Ilo- hanke (sivu 42)
Missä työpaikat? (sivu 44)
TVYtterin lyhyet (sivu 45)
Jussi Ahokas: Ratkaiseeko työn tarjonnan lisääminen työllisyysongelman? (sivu 6)
Haastattelussa Ahmed Hersi: TVY:n jäsenjärjestöjen kirjo laajenee (sivu 8)
Haastattelussa Betool Hamad: En välitä harrastuksista, haluaisin töihin (sivu 10)
Haastattelussa Alexandra Salmela: Slovakki, josta tuli suomalainen kirjailija (sivu 11)
Haastattelussa Abdirahim Hussein: Suomen kieli sujuvaksi ja kauppa kansainväliseksi (sivu 12)
Nasima Razmyar: Mistä tunnet sä ystävän (sivu 14)
Tuleeko perustulo hallitusneuvotteluihin? (sivu 16)
René Hursti: Suomessa asuvat työttömät työllistettävä ensin (sivu 19)
Haastattelussa Benjamin Oroza: Voices of Nairobi – tarinateltassa jokaisella on ääni (sivu 20)
Lukijan ääni: Kuntouttavan työtoiminnan lakimuutosesityksestä (sivu 23)
Jyrki J.J. Kasvi: Tietoyhteiskunnassa elämänura korvaa työuran (sivu 24)
EAPN-Finin tavoitteet hallitusohjelmaan v. 2015–2019: Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen (sivu 26)
Työllisyysmäärärahat ELY-keskuksille: Pitkittyvän työttömyyden torjumiseen (sivu 27)
Koillis-Helsingin Työ ja Toiminta Ko-Ty ry:n hanke: Pitkäaikaistyöttömät arjen enkeleinä (sivu 28)
Puheenjohtajan palsta (sivu 4)
Kaakkois-Suomen kulttuuri- ja luontoreissu Etelä-Viroon ja Koillis-Latviaan (sivu 6)
Kolumni: Kimmo Tiilikainen: Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen (sivu 9)
Vaihtoehtona osuuskunta (sivu 10)
Sataosaajat Osuuskunta (sivu 12)
Uusi osuuskunta -kirja (sivu 13)
Pienosuuskuntien suuret vaikutukset (sivu 14)
Kolumni: Markus Mustajärvi: Sisäinen devalvaatio syö kasvun eväät (sivu 15)
Herkkuja EU-ruoka-aineksista (sivu 16)
Kurikan työttömät huhtovat hikiä pintahan kuntosalilla (sivu 18)
2G Green Power -hanke: Vielä virtaa (sivu 20)
Liiku-hanke: Ivalon Seudun Työttömät ry (sivu 22)
Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien (sivu 23)
Porvoon Seudun Työnhakijat ry:n 20-vuotistaival (sivu 24)
Lukijan kirje: Arvoisat työvoimapäättäjät! (sivu 26)
Kolumni: Leena Rauhala: Työllisyys yksilön näkökulmasta (sivu 27)
Ammutaanko työttömät maata kiertävälle radalle? (sivu 28)
EU:n elintarvikeapu on nyt vähävaraisten apu (sivu 29)
Viime hetken TVYtter-uutiset (sivu 29)
Haloo Helsinki! (sivu 30)
Kuntoutuksen asiakasyhteistyötä koskeva laki kumotaan (sivu 30)
Tapahtumakalenteri (sivu 31)
Kuule Köyhää -tapahtuma Joensuun torilla (sivu 4)
Tutustumis- ja opintomatka Tukholmaan 25.6.2014: Ihmisen ja työn yhteensovittamista (sivu 6)
Sana on vapaa: Pakkotyö Suomessa (sivu 9)
Sana on vapaa: Työn jakaminen ja työajan lyhentäminen tarpeen (sivu 10)
TVY ry:n kehittämispäivät 16.–17.6.2014 (sivu 13)
Vates: Kehittäminen, välittäminen, asenne ja toiminta (sivu 14)
Valtiovarainministeriö: Palvelunäkymät (sivu 15)
TEM ja Kuntaliitto rohkaisevat: Sosiaaliset kriteerit mukaan julkisiin hankintoihin (sivu 16)
TEM: Lakimuutos antaa mahdollisuuden puuttua pitkittyvään työttömyyteen (sivu 16)
TVY ry:n lausunto: Palkkatukityöllistäminen jäissä valtakunnallisesti (sivu 17)
Säikeet: Tietotekniikka ja TVY (sivu 18)
Mäntyharjun yhdistys ruokahävikkiä pienentämässä (sivu 20)
Tullin raportti EU-ruokajaosta (sivu 21)
Jäsenyhdistysten toimintaa: Työttömien sauna (sivu 22)
Kela tiedottaa: Yleinen asumistuki uudistuu (sivu 23)
Kelan etuudet 2014 (sivu 24)
Asiakastyytyväisyys yllätti terveysasemalla (sivu 27)
Sosiaali- ja terveysministeriön talousarvioesitys vuodelle 2015 (sivu 28)
Kolumnit:
Heikki Taimio: Onko meillä varaa täystyöllisyyteen? (sivu 11)
Anna Kontula: Palkkatyötä vähennettävä (sivu 19)
Kolumnit:
Merja Kyllönen: Jokainen ääni ratkaisee (sivu 5)
Annika Lapintie: Hallitus käänsi kelkkansa (sivu 13)
Tarja Filatov: Työttömyys ei ole yksilön syy (sivu 15)
Olli Kangas: Aktiivista työlinjaa vai alentavaa pakkotyötä? (sivu 20)
Outi Alanko-Kahiluoto: Asumistuen suojaosa helpottaa pienituloisten asemaa (sivu 21)
Kimmo Tiilikainen: Suomi uudistuksilla kasvu- ja työllisyyslinjalle (sivu 23)
Pekka Tiainen: Hallituksen kehysriihi (sivu 24)
Jukka Haapakoski: Uusi puheenjohtaja (sivu 3)
Jyvässeudun Työttömät ry: Työttömistä työllistäjiksi ja tieteellisen tutkimuksen kohteeksi (sivu 4)
Hallituksen rakennepoliittinen ohjelmapäätös (sivu 6)
Kehysriihi 2014 puhuttaa järjestöjä (Lea Karjalainen, TVY ry ja Aarne Kiviniemi, Sininauhaliitto) (sivu 11)
Lea Karjalainen: Kelasto – Kelan tilaston kertomaa ja vähän muutakin (sivu 14)
Kulttuurikeskus Sofia, Helsinki 24.–25.4.2014. TVY ry:n vuosikokous (sivu 16)
Inkeri Halme: Suomen sosiaalifoorumi keräsi 1500 kävijää (sivu 18)
STM tiedote 09.04.2014: Asumisperusteinen sosiaaliturva aiheena Risikon ja valiokuntien tapaamisessa (sivu 25)
Mari Jääskeläinen, Anne Tyni, Sirpa Nieminen ja Rauno Haapanen: Osaamisen kehittäminen v. 2014 (sivu 26)
Lea Karjalainen: TVY:n Liiku-hanke (sivu 29)
Kolumnit:
Anne-Mari Virolainen: Omaehtoinen opiskelu kunniaan (sivu 11)
Seija Ilmakunnas: Onko työvoimapula todellista? (sivu 13)
Mika Kari: Lahti – kolme polkua työllisyyteen (sivu 17)
Tuulia Väätäinen: Arvosta ihmistä! (sivu 21)
Heikki Patomäki: Suomen tulevaisuus (sivu 22)
Erkki Laukkanen: Talous tökkii, entäs sitten? (sivu 23)
Puheenjohtajaehdokkaat:
Anna-Maria Kantola, 48 v. (sivu 7)
Sari Huovinen, Kajaani (sivu 8)
Antti Kuusinen, TVY ry 2020 -visio (sivu 9)
Jukka Haapakoski, 35 v. (sivu 10)
Lea Karjalainen: Viimeiset vuodet TVY:n luotsina (sivu 3)
Lea Karjalainen: Puheenjohtajavaaleja viimeisiltä vuosilta (sivu 4)
STM tiedote 07.02.2014: Järjestöille 308 miljoonaa euroa RAY:n tuotoista (sivu 5)
Eija Tuohimaa: Välittääkö kukaan, jos esimies ei jaksa? (sivu 12)
Henna Paasonen: Köyhyyden monet kasvot (sivu 14)
Rauno Haapanen: Osaaminen on parasta käytettynä (sivu 16)
Tomi Kankainen: Työttömien yhdistyskenttä kehittää toimintaansa (sivu 18)
Niina Rautiainen: Luontopolkua eteenpäin -työpaja (sivu 20)
Marjatta Kaurala & Juha Keränen: Yhdenvertaisuuden vaarana: Verkkopankkitunnusten epääminen (sivu 24)
Lea Karjalainen: Taivaskanavan palvelut? (sivu 25)
Suvi: Omituinen muutosturva ja vielä omituisempi alkukartoitus (sivu 26)
Hallituksen puoliväliarvio Vasemmiston näkökulmasta (sivu 30)
Jäsenyhdistykset, 20 vuotta: Lohjan Seudun Työttömät ry 20 vuotta (sivu 29)
Kolumnit:
Jari Myllykoski: Suojaosuuksista joustoa työttömyysturvaan (sivu 11)
Johanna Ojala-Niemelä: Jokainen on tärkeä (sivu 15)
Jyrki Yrttiaho: Heikko indeksi tai indeksisidoksen puuttuminen on poliittinen valinta (sivu 19)
Arto Satonen: Aktiivisuudesta pitää palkita – suojaosuus hyvä avaus (sivu 23)
Anneli Kiljunen: Osallistamisella osallisuutta? (sivu 27)
Lea Karjalainen: Minun Suomeni 2030: Työllisyyden edistäminen ja työttömyyden hoidon toimeenpano (sivu 3)
Pertti Honkanen: Työtulo ja suojaosa (sivu 4)
Lea Karjalainen: Vastavoimasta vaikuttajaksi (sivu 5)
20 000 työttömän työkyky tulisi selvittää välittömästi (sivu 10)
Lea Karjalainen: TVY ry:n pohdintoja osallistuvasta työttömyysturvasta (sivu 12)
Työ-Länsi ry:n julkilausuma Päivi Kermiselle (sivu 14)
Lea Karjalainen: Mikäs neuvoksi yhdistysten pitkäkyntisiä vastaan? (sivu 16)
Hallituksen päätös rakennepoliittisesta ohjelmasta (sivu 18)
Tarja Närhi: Tuohi – Osaamisen kehittäminen Keski-Suomessa v. 2013–2015 (sivu 20)
Osaamisen kehittämisen koulutukset Suomessa (sivu 21)
Armi Anneli Pailakka: Suonenjoen TehdäänItse ry:n opintomatka Jyväskylään (sivu 22)
Marja Lindholm ja Jaana Tilli: Diakin terveydenhoitajaopiskelijat uutta oppimassa (sivu 24)
Joe Majanen: Turun Seudun TST ry: Yhteistyöllä rohkeutta ja kunnianhimoa (sivu 28)
Lea Karjalainen: Murrostorstai ja muistoja alkuajoilta (sivu 30)
Pirjo Kinnunen: ECDL – Tietokoneen ajokortti tähtäimessä (sivu 31)
Kuntaliitto:
Espoossa edistetään työllistymistä yrityksiin (sivu 32)
Kuntakokeilu ja siihen kohdistuvia odotuksia (sivu 32)
Työn Paikka -hankkeessa sosiaalista työllistämistä (sivu 33)
Lea Karjalainen: TVY ry:n tiedote 30.10.2013: EU:n elintarvikkeiden jatko ei lopu Suomessa (sivu 33)
Juha Keränen: Tupakasta vieroitus Salossa (sivu 36)
Lea Karjalainen: Laivakoulutus ja puheenjohtajaehdokkaat 2014 (sivu 40)
Jäsenyhdistykset, 20 vuotta:
Lea Karjalainen: Ivalon Seudun Työttömät ry (sivu 7)
Kajaanin Työvoimayhdistys ry (sivu 34)
Maria Kyllönen: Puolangan Työttömät ry (sivu 37)
Anja Hakkarainen ja Kirsi Koskelo: Rautavaaran työttömät ry (sivu 39)
Kolumnit:
Outi Alanko-Kahiluoto: Työn ja sosiaaliturvan yhteensovittaminen jäi kesken – mitä seuraavaksi? (sivu 13)
Erja Lindberg: Miten työ ja tekijät saadaan kohtaamaan? (sivu 22)
Lea Karjalainen: Sosiaalisen osallisuuden lisääminen ja köyhyyden torjunta! (sivu 3)
Lea Karjalainen: Huonossa maassa kasvi kasvaa heikosti! (sivu 5)
Lukijan kommentti: Juha Ritsilä: Hermoja raastavaa työttömyyttä (sivu 6)
Juha Keränen: Älä unohda Hiroshimaa (sivu 7)
Kirsti Haapa-aho: Palkkatuen ja sairausajan välinen yhteys (sivu 8)
Juha Keränen: Töissä valtion leivissä: Työkokeilun aikaiset tapaturmat (sivu 9)
Heikki Backman: Työttömien työllisyystyöt siirtotyömailla (sivu 10)
Juha Keränen: Sosiaalibarometrikatsaus vuodelle 2013 (sivu 12)
Juha Keränen: Vuoden 2014 työttömyysturvauudistukset ja muu edunvalvonta (sivu 14)
Juha Keränen: Kesäpäivät 2013 Lappeenrannassa (sivu 17)
Heikki Backman: EU-elintarvikeapu vähävaraisille -ohjelmakausi päättyy (sivu 20)
Ari Koskinen: Säikeet-hanke: Tieto- ja viestintätekniikan huomiolista (sivu 24)
Tiedotteet:
Ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahakauteen muutoksia (sivu 16)
Halke täsmensi tulevan rakenne-rahastokauden toteutusta (sivu 23)
Jäsenyhdistykset:
Eija Tuohimaa, Arja Kuparinen: Kangasniemen Työttömät ry:n 20-vuotinen historia (sivu 25)
Juha Keränen: TVY ry:n Uudenmaan retki: Jyväskylän toiminta tutuksi (sivu 28)
Järvenpään Työnhakijat Jä-Ty ry (sivu 29)
Kolumnit:
Kaija Kallinen: Perustulo puhuttaa (sivu 5)
Päivi Lipponen: Hyvinvointia kiitos! (sivu 9)
Arto Satonen: Kehysriihessä työn linja voitti (sivu 14)
Markus Mustajärvi: Uhkapeliä isoilla panoksilla (sivu 18)
Lea Karjalainen: Mitä tulevaisuus tuo työttömille tullessaan!! (sivu 3)
Lea Karjalainen: Vuosikokous 2013 (sivu 3)
Kuvakollaasi: TVYry:n uusien tilojen avajaiset 7.5.2013 (sivu 6)
Lea Karjalainen: Vaikuttavuuden arviointi työttömien palveluissa (sivu 8)
Lea Karjalainen: Työttömien yhdistysten määrärahoissa kato 2013 (sivu 10)
Nuorisotakuu: Uutta ajattelua ja rajat ylittävää yhteistyötä (sivu 12)
Lea Karjalainen: Vuosikokous 2014: Hyvät jäsenyhdistysten ihmiset! (sivu 15)
Päivi Vartiainen-Ora: Sosiaalifoorumissa kohdataan (sivu 16)
Lea Karjalainen, Lauri Nissinen, Harri Laaksonen, Eija Tuohimaa: Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon pyynnöstä keräämme tietoa huhtikuussa 2013 (sivu 20)
Eija Tuohimaa: Hyvinvointia yhdessä – yhteistyöllä (sivu 22)
”Jallu” – vuoden työmies (sivu 22)
Markku Korhonen: Suonenjokelaiset Kurikan vuosikokouksessa (sivu 23)
Kuvakollaasi: Vuosikokous 2013 (sivu 24)
Työttömien yhdistysten vuoden 2013 kuulumisia:
Eija Tuohimaa: Jyvässeudun Työttömät ry (sivu 26)
Eliisa Ruotsalainen: Ivalon seudun Työttömät ry (sivu 26)
Marita Skippari: Turun Seudun TST ry (sivu 27)
Tampereen seudun Työlläistämisyhdistys Etappi ry (sivu 28)
Kuntien sotepalvelujen kilpailutus: Laatuongelmat ja kustannussäästöt (sivu 29)
Pekka Tiainen: Vähintään 300 päivää työttömänä olleiden työmarkkinatuki …(sivu34)
Juha Keränen: Kelan etuudet 2013 (sivu 36)
TEM:in ohjeistus tulppana nuorten pääsemisessä työpajoille (sivu 39)
Lea Karjalainen: Työttömyys kasvoi vuodentakaisesta (sivu 40)
Paikka auki – nuoret työelämään (vuonna 2014) (sivu 41)
Edunvalvonnan kootut teokset maaliskuun aikana (sivu 42)
TVY ry:n hallitus 2013–2014 (sivu 45)
Lukijan palsta:
Paula Mehto: Askel kohti täystyöllisyyttä (sivu 11)
Juha Ritsilä: Karenssia inhimillisestä erehdyksestä (sivu 19)
Uutisia muualta: SDP:n Väätäinen: Ministeriö korjasi suuntaa nuorten työkokeilussa (sivu 28)
Hanna Eskonen: Nuorten työpajoille pääsee taas – ministeriö muutti ohjeistusta (sivu 43)
Jäsenyhdistysten historiaa:
Saana Mauno: Vantaan Työttömät ry 20 vuotta (sivu 30)
Kolumnit:
Tarja Filatov: Ikääntyneen työllistämistakuu (sivu 8)
Jari Lindström: Suomalaisen työn puolesta (sivu 16)
Lea Karjalainen: TVY ry ja jäsenyhdistykset jatkuvassa muutoksessa (sivu 3)
Aki Salli: Tervetuloa Kurikkaan! (sivu 5)
Juha Keränen: Pääministeri Jyrki Kataisen tapaaminen 15.1.2013 (sivu 6)
Lea Karjalainen: Onko valtakunnassa kaikki hyvin? (sivu 9)
Juha Keränen: Kelasto (sivu 11)
Jouko Kajanoja: Paltamon työllistämiskokeilu (sivu 12)
Heikki Backman: Keitä ovat leipäjonojen asiakkaat pääkaupunkiseudulla? (sivu 14)
Heikki Backman: EU:nelintarvikekatsaus (sivu 17)
Imatran Työnhakijat ry (1991–2012) (sivu 18)
Juha Keltti: Köyhyysvajetta poistamaan! (sivu 21)
Anja Luoma: Mitä kuuluu Porvooseen? (sivu 22)
Tiedotteet:
THL: Toimeentulotuki 2011 (sivu 22)
STM: Eläkkeensaajan asumistuessa hyväksyttäviä asumismenoja korotetaan (sivu 23)
STM: Osa-aikaeläkkeen ikärajaan ja varhennettuun vanhuuseläkkeeseen muutoksia (sivu 23)
Oletko saanut karenssia vapaaehtoistyön vuoksi? (sivu 23)
Juha Keränen: Weebly-ohjeet suomeksi (sivu 24)
TVY ry:n jäsenyhdistykset (sivu 30)
Lea Karjalainen: Kunnallisvaalit (sivu 2)
Lea Karjalainen: Voiko kaikkea uhrata työllisyyden alttarille? (sivu 3)
Ihmisarvofoorumi 2012: ”Ei puolesta, vaan yhdessä”
Lea Karjalainen: Kiitos kansamme edustajille (sivu 4)
Marja Kortesalmi: Jyväskylän Voimavararyhmä Ihmisoikeusfoorumissa 25.10.2012 (sivu 6)
Paula Mehto: Palkkatyötä pitkäaikaistyöttömille (sivu 6)
Tiedotteet: STM: Työttömyysturvavakuutusmaksut v. 2013 (sivu 7)
Jouko Karjalainen & Jouko Kajanoja: Paltamon Työtä Kaikille -kokeilussa viimeinen vuosi (sivu 8)
Pekka Tiainen: Työllisyystavoitteisiin riittävästi määrärahoja, osa 2 (sivu 12)
Lea Karjalainen: Kestävää kehitystä ja työllisyyttä TVY ry:n jäsenyhdistykset 20 v. (sivu 15)
Onnittelen TVY ry:n hallituksen puolesta kunnallisvaaleissa läpi menneitä yhdistystemme ihmisiä tai aiemmin meidän hallituksessa olleita (sivu 16)
Jäsenyhdistykset:
Ari Koskinen: Työ ja Toiminta ry (sivu 10)
Kuvakollaasi: Ylöjärven Työttömät ry, Wiialan Sentteri ry, Kurikan Työnhakijat ry, Kouvolan Työnhakijat ry, Kauhavan Työnhakijat ry, Sipoon Työttömät ry, Lapuan Työnhakijat ry (sivu 14)
Lea Karjalainen: Lastemme tulevaisuus, he ovat meidän lapsia!!! (sivu 3)
Lea Karjalainen: Kesäloma-ajatuksia 2012: Kaunis, kaunis ja karu maa (sivu 5)
Lea Karjalainen: Pintaraapaisua työttömien edunvalvonnan saralle (sivu 6)
Tuula Kuusisto: Halveksittu puhelinmyyjä (sivu 8)
Antti Vuorio, uusi talous- ja järjestösihteeri (sivu 9)
Kaipaamme ihmisarvoa! (sivu 9)
Nuorten syrjäytyminen voidaan ehkäistä (sivu 10)
Pekka Tiainen: Työllisyystavoitteisiin riittävästi määrärahoja (sivu 12)
Heikki Backman: Pitkäaikaistyöttömyyden ja kuolleisuuden yhteys (sivu 14)
Eliisa Ruotsalainen: Yhden ihmisen tarina (sivu 17)
Anja Luoma: Minun Afrikkani! (sivu 18)
Juha Keränen: EU:n ruoka-apuseminaari Brysselissä 2012 (sivu 20)
Ulla Jokela: Roottori-projektin tutkija: Yhteisövalmennuksilla kansalaisaktivismia (sivu 22)
Juha Keränen: Kesäpäivät Turussa 2012 (sivu 24)
Juhani Heino: TVY ry:n tervehdys tasavallan presidentille (sivu 26)
Lea Karjalainen: TVY ry:n vierailut presidentinlinnassa. Mara, Tarja ja Sale (sivu 27)
Jussi Saramo: Kataisen Six Pak: Hallituksen plussat ja miinukset Vasemmiston näkökulmasta (sivu 28)
Jukka Asikainen: Työmarkkinoiden syöpä nimeltä harmaa talous (sivu 30)
Paula Mehto: Suomalaisen työn päivä (sivu 31)
Ritva Mikkilä: Sammuvatko valot Pohjois-Karjalassa? (sivu 32)
Laura Myllykoski: Tampereen seudun työllistämisyhdistys Etappi ry: Etappi aktivoi Tampereella (sivu 34)
Antti Lehikoinen ja Heikki Pyrhönen: Mikkelin Työttömät ry 20-v (sivu 35)
Aki Räisänen: Kajaanin työttömät ry: ”Oulun ELY:n menettely on uskomatonta” (sivu 38)
Aki Räisänen: Kajaanissa alkaa palkkatukilaisten valmennus (sivu 39)
Joe Majanen: Turun Seudun TST ry: Tält ja tual puolt jokkee. ”Ruusui, risui, leippä ja sirkushuvei” (sivu 40)
TST:n perinteinen Työttömien Föli-risteily 2012 (sivu 42)
Heikki Backman: EU-elintarvikkeiden kysyntä kasvaa (sivu 43)
Jäsenkyselyn 2011 tulokset (sivu 48)
Tiedotteet
SOSTE budjettiehdotuksesta: Tiukkenevassa taloustilanteessa etusijalla ihmisten hyvinvointi (sivu 44)
TEM: Puolet pitkäaikaistyöttömistä laajan kuntakokeilun piiriin (sivu 44)
KELA: Lainmuutoksilla lisätään työttömyysturvan kannustavuutta (sivu 45)
STM: Osa-aikaeläkkeen ikärajaan ja varhennettuun vanhuuseläkkeeseen muutoksia (sivu 45)
Kolumnit:
Liisa Jaakonsaari: Hankintojen hallintaa (sivu 4)
Markus Mustajärvi: Pienellä rahalla – vähemmällä byrokratialla (sivu 16)
Anne-Mari Virolainen: Työllisyyden edistäminen on hallitukselle ykkösasia (sivu 29)
Lea Karjalainen: Arvoisat kanssakulkijat (sivu 3)
Sari Mäki: Köyhyyden häpeä. Pärjäämistä, alemmuutta, vihaa ja kieltämistä (sivu 5)
Lea Karjalainen: TVY 20 v: Karenssisanomien kertomaa historiaa (sivu 8)
Elisa Ruotsalainen, Eija Tuohimaa ja Paula Mehto: Kehysriihen vaikutukset työttömien elämään (sivu 12)
Paula Mehto: Paskaduuni (sivu 14)
Tulevaisuuden kasvualat ja ammatit? Täältä eivät työt lopu! (sivu 14)
Lukijan palsta: Risto Kemppainen (sivu 15)
Valtioneuvoston rakenne-poliittinen kannanotto (sivu 17)
Köyhyysseminaari 22.5.2012 (sivu 19)
TVY 20-v. juhlavuosikokouksen kuvakollaasi (sivu 24)
Aki Nummelin: Tukityöllistäminen ehkäisee sairastumista (sivu 30)
SOSTE-tiedote: RAY:n tuotto kuuluu kansalaisjärjestöjen hyvinvointityöhön (sivu 31)
Euroopan komissio -lehdistötiedote: Uudet säännöt yleishyödyllisille taloudellisille palveluille (sivu 36)
EHYT ry:n Aalto-Matturi: Järjestöjen toimintaedellytykset turvattava (sivu 37)
Palkittuja: Pirjo-Liisa Junttila: Elämäni tarina (sivu 38)
TATSI ry: Uimahallialennus on tärkeä kädenojennus työttömälle (sivu 39)
TVY ry:n jäsenyhdistysten rahoitus turvattava (sivu 39)
TVY ry:n hallitus 2012–2014 (sivu 40)
ILOAElämään! (sivu 41)
TVY ry:n jäsenyhdistykset (sivu 41)
Lea Karjalainen: Vähenevät TE-palvelut karkaavat kauas Lapissa (sivu 48)
Jäsenyhdistysten historiaa:
Heli Järvenpää: Haapaveden uhanalaiset työttömät ry (sivu 20)
Uuno Kauhanen: Kuopion Työttömät ry: Miten KST:n toiminta alkoi? Alku aina hankalaa (sivu 26)
Uuno Kauhanen: Kuopion Työttömät ry: Nykytilanne (sivu 28)
Anja Luoma: Porvoon työttömät ry:stä Porvoon seudun työnhakijat ry:ksi: Historiaa 18-vuotistaipaleelta (sivu 32)
Aila Kunelius-Kuvaja: Kemijärven työnhakijat ry: Työttömien teemapäivä ke 1.12.1993 Kemijärven kulttuurikeskus (sivu 34)
Lea Karjalainen: Puheenjohtajan tervehdys vuosikokouskelle (sivu 3)
TVY 20-vuotta:
Mikko Immonen: Muistoja ajasta, jolloin työttömät järjestäytyivät (sivu 6)
Kalle Kunnas: Noviisina ENU:n vuosikokouksessa (sivu 8)
Kuvakollaasi: Historian havinaa: Murrostorstai 1994 (sivu 9)
Eija Tuohimaa: Jyvässeudun Työttömät ry 20-vuotta. Työtä, toimeentuloa, elämänlaatua ja edunvalvontaa (sivu 10)
Arja Kuparinen: Kangasniemen työttömät ry (sivu 13)
Monika Bulldra ja Jani Alatalo: YTYÄ RY – yhteistyötä työttömät (sivu 14)
Kari Honkanen: Meri-Vuosaaren Työttömät ry (sivu 16)
Aino-Maija Luukkonen: Työttömien yhdistysten resurssointi / toimintaedellytysten turvaaminen vai pillit pussiin? Puheenvuoro Turun Seudun Työttömien 20-vuotisjuhlaseminaarissa (sivu 18)
Nina Klemmt: Kumppanuutta kentällä: Alppilan työttömät (sivu 20)
Vieraskynä:
Martti Häkkänen: Kuuntele minua! (sivu 21)
Tie Työvoiman palvelukeskuksesta TE-toimistoon (sivu 22)
Heikki Backman: Nuorisotyöttömyys ja työurien pidentäminen (sivu 30)
Jukka Haapakoski: Kehittämispäälikön palsta: Sosiaalisten yritysten tila ja tulevaisuus (sivu 23)
Ari Koskinen: Säikeet-hankkeen (sivu 24)
Näkökulma:
Outi Alanko-Kahiluoto: Perustulo vähentäisi köyhyyttä (sivu 26)
Kari Honkanen: Tarina kolmannesta sektorista, lainkuuliaisuudesta, työllistämisestä, oikeudenmukaisuudesta ja ties mistä (sivu 27)
Markku Mustajärvi: Kolumni: Kauas pilvet karkaavat (sivu 28)
Kentältä:
Eija Tuohimaa: Pakeneeko eläkeikä? (sivu 29)
Eija Niskanen: Juankoskella alasajetaan (sivu 29)
Tarja Halonen: Presidentti Tarja Halosen uudenvuodenpuhe 1.1.2012 (sivu 34)
Puheenjohtajan palsta: Hallitusohjelman unohdetut teesit! (sivu 2)
Valoa työssä! Ihmisarvofoorumi 2011 (sivut 3–7)
Mielipide: Köyhistä köyhimmät (sivut 8–9)
Valtiontalouden tarkastuskeskuksen raportti työttömien aktivointipolitiikasta (sivut 10–12)
TVY:n vuosikokous ja juhlaseminaari Kuopiossa 22.–23.3.2012 (sivu 13)
Kuka kuuntelee sairasta työkyvytöntä? (sivu 14)
Oikeus omiin käsiin! Ihmisyys unohtaen! (sivu 15)
Pääkirjoitus (sivu 3)
Pomintoja hallitusohjelmasta (sivu 4)
Paluu aktiiviseen työvoimapolitiikaan (sivu 7)
Edistävätkö suunnitellut budjettileikkaukset syrjäytymisen ehkäisyä? (sivu 8)
Talousarviosesityksen työllisyyspolittiset toimenpiteet vertailussa (sivu 9)
Hallitusohjelman vaikutukset työttömille (sivu 10)
Huutavan äänenä korvesta (sivu 11)
Työvoimapalvelujen uudet tuulet (sivu 12)
Nuorten ja pidempään työttömänä olleiden työllistyminen keskeisenä TE-toimiston arjen haasteena (sivu 14)
Miten välityömarkkinat jaksavat? (sivu 16)
Veroja maksukyvyn mukaan (sivu 17)
Jokainen tarvitsee välittämistä (sivu 18)
Säikeet hankkeen alkumetreillä tapahtunutta (sivu 20)
Säikeet hankkeen ”jäsenyhdistysten tietotekniset valmiudet” kyselyn tulokset (sivu 21)
Kesäpäivät 2011 Lautsiassa (sivu 22)
In memoriam Seppo Leppälä (sivu 24)
In memoriam Irma Pöykkö (sivu 25)
EAPN:n Työllisyystyöryhmän kokoukset Brysselissä 2011 (sivu 26)
Nuorten aikuisten Odysseia (sivu 27)
Mielipide (sivu 28)
Yhteispalvelulta odotetaan paljon (sivu 30)
Historia tuo perspektiiviä talous- ja työllisyyslukuihin (sivu 31)
Pääkirjoitus (sivu 3)
Puheenjohtajan palsta (sivu 5)
Vaaliseminaari Kulttuurikeskus Sofiassa (sivu 6)
Vaaliseminaarin kuvasatoa (sivu 8)
Vuosikokous 2011 (sivu 10)
Perusturva korotettava riittävälle tasolle (sivu 11)
Vaikeasti työllistyviä ihmisiä ei saa jättää heitteille (sivu 11)
Kannanotot (sivu 11)
Tanskan malli (sivu 12)
Työperäiset konfliktitilanteet välityömarkkinoilla (sivu 16)
Työterveyshuolto kaikille (sivu 18)
Säikeitä (sivu 19)
Heittivät parlamenttiin! (sivu 20)
Onnea Sinulle kainuulainen kansanedustaja! (sivu 20)
Vappumarssilla (sivu 21)
Mahdollisuuksien taidetta! (sivu 22)
Välimeren kulttuurivaliot (sivu 23)
Euroopan sosiaalirahasto ja välityömarkkinat (sivu 24)
28 400 nuorta työtöntä liikaa (sivu 25)
Lisää valtion määrärahoja työllistämiseen (sivu 25)
Jyvässeudun työttömät kasvaa (sivu 26)
Kotipesä kutsuu (sivu 26)
Uudessakaupungissa tehdään yhteistyötä (sivu 28)
Työ ja toiminta ry kutsuuu yhdistyksiä ympäristötalkoisiin (sivu 29)
Koyhyysryhmän esitys hallitusohjelmaan (sivu 30)
Parakkikodit ja homekoulut! (sivu 3)
Kehittämispäällikön palsta: Pohdintoja perustulosta (sivut 4–7)
Hallitus: Työelämän kysymykset keskeisiä seuraavalla vaalikaudella (sivut 8–9)
Eduskuntavaalit: TOP 5 toimenpidettä ongelmatyöttömyyden ehkäisemiseksi (sivut 10–13)
Mielipide: Yhtiöittämistä vai pakkoyhtiöittämistä? (sivu 14)
Kehittämispäällikön palsta: Ei enää ”pitkäaikaistyötön”, vaikeasti työllistyvä” ja ”vajaakuntoinen!” (sivut 15–16)
Puheenjohtajan palsta: Työttömien toiveet hallitusneuvotteluihin (sivut 16–17)
Vieraskynä: Terveyttä ja työkykyä työttömille (sivut 18–19)
Mainos: Asia EU:n rakennerahastoista (sivut 20–23)
TVY ry:n kannanotto: Työllisyysohjelma (sivut 24–26)
Avoin Kirje ministeri Sinnemäelle (sivu 27)
Vieraskynä: Tilinpäätös (sivut 28–29)
Taunon synttäreillä (sivu 29)
Puheenjohtajan kolumni: Työttömien asiakaspalvelut, mitä tässä maassa oikein tapahtuu? (sivut 30–31)
Vieraskynä: Pekka Tiainen: Miten työttömyys voidaan ratkaista? Uusi suunta työllisyyspolitiikkaan: finanssikriisistä täystyöllisyyteen (sivut 32–35)
Vieraskynä: Kohti uutta työllisyyspolitiikkaa (sivu 36)
Vieraskynä:Maksuhäiriömerkinnät ja perusoikeudet (sivu 37)
Pakina: Kärvistelyä (sivu 38)
TVY ry:n vuosikokous 24.–25.3.2011 (sivu 39)
Työllisyyspolitiikan huono tila 3 Veteen piirretty viiva (sivu 2)
Ihmisarvofoorumi 2010 (sivu 4)
Mahdollisuuksien markkinat (sivu 6)
Arvokas elämä (sivu 8)
De minimis (sivu 10)
Vielä kerran de minimis (sivu 11)
Maahanmuuttajien eduskuntamatka 14 Aluksi oli laki… (sivu 12)
Yhteiskunnallinen yritys (sivu 16)
Yhteishaku syrjäyttää (sivu 17)
Työvoimapolitikka sortaa nuoria (sivu 18)
Jouluterveyhdys (sivu 20)
Kelan nettihakemus (sivu 21)
Maahanmuuttajien kokoustekniikka (sivu 22)
Työllistämisajatuksia (sivu 23)
RAY:n avustukset (sivu 24)
Järjestöbarometri (sivu 26)
Yhdistyslaki muuttuu (sivu 27)
Ei ihan hullun paperit…” (sivu 28)
Näin köyhää kannustetaan (sivu 30)
Lautsian kesäpäivät (sivu 32)
Valtion 2011 budjetista (sivu 34)
Kuulumisia kaakonkulmalta (sivu 36)
Virtain työttömät palkittu (sivu 38)
Tapahtumakalenteri (sivu 39)
Syksyn edunvalvonnan painopisteet (sivu 3)
TVY ry:n tapahtumakalenteri 2010 (sivu 4)
Välityömarkkinoiden toimintaedellytykset uhattuina (sivu 5)
Työttömien yhdistykset seurannassa – pankit eivät (sivu 6)
Palkkatukisäännökset eivät estä Kolmannen sektorin työllistämistä (sivu 8)
Epävarmuus ajaa pienituloisen piippuun (sivu 9)
Vuoden 2010 uusien lakien ongelmat laajenevat (sivu 10)
Työttömätkö ongelmajätettä? (sivu 11)
Toimeentulotuen asiakkuus periytyy vanhemmilta lapsille (sivu 12)
Halukkailla oltava oikeus vakituiseen työhön (sivu 12)
Nuorille ja entisille nuorille töitä! (sivu 13)
OECD Taloudellinen raportti Suomi 2010 (sivu 14)
TVY ry:n tuomiset Ruotsista (sivu 16)
Siirtolaisuus etelän näkökulmasta (sivu 20)
Työnteko tuo väriä ja iloa elämään (sivu 24)
Sosiaalisesta yrityksestä yhteiskunnalliseksi yritykseksi? (sivu 26)
Kevättä kotipesässä! (sivu 28)
Lukijan palsta (sivu 30)
TVY ry:n hallitus v. 2010 (sivu 32)
TVY ry:n työvaliokunta v. 2010 (sivu 33)
TVY ry:n sääntöjen uudistamistyöryhmä 2010 (sivu 33)
Vuosikokous 2010 kuvia (sivu 33)
TVY ry:n jäsenyhdistysten yhteystiedot (sivu 34)
Muutoksia työttömien turvaan ja palveluihin! (sivu 3)
Köyhyys on ihmisoikeuskriisi Irene Khan, 12.12.2009 (sivu 5)
Suomi repeytyy yhä pahemmin (sivu 6)
Mitä jäi työttömälle käteen Sata-komiteasta? (sivu 7)
Huono-osainen, Sankari! (sivu 8)
Köyhyys kilpistyy asunnottomuuteen! (sivu 9)
Lausuntoja liittyen kuntouttavan työtoiminnan lakimuutoksiin (sivu 10)
Nuoret vanhat työttömät -hanke (sivu 12)
Alueellisilla tietoiskuilla vauhditetaan rakennerahastotoimintaa (sivu 13)
Kemi tukee Stop köyhyys! -teemavuonna lapsiperheiden taloutta (sivu 16)
Monikerroksinen köyhyyskäsite (sivu 17)
TVY ry:n lausunto: Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta (sivu 18)
Tukihämminki (sivu 19)
Eliisa Ruotsalainen on Vuoden inarilainen (sivu 20)
Kevennetty työvoimapalvelu (sivu 21)
Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan toiminta- ja taloussunnitelma vuosille 2011–2014 (sivu 22)
Sosiaalinen Eurooppa murroksessa – tarua vai totta? (sivu 23)
Työttömien työllistäminen tuloksellista (sivu 24)
Lukijan palsta (sivu 26)
Suun soitto ei nälkää karkoita (sivu 26)
Uuden lain (Finlex 1198/2009 Luku:9) epäkohdat (sivu 26)
Työttömät muistuttavat: laman aikana erityishuomio työllistämiseen! (sivu 28)
Lyhyesti: (sivu 31)
Vuodenvaihteen päivityksiä (sivu 1)
Kuka maksaa ja mitä maksaa. Kuntouttava työtoiminta ja kuntien sakkomaksut (sivu 2)
Ajaako AY-liike vain hyvätuloisten palkansaajien etua? (sivu 4)
Palkkatukea koskevien säännösten muuttaminen, TEM, 13.11.2009 (sivu 6)
De munimus ja komission asetus (EY) N:o 800/2008 (sivu 3)
IHMO 2009 (sivu 4)
EU:n valtiontukisäännökset (sivu 6)
De minimis (sivu 6)
Kainuulaisten yhdistysten, sosiaalisten yritysten ja hankkeiden vastuullisten toimijoiden vetoomus koskien de minimis -asetusta (sivu 6)
Kirjallinen kysymys: Työvoimapalvelulain muutos ja de minimis -sääntö Eduskunnan puhemiehelle (sivu 7)
Tatsi huolehtii työttömistä nuorista (sivu 8)
Työttömien toiminta arvokasta kansalaistoimintaa nuorten ja kaikkien työttömien puolesta (sivu 10)
Seppo Juhanin synttärit! (sivu 12)
Köyhyys saadaan hallintaan, jos halutaan (sivu 12)
Kilpi puhtaana työttömien edunvalvojat! (sivu 14)
Kunnat maksoivat lisää työttömyyskassoja valtiolle! (sivu 15)
Aira, koko kansan tanssittaja, ikinuori punapää (sivu 16)
Karjalan Kunnailla (sivu 17)
Tässä hetkessä opettajana – oppilaana? (sivu 18)
Muistolle ja muistoille! (sivu 19)
Suomen vastuu omia kansalaisiaan kohtaan globaalissa markkinataloudessa (sivu 22)
Työttömien yhdistystoiminta eilen, tänään – huomenna? (sivu 24)
Tapaus hirsipuu (sivu 26)
Imatralla jaettiin ennätysmäärä EU:n ruoka-apua. (sivu 28)
Yksi putosi pelistä pois (sivu 29)
Suomalaisten perusturvan taso ja toimeentulo-ongelmat, perustuen Olli Kankaan, Olli Valpolan, Pertti Honkasen esitykseen (sivu 30)
TVY ry:n tulevaa 2009–2010 (sivu 31)
Päätoimittajan palsta (sivu 2)
Puheenjohtajan palsta (sivu 3)
Talous taantuu, työttömyys kasvaa (sivu 4)
Toimintahistoria kansien väliin (sivu 5)
Jyväskylän kirkkopäivillä pohditaan ”Toimiiko kirkko tiedolla vai taidolla”? (sivu 5)
TVY ry:n henkilöstöuutisia: Jukka Haapakoski (sivu 5)
500 päivää työttömänä – välittääkö kukaan? (sivu 6)
Pitkäaikaistyöttömien terveydenhuollon hanke (sivut 6 ja 16)
Mitä Sata-komitealta luvassa työttömille? (sivu 7)
Osallisuus torjuu turvattomuutta (sivu 8)
TVY ry:n hallituksen järjestäytymiskokous (sivu 9)
Työllistymisen sosiaalipoliittinen merkitys (sivu 12)
Saarijärven työttömät ry uudisti Nettikahvilatoimintaansa (sivu 13)
EAPN -seminaari (sivu 14)
EAPN -seminaari ”2010 – and beyond” (sivu 15)
Euroopan köyhät kokoontuivat Brysselissä (sivu 16)
Pitkäaikaistyöttömien terveydenhuollon kehittämishanke 2007–2010 (sivu 18)
TVYläiset tutustumassa Someron Työpankki-malliin (sivu 18)
Edunvalvonnan kevät (sivu 19)
Täystyöllismallin kehittäminen käynnistynyt Paltamossa (sivu 19)
Työttömien vahva osaaminen esillä Helsingissä (sivu 20)
Osaava, taitava työtön (sivu 21)
TVY ry: vuosikokous (sivu 22)
TVY:n strategia vuoteen 2015 (sivu 23)
Turku vetää rahoituksensa työvoimanpalvelukeskuksesta (sivu 24)
Suuri ei ole aina kaunista (sivu 25)
Erilaisia ihmiskohtaloita (sivu 28)
TVY ry:n jäsenyhdistykset 2009 (sivu 30–34)
TVY ry:n hallitus 2009 (sivu 35)
TVY ry:n tapahtumakalenteri (sivu 35)
Unelmana ihmisarvoinen elämä (sivu 2)
Puheejohtajan palsta: Miten tässä näin kävikään? Sata ja salat (sivu 3)
TVY:n vuosikokous 2009. Tervetuloa Lautsiaan! (sivu 4)
Hämeenlinna (sivu 4)
Lautsian lomakohde. Tervetuloa Lautsiaan! (sivu 5)
Im Memoriam: Vesa Neiglick 20.6.1966–24.2.2009 (sivu 6)
Runot vastustavat tuloeroja (sivu 6)
Kunnat polkevat pitkäaikaistyöttömien oikeuksia (sivu 7)
Raision Seudun Työttömät ry. Pikahistoriikki 1993–2009 (sivu 8)
Hanketerveiset uudelta Äänekoskelta, Suolahden Työttömät ry:stä (sivu 10)
Kuopiossa onnistunut Piispansauva-kisa (sivu 10)
Edellisestä lamastaaikaa vajaat 20 vuotta. Sukellammeko yhä syvemmälle lamaan nyt? (sivu 11)
Onko sinulla kokemuksia syrjinnästä? Osallistu yhdenvertaisuustutkimukseen! (sivu 11)
Loma Lautsiassa (sivu 12)
Suomalaisten kansainvälistyminen vielä lastenkengissä (sivu 13)
TVY:n puheenjohtajaehdokkaat esittäytyvät: Lea Karjalainen ja Lea Vallius (sivu 14)
Porvarihallituksen eläkepolitiikka (sivu 16)
Sairausloma on myös työttömien oikeus (sivu 16)
Kemissä työttömät ovat yksilöitä (sivu 18)
Talous- ja työttömyyskriisi (sivu 19)
Saanko olla minä? (sivu 20)
Karitsat sulattivat sydämet (sivu 21)
Kuvaustekniikka häivyttää sateen Miikkulasta (sivu 21)
Jouko Kajanoja: Sata-komitean mahalasku (sivu 22)
Työmarkkinatukiuudistus on lisännyt aktivointia, mutta ei työllistymistä (sivu 23)
Topakasti eteenpäin (sivu 24)
Kolmassektori aktivoijana (sivu 26)
Työttömyys lähtenyt selvään nousuun (sivu 27)
Oikeutta, ei kannuksia (sivu 28)
Turun Taitotiimi ry:n Monitaito-projekti (kuvakollaashi) (sivu 29)
Todellinen työttömyysprosentti. Tilastoharhan oppitunti (sivu 30)
Takakannen taiteilija: Matti Koskinen (sivu 31)
Vuodenvaihteen päivityksiä (sivu 1)
Hanketoiminta Anjalankosken Työttömät ry:ssä vuosina 2006-2012 (sivu 2)
Ytyä ry, Oulu: Työttömän työmatka yrityksiin -hanke (sivu 4)
Lamako ahdistaa?! (sivu 6)
Yhdistys ja yleishyödyllinen toiminta (Kriteerit vero-ohjeista) (sivu 7)
Valokuvakooste (sivu 8)
Kansalaispalkka (sivu 4)
Pilkettä jäi silmään (sivu 5)
Työelämän muutos, henkinen haaste ja kestävyyden mittari (sivu 6)
Työllistävät hankkeet työttömien yhdistyksissä (sivu 6)
Edunvalvontaseminaari eduskunnassa (sivu 7)
Tuija Kotiranta: Aktivoinnin paradoksit (sivu 8)
Vastuuta vaikeasti työllistyvistä (sivu 10)
Yhdenlainen näkemys työttömän asemasta yhteiskunnassamme (sivu 11)
Raision Seudun Työttömät ry ja Raision TehoTyö Oy avaavat kiinni kasvaneita polkuja (sivu 12)
Halu vaikuttaa syntyy asenteista (sivu 13)
Yhteistyöllä elämä hallintaan -projekti (YEH) (sivu 14)
Ihmisoikeuspäivät 2008 (sivu 15)
Monitaito – moniammatillinen ja monikulttuurinen hanke (sivu 20)
Kun porvari ”kannustaa” niin ruoska heilahtaa (sivu 22)
Väkivaltaa on… (sivu 22)
Näkymättömät rajat – uhka ihmisarvolle (sivu 23)
Turun Ekotori auttaa auttamaan (sivu 25)
TVY ry:n jäsenyhdistykset syksyllä 2008 (sivu 26)
TVY ry:n tulevaa (sivu 31)
Karenssisanomat 2/2008 (pdf 6,8 Mt) [huom. sivunumeroiti alkaa sivulta 2!]
Karenssisanomat: Tarkoitus ja sisältö (sivu 1)
Lea Karjalainen: Puheenjohtajan palsta (sivu 2)
Tarjoaako hallituksen sosiaalipolitiikka keppiä työttömille? (sivu 3)
Sirpa-Puhakka (vas.): Työttömän ääni vahvasti esiin kunnallisvaaleissa (sivu 4)
Kaija Kallinen: Köyhyys vähenee työn avulla (sivu 5)
Markku Lemmetty (Paineita sosiaaliturvan uudistamisessa (sivu 6)
Kolumni: Tuula Kuusisto: Leipää vai sirkushuveja? (sivu 7)
Apua kirkolta? (sivu 8)
Sukkula-verkosto ohjaa ammattiin (sivu 9)
Eija Tuohimaa: Jyvässeudun Työttömät (sivu 10)
TVY ry:n edustaja Pariisissa joulukuussa 2007 (sivu 11)
Ylityöllistetty mutta köyhä (sivu 13)
Lappeenrannan Seudun työnhakijat ry:n Teatteri Tiimi (sivu 15)
Republic of Macedonia: National Employment Strategy and Reform (sivu 17)
Makedonian tasavalta: Kansallinen työllistämisstrategia ja uudistukset (sivu 18)
Vuosikokous 2008 Kokkolassa: Kiitokset kokkolan talkoolaisille ja vuosikokouksen toimihenkilöille! (sivu 19)
Puheenjohtajan puhe vuosikokouksessa (sivu 21)
TVY ry:n 15-vuotisjuhlaäänite (sivu 23)
Aktiiviset Työtähakevat ry:n historiaa (sivu 25)
Työllisyyskysely 2007 yhteenveto (sivu 27)
TVY ry:n hallitus 2008 (sivu 29)
TVY ry:n tapahtumakalenteri 2008 (sivu 30)
Sirpa Martins: Pätkätyöläisäidin laulu (sivu 31)
On aika toimia, on aika osallistua ja on aika myös hellittää (sivu 2)
Tervetuloa vuosikokoukseen Kokkolaan (sivu 2)
Puheenjohtajan palsta: Kohti uutta, kohti työllisyyspoliittisten hankkeiden yhteistoimintajärjestöä (sivu 3)
Avoin kirje Kemijärven, Summan ja Anjalan irtisanotuille! (sivu 3)
In Memoriam Aimo Kuoppa-aho (sivu 4)
Mikä ihmeen Tatsi? (sivu 4)
Osatyökykyiset ja välityömarkkinat (sivu 5)
Sukkula-projekti tuottaa työllistämisoppaan (sivu 5)
Korkealta ei näe kauas! (sivu 6)
Missä missä rahat on… (sivu 6)
Presidentti Halonen vieraili Mikkelin Työttömien yhdistyksessä 03.01.2008 (sivu 7)
Miksi talouskasvun kakusta ei riitä köyhille? (sivu 7)
Kunnollinen työ (sivu 8)
Leipää vai sirkushuvejä? (sivu 8)
Oletko taas ollut ryyppäämässä? Kävikö hassusti? Oliko korvat luimussa? (sivu 8)
Työttömien lomaviikko Huhmarissa Polvijärvellä 4.-9.2.2008 (sivu 9)
Tulevaisuus työllisyyden näkökulmasta (sivu 10)
Uutisia (sivu 1)
Työmarkkinatuessa muistettavaa (sivu 4)
TalHall-projekti (sivu 7)
ESR-ohjelma vuosille 2007-2013 hyväksytty (sivu 7)
Toimintasuunnitelma vuodelle 2007: Näe köyhyys; sen poistaminen on yhteinen asia (sivu 8)
Vaikuttamisen vaikeudet (sivu 2)
Susanna Huovinen: Ihmisen arvo (sivu 2)
Välityömarkkinoiden politiikan toimeenpano: Työttömien järjestöllä toiveita uudelle ministerille (sivu 3)
TEM (sivu 3)
”Onnea ja menestystä työttömien toiminnalle Ilmajoella” (sivu 4)
Nastolalaiset melontaretkellä (sivu 4)
Itku ja nauru käsi kädessä Karjalassa (sivu 5)
Kajaanin Työttömien yhdistyksen Paltamon toimipisteestä (sivu 6)
Tänään menee kaikilla hyvin! Vai meneekö? (sivu 7)
Haapaveden Uhanalaiset työttömien yhdistys on toiminut kohta kymmenen vuotta (sivu 7)
Tervehdys Kangasniemen yhdistyksen väeltä! (sivu 7)
Harri Laaksonen: Pitkäaikaistyöttömien kaatopaikka (sivu 8)
Pirjo-Liisa Junttila: Jyvässeudun Työttömät ry juhlii 15-vuotistaivaltaan (sivu 9)
Kirjoituskilpailun köyhyydestä: Ei ole häpeä olla köyhä (mutta v-tuttaa se silti) (sivu 10)
Kylpylä-hotelli Rauhalahti Kuopio 28.-30.8.2007: Työttömien Valtakunnalliset kesä- ja kulttuuripäivät (sivu 12)
Tiedote 23.10.2007: Järjestöbarometri 2007 (sivu 14)
Pro Suomi -tapahtuma 10.9.2007 Kuhmo (sivu 15)
Pro Suomi -tilaisuus Kuopion torilla (sivu 16)
Pro Suomi – suomalaisen työn puolesta (sivu 17)
Köyhyys (sivu 18)
Työttömien 14. valtakunnalliset ihmisoikeuspäivät: Tuntematon työtön – näkymättömästä näkyväksi (sivu 19)
Kuvakooste: Työttömien 14. valtakunnalliset ihmisoikeuspäivät 22.-24.10.2007 Seurakuntaopistolla Järvenpäässä (sivu 20)
Ihmisoikeuspäivien kanavat (sivu 22)
Horoskooppi Lapin murtheella vuelle 2008 (sivu 23)
Vihan siemen (sivu 24)
Penne al arrabbiata. Ilkka Sipilän kihlajaispasta noin 4 hengelle (sivu 25)
Jouluevankeliumi Etelä-Pohjanmaan murtehella (sivu 25)
Kysely: Lääkkeitä vai ruokaa (sivu 26)
Selvitys kansalaisten perusoikeuden toteutumisesta välttämättömään perusturvaan (sivu 26)
Viimeisellä luukulla – perustuslain vastainen tila? (sivu 27)
Anja Luoma (Malawi-projekti): Nämä syntympäpäiväjuhlat kannattivat! (sivu 28)
Satakunnan alueen yhteinen keskustelu/koulutuspäivä Silokalliolla 13.-14.9.2007 (sivu 29)
TVY ry:n juhlavuoden äänite (sivu 29)
Kolmas sektori on tärkeä työmahdollisuuksien tarjoaja myös tulevaisuudessa (sivu 30)
Kolumni 4.10.2007: Tervehdyskäyti Suomen Yrittäjien keskusliitossa (sivu 30)
Työllistettyjen määrien muutokset (taulukkokooste) (sivu 31)
Matti Kontio: Panoksena arvot – tuloksena sosiaalinen yritys (sivu 32)
Johanna Suurpää nimitettiin vähemmistövaltuutetuksi (sivu 34)
Työministeri Tarja Cronberg: Kolmannen sektorin roolia selkeytettävä (sivu 34)
Työ ja tekijä saatettava yhteen (sivu 35)
Muistokirjoitus: Jouko Toivonen in Memoriam (sivu 35)
Yhteistyö evankelisluterilaisen kirkon kanssa (sivu 36)
Eeva Kuuskoski YTY ry:n pääsihteeriksi (sivu 36)
Kolmannen luokan kansalainen – työmarkkinatukilainen! (sivu 38)
TVY ry:n tapahtumakalenteri 2008 (sivu 39)
Pääkirjoitus: Vastuullinen, välittävä ja kannustva Suomi (sivu 2)
Tarja Filatovin haastattelu: 7 vuotta työministerinä (sivu 3)
Lea Karjalainen: Puheenjohtajan palsta: Kiitos luottamuksesta (sivu 4)
Yhdistykset toimivat:
Nastolassa Jelpataan (sivu 5)
10 vuotta työttömien toimintaa Rantasalmella (sivu 6)
15-vuotias Porin Seudun Työttömät ry (sivu 7)
Vuokratyön markkinoiden rattaissa (sivu 8)
Rovaniemellä kysellään: missä kohtuhintaiset vuorkrayksiöt ja -kaksiot? (sivu 9)
Laatta Center auttaa Pohjois-Karjalassa (sivu 9)
Vanhoista koneista työasemia työttömille (sivu 10)
Tehot irti ohjelmista Vakka-Suomessa (sivu 10)
Löytyykö meiltä Ruotsin ”validering”-mallia? (sivu 11)
Vuosikokous:
Kuvakooste: Vuosikokous (sivu 12)
TVY ry:n vuosikokous 2007 (sivu 14)
Vuosikokoukset vuosien varrella (sivu 15)
Julkilausuma: Työttömien ihmisoikeudet palautettava! (sivu 15)
Seppo Votkin: Vuoden yhdistys 2006 Iisalmessa (sivu 16)
Benevolent – Hyvän tahdon mitali Seppo Leppälälle (sivu 17)
Vuoden vapaaehtoistyöntekijät 2006 (sivu 17)
Toimistonjohtaja Kari Lintunen TVY ry:n vuosikokouksessa 29.3.2007 Jyväskylässä: Sosiaalisilla yrityksillä voidaan luoda merkittävästi uusia työpaikkoja (sivu 18)
EU-lintarvikeapu yhteisön vähävaraisille (sivu 18)
Työttömiä työnhakijoita 36 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin (sivu 19)
Heimoimmassa asemassa olevien ihmisten tilannetta on parannettava (sivu 19)
Sosiaaliturvan tunnustupalkinto Markku Ruohoselle (sivu 20)
Kansalaistyömallilla täystyöllisyys on mahdollista (sivu 20)
Tarja Filatov: Työllisyys jää markkinavoimien armoille (sivu 22)
Annikka Lapintie: Vanhasen toinen hallitusohjelma jatkaa rikkaiden hyysäämistä (sivu 23)
Syrjäytetyt – aina kannattaa taistella (sivu 24)
TVY ry:n tulevaa 2007 (sivu 25)
Hallitusohjelma on pääosin myönteinen yrittäjille (sivu 26)
Onko vastakkainasettelun aika ohi? (sivu 27)
Päivi Räsänen (kd): Hallitusohjelma ei lievitä köyhyyttä (sivu 28)
Työttömän kohtuuton verotus (sivu 29)
Työttömien valtakunnalllisen kesä- ja kulttuuripäivät: Kylpylähotelli Rauhalahti, Kuopio (sivu 29)
Sosiaalisiin yrityksiin liittyviä lakimuutoksia voimaan toukokuussa (sivu 30)
Jani-Markus Heinola, Jani M. & Varjo: ”Ajan kanssa” ja ”Yksinäisten olohuone” (sivu 30)
Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -antalogia (sivu 31)
Aimo-vaarin satunurkka: Uhoja Möttölän taivaalla (sivu 31)
Ihmisoikeuspäivien alustava ohjelma (sivu 32)
Työtä ja kierrätystä (sivu 4)
Työttömän terveyslista (sivu 7)
Turku myy työttömiltä tilat (sivu 7)
Puolueet vastasivat (sivu 9)
Edunvalvontapäivä 5.6. (sivu 13)
Jyväskylän Työttömät (sivu 16)
Leat vastakkain (sivu 20)
”Älä lisää taakkaa” (sivu 26)
Päätoimittajan palsta: Hiljainen armeija vaikenee! (sivu 2)
Pääkirjoitus: Sitä niittää, mitä kylvää! (sivu 3)
Työllistämiskysely: Työttömien liike työllistää yli 5.000 henkilöä (sivu 5)
Pro Liikekannallepano (sivu 6)
Ihmisarvopäivä ja Pro Suomi – tapahtuma Joensuussa (sivu 8)
Eko-Kaarinalle ympäristösertifikaatti (sivu 9)
Kesä- ja kulttuuripäivät (sivu 10)
Työttömällä on oikeus lomaan (sivu 12)
Rovaniemen yhdistyksellä murrokset parempaan (sivu 13)
Toimintaa Hämeessä (sivu 15)
Ihmisoikeuspäivät – kooste (sivu 16)
Työttömien liike miesten ahdinkoa helpottamassa (sivu 22)
Keski-Karjalassa nimi vaihtui, tavoitteet säilyivät samoina (sivu 24)
Europarlamentaarikkojen kolumnivuorossa: Riitta Myller (sivu 25)
Esko Seppänen (sivu 26)
Yhteiskunnan kahtiajakautuminen ja eriarvoisuus (sivu 27)
Erkki Laukkanen arvioi työvoimapolitiikan lähtökohtia (sivu 28)
Aimo-vaarin Satunurkka (sivu 30)
Mielipide: Sähköä ilmassa! (sivu 31)
Henkilökuvassa Kari Hanka (sivu 32)
Järjestöaktiivi Esa Venäläinen jäi eläkkeelle (sivu 33)
Hakunila-Länsimäen työttömät Elämäntapaliiton vuoden yhdistys (sivu 34)
TVY ry:n tulevaa 2006-2007 (sivu 35)
Kulttuuripäivillä huovutettiin (sivu 36)
Lukijakilpailu (sivu 36)
Pääkirjoitus (sivu 2)
Puheenjohtajan palsta (sivu 3)
Varissuon Työttömät ry vuoden 2005 työttömien yhdistys (sivu 4)
Työtönkin tarvitsee ystävän (sivu 5)
Työttömyystyön neuvottelupäivät Murikassa (sivu 5)
Omaehtoisesti TST:llä (sivu 6)
KÖPÖ-Odysseia projekti ponnistaa menneisyydestä tulevaisuuteen (sivu 7)
Työttömien liikekannallepano (sivu 8)
Työttömät Pro Suomi* (sivu 10)
Yhdistyksen sisäinen ja ulkoinen viestintä (sivu 11)
Benevolentia-mitali Anneli Korteniemelle (sivu 14)
Kalevi Honkaselle Kansalaistoiminnan palkinto (sivu 14)
Ihmisarvoinen elämä kaikille (sivu 15)
Paikalliset linja-autokuljetukset Pro Suomi -tapahtumaan Helsinkiin (sivu 16)
Työtä sydämellä (sivu 16)
Työ saa olla rankkaakin (sivu 17)
Vuosikokous 2006 (sivu 18)
Tehtaan kuolema ja irtisanomiset (sivu 20)
Piispansauvaa 10 vuotta (sivu 21)
Mahdoton täystyöllisyys? (sivu 22)
Hyssyttelyn aika on ohi (sivu 23)
Nälkäinen hauki (sivu 24)
Lapiolinjalla – teoksen arviointi (sivu 24)
TVY ry:n käsikirjaston kuulumisia (sivu 25)
TVY ry:n hallitus (sivu 32)
TALHALL -projektin ohjausryhmä (sivu 34)
Pääkirjoitus (sivu 2)
Puheenjohtajan palsta (sivu 3)
Lappajärven Työttömät ry 10 vuotta (sivu 4)
Voimaantumis- ja vuorovaikutuspäivät (sivu 4)
Kolmas sektori tuo työtä ja toimintaa -messut Kuortissa 22.6.05 (sivu 5)
Löytyykö peiliä! (sivu 5)
Ihmisarvoa etsimässä (sivu 6)
Mäntyharjun Työttömät Loviisan ydinvoimalassa ja Porvoossa (sivu 8)
Pelätin voi olla houkutin (sivu 9)
Työnohjauksellinen työttömien yhdistysten toiminnanvetäjien jatkoviikko (sivu 10)
Työttömyyttä vuosien vieriessä – ikääntyvät työttömät (sivu 11)
Työttömien valtakunnalliset kesäpäivät (sivu 12)
”Kokonainen ihminen – elämän palapelissä” (sivu 14)
EU-elintarvikeapu (sivu 15)
Työllisyyden hoito ja elinkeinojen kehittäminen Virroilla (sivu 16)
Voimavaraistamisviikot 2006 yhdistysten toiminnan vetäjille (sivu 17)
Työttömien yhdistykset ja sähköromun vastaanotto ja käsittely (sivu 17)
Ihmisoikeuspäivät 2005 (sivu 18)
TVY ry:n kautta haettavat lomat (sivu 23)
Arvostusta peliin! (sivu 25)
Ahneus köyhyys ja työttömyys (sivu 25)
TVY:n valtuuskunta Social Platformissa Brysselissä 27 Platform tarkistaa strategiansa (sivu 26)
Toisenlainen toimintakeskus (sivu 28)
Seurakunnan ja työttömien yhteistyö Kurikassa (sivu 29)
Köyhimpien ostovoima huonompi kuin laman alussa 31 Verotusohjeita 2005 (sivu 30)
Valonpilkahduksia a toivonkipinöitä (sivu 32)
Työttömistä vapaakansalaisia! (sivu 33)
Tapaus Lempäälän sosiaalitoimen toimeentulotuki (sivu 34)
Pääkirjoitus (sivu 2)
Puheenjohtajan palsta (sivu 3)
Sääntömuutos, hyvä vaiko huono asia? (sivu 4)
TALHALL-projekti Saarijärvellä (sivu 5)
Kurikan työnhakijat ry (sivu 5)
Piispansauva-kisat Kaavilla (sivu 6)
Tunnustuspalkinto Eva Aallolle (sivu 7)
Alueelliset koulutukset (sivu 8)
Kolmas sektori tuo työtä ja toimintaa -messut (sivu 9)
Raision Ekotorista merkittävä raisiolainen (sivu 9)
Vuoden 2004 yhdistys (sivu 10)
Karelia-soutu (sivu 11)
Soivataamutossut kiertoon? (sivu 12)
Työllistämispaikkoja uhkaa merkittävä väheneminen (sivu 13)
Tervetuloa Oulunsaloon! (sivu 14)
Kokkolan työttömät (sivu 15)
Verot pois pienituloisilta ja työttömiltä (sivu 15)
TVY ry:n XIV vuosikokous (sivu 16)
Kannanotot (sivu 18)
Nurmeksen Työttömät (sivu 20)
Valtakunnallisten kesäpäivien ohjelmaluonnos (sivu 21)
Aitoa huolta työttömyydestä (sivu 22)
Terveisiä eduskuntaan (sivu 22)
Lukijan palsta (sivu 23)
Kummilapsihanke (sivu 24)
12. valtakunnalliset ihmisoikeuspäivät (sivu 25)
TVY ry:n hallitus v. 2005 (sivu 26)
Valiokunnat/työryhmät (sivu 28)
Taustaa neuvottelupäiville (sivu 28)
TVY ry:n tulevaa (sivu 31)
Vanhasen hallituksen ohjelmat ja ihmisoikeuspäivät (sivu 2)
Puheenjohtajan palsta: Köyhyys ja yhteiskunnan jakautuminen (sivu 3)
Työttömyysruva ja yleissitovuus koskemattomia: Työreformi hiipinyt politiikkaan (sivu 4)
Lissabonin strategia yskii (sivu 5)
Kilometritehtaan varjosta näkyy musta aukko paljain silmin (sivu 6)
Työttömien edunvalvonta ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunta (sivu 7)
Työttömät vaativat työllistymistakuuta (sivu 8)
Ritu Vauren taloushallinnon perusteita kommentteineen, eli pysyitkö hereillä? (sivu 9)
Työssä tulevaisuus -projekti (sivu 10)
Työttömyystyön neuvottelupäivät (sivu 10)
Työttömien Kesä- ja kulttuuripäivät 19.-21.8.2003 Järvenpään Matkailukeskuksessa (sivu 11)
Kooste ihmisarvopäivästä (sivu 12)
Työttömien 10. valtakunnalliset Ihmisoikeuspäivät 20.-22.10.2003 seurakuntaopistolla Järvenpäässä: Pelot, uhat ja selviytyminen (sivu 13)
Kuvakooste: Työttömien 10. valtakunnalliset Ihmisoikeuspäivät (sivu 14)
Hannu Taanila: Ihmisoikeuspäivät 20.10.2003 (sivu 16)
Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Työttömien Ihmisoikeuspäivien 10-vuotisjuhlatilaisuudessa Jävenpäässä 21.10.2003 (sivu 16)
Työttömien 10. valtakunnalliset ihmisoikeuspäivät 20.-22.10.2003. Kanavien tulokset (sivu 17)
Saarijärveläiset ja pylkönmäkeläiset Seitarannassa (sivu 19)
Työttömien toiminnasta vastaavien työnohjauspäivät Kurikassa (sivu 20)
Työttömät mukana runoviikoilla (sivu 21)
Keski-Suomen alueen työttömien yhdistysten kokoontuminen Hankasalmella 24.7.2003 (sivu 22)
TVY ry panostaa työttömien yhdistysten toiminnanohjaajien/vetäjien omaan jaksamiseen (sivu 22)
Työttömälle Kelan pertustukea (sivu 23)
Nastolan Työttömät ry:ssä on alkanut uusi Nastolassa Jelpataan -vapaaehtoistyöprojekti (sivu 24)
Työllä, yrittämisellä ja yhteisvastuulla uuteen nousuun (sivu 24)
Mikko Immonen: Näennäinen veroale kiristää verotusta (sivu 25)
Yritystoiminta hyvinvointimme perusta (sivu 25)
Työttömät kysyvät -palsta (sivu 26)
Työtön ei hyödy veroalesta (sivu 28)
Yhdistysten kunta/kaupunkilisät (sivu 29)
Sovitellun päivärahan enimmäiskesto (sivu 29)
Työnteko vihdoin kannattavaksi! (sivu 30)
TVY ry:n yhdistysten hallinto- ja talouskysely (sivu 30)
TVY ry:n tulevaisuutta (tapahtumat) (sivu 31)
Vesa Vuorinen 17.10.2003: Runo asunnottomalle (sivu 32)
Kuulkaa ihmiset, kuluttakaa!!!! (sivu 2)
Puheenjohtajan palsta: Hallitusohjelman lupaukset työllisyyden parantamiseksi ja köyhyyden ehkäisemiseksi (sivu 3)
Sailaksen uho – pohjoismaisen mallin tuho? (sivu 4)
Pentti Arajärven tärkeysjärjestys: Ensin tulevat perusoikeudet, sitten kunnallinen itsehallinto (sivu 5)
Käytetäänkö työttömyysturvaa laajamittaisesti väärin? (sivu 6)
Sosiaalibarometri 2003: Mistä resurssit tukea kaikkien hyvinvointia? (sivu 7)
Miksi taloustoimittajat vaikenevat selvistä valheista? (sivu 8)
Vaalan Työttömien yhdistyksen tilanne vuonna 2003 (sivu 9)
Sailaksen paperi iskee kipeästi Lapin työttömiin (sivu 10)
Työttömien kohtelu mediassa (sivu 11)
Kuukauden ”vitsi” (sivu 11)
Työttömyyseläke on pitkäaikaistyöttömän turva (sivu 12)
Työttömien kesä- ja kulttuuripäivät 19.-21.8.2003 Järvenpään Matkailukeskus. Ohjelmarunko (sivu 13)
Onko kuntouttavasta työtoiminnasta muutoksen välineeksi? (sivu 14)
TVY:ssä tapahtunutta (sivu 15)
Kansanedustajia tapaamassa (sivu 15)
Työsilta ry:n järjestämä Jyväskylän seudun kansalaisjärjestöjen työllistämisseminaari 19.3.2003 Kumppanuustalolla Jyväskylässä (sivu 16)
TVY:n vuosikokous Helsingissä Karjalatalolla 27.-28.3.2003 (sivu 17)
Vuoden yhdistyspalkinnot ja vuoden vapaaehtoistyöntekijäin palkinnot (sivu 18)
Vuoden vapaaehtoistyöntekijä Sisko Notkonen (sivu 19)
Lea Karjalainen jatkaa TVY ry.N puheenjohtajana (sivu 19)
Ihmisarvopäivä Itä-Suomessa (sivu 19)
Kuvakooste: Vuosikokous Helsingissä Karjalatalolla 27.-28.3.2003 (sivu 20)
Kuhmon Työttömien yhdistys ry – toimintaa työttömien hyväksi jo kohta 10 vuotta. Monta rautaa tulessa! (sivu 22)
Kolmannen sektorin työpaikkojen päihdeongelmaisten hoitoonohjauskäytäntö Koillis-Savossa (sivu 23)
Pekka Tiainen: Työttömyysturvan porrastus ei tuo työpaikkoja (sivu 24)
Kahden kerroksen väkeä (sivu 25)
Ostovoimaa! (sivu 25)
TVY:n kannanotto: Onko työttömyys ainoa rikos, jossa uhrista tehdään syyllinen? (sivu 26)
TVY:n kannanotto: Kannanotto julkisuudessa 27.3.2003 esitettyihin tietoihin ns. Sailaksen työryhmän raprotista (sivu 26)
Sari Sarkomaa: Hallitukselle ensimmäinen epäluottamuslause (sivu 27)
Markus Mustajärvi: Pahojen odotusten vallassa (sivu 27)
Varkauden seudun työttömät ry 10 v. (sivu 28)
Lukijan palsta:
Demokratiaa ja selkeä poliittinen ohjelma (sivu 29)
”Takuukortti työttömälle” (sivu 29)
TVY ry:n tavoiteohjelma vuosille 2003-2007 (sivu 30)
Työttömien 10. valtakunnalliset ihmisoikeuspäivät 20-22.10.2003 ohjelma: Pelot, uhat ja selviytyminen (sivu 31)
TVY ry:n hallitus 2003 (sivu 32)
TVY ry:n jaostot, valiokunnat, työryhmät 2003 (sivu 34)
TVY ry:n koulutus jäsenjärjestöille syksyllä 2003 (sivu 35)
TVY ry.n tulevaisuutta (tapahtumat) (sivu 39)
Sirkka-Liisa Iivanainen: Työttömän kuva (sivu 40)
”Se on leivästä kiinni – äänestä!” (sivu 2)
Puheenjohtajan palsta: Ihmisarvo kunniaan! (sivu 3)
Tutkijan mielestä työmarkkinoilla tapahtui hiljainen vallankumous. Työvoiman joustavuus nosti Suomen lamasta (sivu 4)
Pohjois-Savon aluejärjetsön syyskokous (sivu 4)
Työllisyyteen liittyvä lakimuutos 2003 (sivu 5)
Lea Karjalainen: Työttömien neuvojana Pohjois-Karjalassa (sivu 6)
Omatoimisuusavustukset vuodelle 2003 (sivu 7)
Hallituksen loppukiri – suositukset vaalien jälkeen (sivu 8)
Ihmisarvopäivät Larinsaaressa 5.9.2002 (sivu 9)
Suuret ikäluokat eläkkeelle – työvoimapula pahenee (sivu 10)
Raha-automaattiyhdistyksen avustukset v. 2003 TVY ry:n jäsenjärjestöille (sivu 10)
Liittojen kansalaistoiminnan tunnustuspalkinto Kuopion Seudun Omatoimiset Työnhakijat ry:lle (sivu 11)
Ylöjärven työttömien yhdistys hengissä ja voi hyvin – valitettavasti (sivu 12)
Yhteistyö Lapuan hiippakunnan kanssa (sivu 13)
Työttömien yhdistykset (2002) 20 suurinta jäsenmäärän mukaan (sivu 13)
Kierrätystä Kaarinassa (sivu 14)
Katapultti, Paraisten työnhakijat (sivu 15)
Anjalankosken kaupunki pakoilee vastuuta ja häpeää työttömyyttä (sivu 16)
Lukijan palsta:
”Työtön-täystyöllistetty” (sivu 18)
Työttömien työmarkkinatuki- ja pätkäpalkanmaksubyrokratia kaipaavat päivitystä (sivu 18)
Kuvakooste: Kuvia vuodelta 2002 (sivu 19)
Talouspolitiikan haasteet nousevat yhteiskunnan tilasta (sivu 20)
Työttömät jääneet Mopen osalle (sivu 21)
Tuula Haatainen: Työttömyys ykkösasia vaaleissa (sivu 22)
Kauniit sanat ja kauniit teot masennusta karkottamaan (sivu 23)
Anneli Jäätteenmäki (kesk.): Voitto työttömyydestä (sivu 23)
Kysymys pitkäaikaistyöttömistä ei saa olla vain päättäjien sielunhoitoa (sivu 24)
Sari Sarkomaa: Työpaikkoja, palveluita, turvallisuutta (sivu 25)
”Hätätilahallituksella” työttömyys alas (sivu 26)
Anne Huotari: Ben Z:n kanssa työvoimatoimistossa (sivu 27)
Oulun TE-keskus tyrömäsi työpankin (sivu 27)
Jouko Skinnari: Työttömillä on liikaa rajoituksia (sivu 28)
Eläkejärjestely ikääntyneille työttömille (sivu 29)
Työ ja tulevaisuus (sivu 30)
TVY ry:n tulevaisuutta (tapahtumat) (sivu 31)
Pentti Kallio: Neljänkymmenen (sivu 32)
Puheenjohtajan palsta (sivu 2)
Kutsu presidentin vastaanotolle (sivu 2)
TVY ry:n tulevaisuutta (sivu 3)
Työttömyysturvalain uudistus ja työvoimapalvelulaki (sivu 4)
Mikkelin Seudun Työttömien Toimintarjärjestö ry 15.12.1992–? (sivu 5)
Projektin projetin sisällä (sivu 6)
SER!? Ongelmajätteitä koskevan lainsäädäntö on uudistunut vuoden 2002 alusta (sivu 6)
Kansanedustaja Mikko Immonen, vas: Onko täystyöllisyyden saavuttaminen joskus mahdollista? (sivu 7)
Vuoden 2001 työttömien yhdistys – Kuopion Seudun Omatoimiset Työnhakijat (sivu 8)
Näläkämoan evväät, eli Kaenuun aluevastoova Esaiaksen ihmeelliset toelailut armovvuonna 2002 (sivu 9)
Kulttuuripäivät: Työttömät kulttuurilomalla Juupajoen luonnossa (sivut 10, 11)
ESR-projekti: Täältä lumen ja jään keskeltä tervehtii Juankoski (sivu 12)
Pestis-projeti (Kajaani): Tavoite kolmekymmentä uutta työpaikka joka vuosi (sivu 13)
Työttömyys voi viedä terveyden (sivu 14)
Sosiaaliselle yritykselle laajempi käsite (sivu 15)
Äänestä, sinulla on mahdollisuus vaikuttaa (sivu 15)
Työttömien IX Ihmisoikeuspäivät Järvenpään seurakuntaopistolla 20.–23.10.2002 (sivut 16–26)
Rauman Seudun Työttömät: Rauma vuonna 1992 (sivu 27)
Kaavin Työnhakijat ry (sivut 28, 29)
Juhlittu on monella tavalla. Vajaa 20 yhdistystä on täyttänyt 10 vuotta (sivut 30, 31)
Runo: Oodi työlle (sivu 32)
Potkuri (sivut 1–4, sivut 17 [5] – 20 [8])
Tarvitaanko pätkätyöläisille oma ammattiliitto? (sivu 2)
Työttömät ovat toimijoita, annetaanko siihen mahdollisuus (sivu 2)
Onko työtön rikollinen? (sivu 3)
Keskisen Uudenmaan kumppanuusyhdistyksen ESR-hankkeet:
Jos ei ole mitään tekemistä, se ei tarkoita, että ei voi tehdä mitään (sivu 3)
Työllisyyskumppanuuden hyviä toimintatapoja (sivu 4)
Ruohonjuuritasolta komissioon (sivu 4)
Kuntouttavan työtoiminnan alkusysäys (sivu 5 [17])
Muut järjestöt toimivat: Perhetoimintaprojekti – innostu ja osallistu (sivu 5 [17])
Pikkukaupungin katufilosofi: Köyhyys ei ole poistunut – EU-elintarvikkeiden jakelu jatkuu (sivu 6 [18])
Ajatusten vaihtoa netissä (sivu 6 [18])
Outoja tarinoita, oudolla ajalla #2: Kerava – maanpäällinen paratiisi? (sivu 7 [19])
Go kykypuolue go (sivu 7 [19])
Mihin maailma on menossa? (sivu 7 [19])
Irak Akkirot: Oikeus, kunnia ja loukkaus (sivu 8 [20])
Järvenpään Työttömät: Toimintakeskus Kalliorinne (sivu 8 [20])
Karenssisanomat (sivut 5–16, lehdessä lukee sivut 1–12)
Tasavallan Presidentti Tarja Halosen tervehdys työttömien vuosikokoukselle (sivu 1 [5])
Päätoimittajan palsta: Työttömien yhdistysten rahoitus 2022 (sivu 1 [5])
Jukka Vihrilälä vaatii valtiolta: Pitkäjännitteisyyttä kolmannen sektorin rahoitukseen (sivu 2 [6])
Liikkeelle vaikka pepulle potkimalla – Ivalossa innostetaan toimintaan sohvanpohjimmaisia (sivu 3 [7])
EU-elintarvikeapua jaetaan edelleen (sivu 3 [7])
Omatoimisuusavustus turvaa yhdistysten toimintaa (sivu 4 [8])
Koivujen kaupunki tervehtii sinua (sivu 4 [8])
Aktiivista ja ansiokasta työtä työttömien hyväksi – TVY ry:n kiitostaulujen saajat alueittain (sivu 5 [9])
RAY:n hallituksen esitykset työttömien yhdistyksille ja työttömien rahoitus viime vuosina (sivu 5 [9])
Dosentti Raija Julkunen: Lama vain vauhditti sosiaalileikkauksia (sivu 6 [10])
TVY ry:n väki kiittää jäsenkenttää kuluneesta vuodesta (sivu 6 [10])
Euroopan työttömien kokous (sivu 7 [11])
Innostu – osallistu – onnistu. Reimari-väylä yhteistyöhön (sivu 7 [11])
Prikaatimatkalla Tansaniassa (sivu 8–9 [12–13])
Kouluttautumaton ikääntyvä työtön Kainuussa (sivu 9 [13])
Työttömien toiminta yhteiskunnallisessa muutoksessa (sivu 10 [14])
Elma-projekti – pitkäaikaistyöttömien eläkemahdollisuuksien selvittäminen Etelä-Savon työvoimatoimistossa (sivu 10 [14])
Tervetuloa Mikkeliin! Mikkelin Seudun Työttömien Toimintajärjestö ry – vastuu vuosikokouksen käytännön järjestelyistä (sivu 11 [15])
Kumppanuusyhteistyötä Venäjän työmarkkinoille (sivu 11 [15])
Alueilla tapahtuu keväällä 2022 / TVY ry:ssä tapahtuu vuonna 2022 (sivu 12 [16])
Viialan nuoret työllistymisputkessa (sivu 1)
Eurooppalainen toimintapäivä: Työttömyyttä vastaan (sivu 1)
Pääkirjoitussivu:
Pankkien käytäntö tuottaa jatkuvasti uusia työttömiä (sivu 2)
Kelan ja Stakesin tutkimus: Valtion tukipolitiikka rokottaa pienituloisia (sivu 2)
”Rauhan vuosituhat” (sivu 2)
Sivistysvaliokunta korostaa nuorten työpajojen merkitystä (sivu 2)
Postin Toimihenkilöliitto on valmis: Työtaistelutoimiin! (sivu 3)
Pätkätyön tekijä: Tunnetko oikeutesi? (sivu 3)
Aluesivut:
Turun kaupungin ABONET-yksikkö EU:n laatukilpailussa (sivu 4)
OSKU virisi Tampereen seudulla (sivu 4)
Kemin Monitarmo vie takaisin työelämään (sivu 4)
Ympäristöhoito työllistää Keski-Pohjanmaalla: Seutukunta siistiks (sivu 5)
Työllistäminen vaatii rahoituspäätöksiä (sivu 5)
Tarja Halonen: Presidenttivaalipäivät 1. kierros 16.1.2000, 2. kierros 6.2.2000 (mainos) (sivu 5)
Työllistävät projektit:
Tietokone- ja toimistohommiin, kerrätyskeskuksiin… (sivu 6)
Yhdistys työnantajana -projektin tämän vuoden tilastoa (sivu 6)
Niksi-seminaari kokosi 350 henkeä Kajaaniin (sivu 6)
SAK:n hallitus: Työsopimuslakikomitean työtä jatkettava (sivu 6)
Ihmisoikeuspäivät
TVY:n puheenjohtaja Lea Karjalainen: Oppikaamme uutta euro-vierailtamme (sivu 7)
Seurakuntaopistonjohtaja Jarmo Kökkö: Yhteiskunnan arvot ovat kovenemassa (sivu 7)
Ulkoministeri Tarja Halonen tervehdyksessään: Pelkkä talouskasvu ei turvaa työllisyyttä (sivu 7)
Professori Martti Scheinin muistutti: Taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet ovat laissa (sivu 7)
Tampereen yliopiston työpolitiikan professori Pertti Koistinen: Sosiaaliset oikeudet Eurooopassa ovat kehittyneet, mutta murroksessa (sivu 8)
Ihmisoikeuspäivät: Kanavat 1 ja 2 sekä kanava 3 (sivu 8)
Ihmisoikeuspäivät: Kanava 4, kanava 5 ja kanava 6 (sivu 9)
Euroopan työttömien verkoston ENU:n pääsihteeri Mike Allen, Irlanti: Oikeus työhön on keskeisin ihmisoikeus (sivu 10)
Professori Juha Siltala väitti työttömien ihmisoikeuspäivillä: Meillä olisi varaa nelituntiseen työpäivään (sivu 10)
Ihmisoikeudet & tiedotusvälineet (sivu 10)
Lukijoilta:
Työttömien määräaikainen täystyöllistämisohjelma (sivu 11)
”Työttömyyden uhreista tehdään syyllisiä” (sivu 11)
Pellenpuku pois ja joukolla uurnille (sivu 11)
TVY toimii:
Eurooppalainen toimintapäivä työttömyyttä vastaan (sivu 12)
Luvassa hyvät palkinnot: Työttömien allakka myynnissä 15.1. saakka (sivu 12)
TVY:n vuosikokous pidetään Porissa (sivu 12)
Tervetuloa Poriin linjoja vetämään, työttömät! (sivu 12)
Työpolitiikan perusteet ensi kertaa kirjana (sivu 12)
TVY:n yhteystiedot:
TVY:n hallituksen jäsenet (sivu 13)
Tukihenkilöt ja paikkakunnat (sivu 13)
Toimihenkilöt (sivu 13)
Pakina työttömyydestä: Nyt on hyvä aika kaivaa kirveet ja rukkaset esiin (sivu 13)
Ilmajoen työttömien yhdistys täytti viisi vuotta (sivu 13)
Yhteistyö & kumppanit:
TATSI on TVY:n kumppani ay-liikkeen suuntaan: Kumpikin kyntää omaa sarkaansa (sivu 14)
TVY:llä lomasopimus Solariksen ja Perhelomien kanssa (sivu 14)
Järjestöt työllistäjinä (sivu 14)
Tervehdykset:
Rauhallista Joulua ja Onnellista Vuotta 2000! (sivu 15)
Sivuhenkilö keskellä (sivu 15)
Puheenjohtajan joulutervehdys: Anna meille meidän joululeipämme… (sivu 15)
Työttömyyskunta uuteen nousuun? Viialan nuoret työllistyivät Uraprojektissa (sivu 16)
”Tää homma on ihan jees” (sivu 1)
Itsenäisyyskamppailu (sivu 1)
Pääkirjoitus:
Kenen hallitus? (sivu 2)
Tilastotiedettä (sivu 2)
Ernesti Stressivaara: Evoluutio (sivu 2)
Kisa ja Työ -arpajaiset jo 11. kerran: Vallu nuorten ja työttömien asialla (sivu 2)
Yhteisvastuu kohtimaisena kohteena: Uusi mahdollisuus syrjäytyneelle (sivu 2)
Nuoret koulutusalessa (sivu 3)
Luottotietorekisteri kriminalisoi (sivu 3)
”Koulutus mahdolliseksi, ei pakolliseksi” (sivu 3)
Aluesivut:
Työväentalot vaihtuvat työttömien toimintakeskuksiksi: Suolahti tarjoaa monitoimitilat (sivu 4)
Äänekosken työttömien osuuskunta tarttui isoon hankkeeseen: Nuorille työttömille omia asuntoja (sivu 4)
Äyri työllistämiseen (sivu 4)
Työttömät ja työvoimatoimisto yhteistyöhön Jämsänkoskella (sivu 5)
Pirkko Rossi: työtä ja toimintaa (sivu 5)
Ay-liike/työelämä:
TVY ja SAK tapasivat: ”Työttömyysturvaa puolustettava” (sivu 6)
Paperi Nelonen avustaa työttömiä (sivu 6)
Reino Paasilinna (SDP) vaatii hätäohjelmaa: Toimeton köyhälistö tulee kalliiksi (sivu 6)
Kansanedustaja Satu Hassi (vhr.): Työllisyys EMU:n tilalle (sivu 6)
Pääkaupunkiseudun rakennusalan työttömillä: Korkeatasoista koulutusta (sivu 7)
Metallin ja KTV:n liittokokoukset tulossa: Työttömät jäsenet postiin&uurnille! (sivu 7)
Ammattiyhdistysliike kouluttaa myös työttömiä (sivu 7)
Itsenäisyyttä Linnan varjossa (sivu 8)
Työttömien vuosikokous ja yhteistyösuhteet (sivu 8)
Työttömyysturva uudistuu, mutta miten? Siihen on työttömilläkin sanansa sanottavana:
TVY:n hallituksen työttömyysturvakanta: Leikkauksiin ei ole todellista tarvetta (sivu 9)
Ansiopäivärahoja pakko leikata? (sivu 9)
Kansanedustaja Mikko Immonen (Vas): Ansiosidonnaista ei saa leikata (sivu 9)
Työttömyysturvalaista tehtävä toimiva (sivu 9)
AKT:n Kauko Lehikoinen: Leikkaukset eivät vähennä työttömyyttä (sivu 9)
”Emme vaadi ihmetekoja, vaan ihan tavallisia asuntoja” (sivu 10)
Corns Varkaudessa ekotyöllistää: Purkit hylsyiksi, muovi lämmöksi (sivu 11)
Suomi 21: työtä & ekologiaa (sivu 11)
Työllistämisideat:
Työttömät Pohjois-Karjalan kansanedustajille: Puheet riittävät, tarvitaan tekoja (sivu 12)
Työ kannattavaksi, päättäjät! (sivu 12)
Puolittuu, ei puolitu, puolittuu… (sivu 12)
Sovjettia Liksomilta (sivu 13)
Työttömyyden puolittaminen – small talkia (sivu 13)
”Sata työsuhdetta puolessa vuodessa” (sivu 13)
Broar till Skandinavien (sivu 13)
Vapauden valtakunta vai työleirien saaristo? (sivu 14)
Mikkelin läänissä aktiivista koulutusta: Työttömillä näytön paikka (sivu 14)
HeTy:llä oma työllisyysohjelma (sivu 14)
Pohjolassa ale! (sivu 14)
TVY:n hallitus otti kantaa: Työttömien rankaisu estää työllistymisen (sivu 14)
Oulun läänin toive TVY:n vuosikokoukselle: Hallitus jäsenistön tenttiin (sivu 14)
Tapsan verovinkki (sivu 14)
Karenssisanomien Utajärven jakelu onnistui: Jatkoa toivotaan! (sivu 15)
Uusia yhdistyksiä (sivu 15)
TVY:n yhteystiedot (sivu 15)
Työtön voi avata vapaaehtoistyön kautta: Portteja uusiin maailmoihin (sivu 16)
Kun tyypillinen työ alkaa olla epätyypillistä (sivu 16)
Pohjois-Karjalan työpooleissa on jo nyt: Monenlaisia virityksiä (sivu 16)
TyöPirkan lanttu leikkasi (sivu 17)
Tarjolla virkistystä! (sivu 17)
EU:n ruoka-avun jakelu käynnistyy (sivu 17)
TVY:n kehittämisestä (sivu 17)
Lukijoilta:
Suomen Metsästäjä- ja Kalastajaliitto 50 viotta: Jokamiehen oikeuksien puolesta (sivu 18)
Kuopion Seudun Työttömät: Kansantalous ei kestä lisää työttömyyttä (sivu 18)
Työttömien tapaaminen Lapissa (sivu 18)
Kymen läänin työttömien yhdistysten kokous: Älkää tyytykö vääriin päätöksiin (sivu 18)!
Torniossa eläkeasioista: Otetaan selvää (sivu 18)
Ansiosidonnainenko työttömyyden perussyy? (sivu 19)
Työttömän tunteita (sivu 19)
Merta & jalkapalloa Lapissa (sivu 19)
Köyhän Sanat (sivu 19)
Kahden viikon työstä kahdeksan viikon karenssi (sivu 19)
Työtön ja lehdistö (sivu 19)
Gerog Gennertille tiedoksi (sivu 19)
Takakansi:
Työttömyys, Lenin ja rock’n roll (sivu 20)
Mikä penteleen porkkana? (sivu 20)
Kulttuurit kohtaavat Vanhassa Tennarissa [Helsingin työttömät ry] (sivu 20)
Mukana menossa Frank Pappa, Merja Ikkelä & Anne Nielsen, Harri Saksala, Lassi Mettälä…: Työttömien itsenäisyysjuhla Espan puistossa Helsingissä (sivu 1)
Pääkirjoitus:
Takaisin yhteiskunaan (sivu 2)
Kohti itsenäisyyttä! (sivu 2)
Ohjelma on, työ puuttuu (sivu 2)
Ernesti Stressivaara: Hukka-aika (sivu 2)
Kainuulaiset työttömät presidentille: Työt jakoon heti! (sivu 2)
Uhanalaiset pankkitoimihenkilöt kysyvät: Kuka elättää 11 000 uutta työtöntä?!? (sivu 3)
Itä-Suomen hovioikeus: Ulkomaanmatka ei ole työttömyysturvarikkomus (sivu 3)
Ekopankki rahoittamaan työttömien hankkeita (sivu 3)
Työttömät ja työvoimajohtaja Oulussa: Työllistäminen vaatii riskinottoa (sivu 4)
HYVE:ttä kerrakseen (sivu 4)
”Työttömät eivät ole ongelma vaan voimavara”: Utajärven yhdistys tarjoaa apua kunnalle (sivu 5)
Voimaa kuin pienessä kylässä (sivu 5)
”Ostovoimaa työttömille” (sivu 5)
Hallituksen työllisyysohjelmasta sanottua: ”Ei hurraamista”, ”Päin helvettiä” (sivu 6)
Linkitä itsesi! (sivu 6)
Poolia työttömille (sivu 6)
Etelä-Kymen Työttömät – EKYT ry: Korttelitoimintaa Kotkassa (sivu 7)
”Ruokapankki” aloitti Tampereella (sivu 7)
”Jatketaan ihmisoikeuslinjalla kunnes asia on selvä”. (sivut 8–9):
Nuorten työttömien ihmisoikeudet ensi kertaa esillä: Vapaaehtoisuutta tuettava (sivu 8)
Tatjanan ja Alexandrin ihmisoikeudet: Venäjällä suomalaisia, Suomessa venäläisiä (sivu 8)
Työministeri Liisa Jaakonsaari: ”Henkiset esteet vakavin vaara” (sivu 8)
Pete Lukkala, 17 vuotta: ”Kannatti käydä” (sivu 9)
Lakkotoimia ja sukupolviterroria vastaan (sivu 9)
Kanavien 1–3 sisällöt (sivu 9)
Ajankohtaista:
Köyhyystutkija Matti Heikkilä: Nälkä on Suomessa todellisuutta (sivu 10)
Miten nostaa työttömien järjestön arvovaltaa suosta? (sivu 10)
TVY:
Pohjoiskarjalalaiset saivat töitä: TVY:n vuosikokous maaliskuussa Joensuussa (sivu 11)
Kemiran tehdashanke eduskuntakäsittelyyn (sivu 11)
Työllistämisideat:
Työn jakamisella työttömyyden puolittamiseen? (sivu 12)
Työllistämiseen radikaaleja ratkaisuja (sivu 12)
Rauhantyön seminaari Riihimäellä (sivu 12)
Lenin-museon juhlavuoden erikoisnäyttely (sivu 12)
Työn käsitteen laajentaminen (sivu 13)
”Lohiportaat ja kanava” (sivu 13)
Pienin työttömyysturva lainsuojaton (sivu 13)
Hämeen aluekokous Nokialla (sivu 13)
Erämaa keskellä suomea (sivu 13)
Järjestöiltä:
Turkulainen Osuustyö Aura: Ammattitaitoa tarjoalla (sivu 14)
Politiikka, mitä se on? (sivu 14)
YTYÄ ry:n syyskokous Oulussa (sivu 14)
Oululainen työtön: OTA omaksesi! (sivu 14)
Lukijoita:
”Hei, me ollaan eläviä ihmisiä eikä numeroita tilastoissa”: Helsingin Työttömät käynnisti katukeittiön eduskuntatalon pihalle (sivu 1)
Tupo rikkaille, Mepo köyhille (sivu 2)
Sana työn puolesta (sivu 2)
Työttömien suurmielenosoitus itsenäisyyspäivänä Helsingissä: Tavoitteena suora viesti päättäjille (sivu 2)
Esimerkillistä ay-toimintaa Tampereella: Liikeväki tukee työttömien koulutusta (sivu 2)
Työttömien lähetystö eduskuntaryhmien puheilla: ”Olemme karvaasti pettyneet ” (sivu 3)
Huomioita sairastumisesta palkkatyössä ja työttömänä: Sairaus työmarkkinoilla (sivu 4)
Sosiaalitalous: täplikäs kuin leopardin turkki (sivu 5)
Kolmas sektori ja Pohjois-Karjala (sivu 5)
EU-hankkeiden kansallisesta rahoituksesta jopa 6,3 miljoonaa (sivu 5)
YK:n 4. naisten asioita käsittelevä kokous Pekingissä 4.–15.9.1995: Ni hao! (sivu 6)
Liverpool: Suuri tehtävä 70 pencen erissä (sivu 7)
Akateemisille tietoverkko-pestausta (sivu 7)
Työttömien II Ihmisoikeuspäivät Järvenpäässä 16.–18.10.1995: Human Step (sivut 8 ja 9)
TUPO 1995: Työmarkkinajärjestöjen sopimus ja hallituksen päätökset (sivut 8 ja 9)
Kansalainen, tartu kynään: sana on vapaa työllistämisideoille (sivut 10 ja 11)
TVY:n tavoiteohjelma 1995–96: Perustuslaissa on säilytettävä oikeus työhön (sivu 12)
Päättäjät vähissä Turun tapahtumassa (sivu 13)
Kuopion Pirkko Väisänen haki Turusta ”virkistystä, tietoa, visioita” (sivu 13)
Huittisten Seudun Työttömät: Jos käyt Huittisissa, osta katiska! (sivu 13)
TVY:n ensi vuoden vuosikokous pidetään Joensuussa (sivu 13)
Mäntyharjulla työttömien teemapäivä 9.10.1995 (sivu 13)
Avoin kirje keskisuomalaisille kansanedustajille: Onko työttömyysturvaa leikattava? (sivu 14)
Dario Fon ”Lihava on kaunis” Suomen kantaesityksenä: Lappeenrannan Työttömien vuoden teko (sivu 14)
Karenssisanomat ja Helsingin Työttömät (HeTy) aloittavat työttömien neuvonta- ja palvelutoiminnan (sivu 14)
Seurakuntavaalikeräyksellä 1,35 milj. markkaa työttömille (sivu 14)
Kuhmolaiset tyytyväisiä toimintakeskukseensa (sivu 14)
Kemijärven työttömille terveyspäivä (sivu 14)
Työttömät ja päättäjät yhdessä elokuviin (sivu 14)
Tuskalliset ihmiskokeet kiellettävät (sivu 15)
Runoja (sivu 15)
Tampere: Nuorten koulutusprojekti antaa uusia valmiuksia (sivu 16)
Tampere: Työkaluja työttömille! (sivu 16)
Olipa kerran 60-luku (sivu 1)
Pääkirjoitus:
Työtä ja/vai turvaa (sivu 2)
Miksi työttömyysturvan uudistuksesta ei tiedoteta? (sivu 2)
Työtön, tartu tattiin! (sivu 2)
Urbaaneja slummeja Suomeenkin? (sivu 3)
Metsäkongressin kansalaistapahtuma pohtii myös työllisyysnäkökulmaa: Työ kasvaa puussa (sivu 3)
Ekologia luo markkinoita (sivu 3)
Paikallinen puunjalostus on Pielaveden toivo (sivu 4)
Pankkitoimihenkiöstä tuli työttömien toiminnan vetäjä: ”Täytyy sitä jotain yhteistä olla meilläkin” (sivu 4)
Työministeri Jaakonsaari Porvoossa: Suuria muutoksia syksyllä (sivu 5)
Työelämää kehittämään (sivu 5)
Human Step: oikeuksia nuorille työttömielle. Ihmisarvopäivät 16.–18.10.1995. Seurakuntaopisto, Järvenpää (sivu 5)
SAK:n talouspoliittinen osasto pohtii: Mitä yli 54-vuotiaille pitkäaikaistyöttömille pitäisi tehdä? (sivu 5)
”Kyll’ määkii kerran Turuuss päättäjän näin…” (sivut 6–7):
”Työttömät eivät ole edustettuina näissä neuvottelupöydissä” (sivu 6)
Työttömien ja valtakunnallinen päättäjien kohtaaminen Turun Messukeskuksessa 24.–25.8.1995 (sivu 6)
Leena Lander: Taistelun hinta (sivu 6)
Puheenjohtaja Mårten Grönholm Turun tapahtuman merkityksestä: ”TVY on verteenotettava keskustelukumppani” (sivu 7)
TVY:n SAK-vastaava Seppo Haapaharju: Itsenäisten osapuolten hyvää yhteistyötä (sivu 8)
Valkeakosken työväen musiikki soi ensi kesänä duurissa (sivu 9)
Keski-Suomen Työttömät: Jyväskylän Rantakievari uudistuu ja laajenee (sivu 9)
”Työttömien kulttuurikatselmus sopisi tapahtuman yhteyteen” (sivu 9)
Pitkäaikaistyöttömyyttä alentamaan (sivu 10)
Ylöjärven Työttömillä PC-paja (sivu 10)
Heikki Haapala mukaan jälleen (sivu 10)
Psykiatrin haksahdus (sivu 10)
Työttömät kyselevät Porissa (sivu 10)
Viisi miljoonaa Kokkolan satamaan (sivu 10)
Energiapolitiikassa isoveli-makua (sivu 10)
EU:n ruoka-apu järjestöille (sivu 10)
Aatos Erkko ja työllisyyspolitiikka (sivu 11)
Työttömille yhteistyö on voimaa (sivu 11)
Nurmeksen Työttömät: Tietokone tuli, töitä odotellaan (sivu 11)
Työpaikkojen syntymistä ei saa estää turhalla byrokratialla (sivu 11)
Edustatteko kahta miljoonaa SAK, STTK ja Akava? (sivu 11)
Työttömät tapasivat erämaaleirillä Laaniojan kurussa (sivu 12)
Lapin läänin työttömien yhdistykset: Työttömyys ja leikkaukset romuttavat yhteiskunnan (sivu 12)
Mitäpä mietit? Työttömien ajatuksia ja toimintaa laidasta laitaan sivut 1–16 (sivu 1)
Tampereen Seudun Työttömät: Vaappukurssin kautta kalaan (sivu 1)
Uudesta luotava työ (sivu 2)
Nuorten työttömien ihmisoikeuspäivät 16.–18.10.1995 Seurakuntaopisto, Järvenpää (sivu 2)
Haaste ekologisesti kestävän työllistämisohjelman laatimiseksi (sivu 2)
URL:ssä http://www.uta.fi/rekrytointi/ aktiivinen etsijä palkitaan: Työvoima ja -paikat kohtaavat tietoverkossa (sivu 3)
ATK-opetuksesta OTA ry:ssä (sivu 3)
Kaksi prosenttia työikäisistä työllistetty: Parkano ei aio hellittää tavoitteestaan (sivu 4)
”Että työvoima olisi mahdollisuuksien tori” (sivu 4)
Kokkolan Työttömien tilat moninkertaistuivat (sivu 5)
Merelliset kesäpäivät Pietarsaaressa (sivu 5)
Omatoimitukea työttömille: Sirkkulanpuisto etsii uusia koulutusideoita (sivu 5)
”Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”: Särvintä järvestä ja omalta pellolta (sivu 5)
Keski-Suomen Työttömät kuulivat kansanedustajiaan: Vaalipuheet eivät vastaa hallitusohjelmaa! (sivu 6)
Kuopan kysely, Alhon vastaus (sivu 6)
Lisää yhteistyöhalukkaita (myöhästyneitä) puolueita (sivu 6)
Lakipykälät muuttuvat – muuttuuko työttömän tilanne? (sivu 7)
Espoon kaupungin työllisyystoimikunta: Työttömyys alle puoleen kolmessa vuodessa (sivu 7)
Pori kesätyöllistää jälleen (sivu 7)
Työosuuskuntien yhteistyö tiivistyy (sivu 8)
Utopiaa ja tupasvillaa (sivu 8)
Keppiä vai porkkanaa? (sivu 9)
Nuorille tarvitaan yksilöllisiä ratkaisuja (sivu 9)
Finanssipääomasta kulttuuripääomaan (sivu 9)
TVY:n STTK-vastaava Tuula Vakkilaisen ensimmäinen tehtävä: ”Työttömät toimihenkilöt liikkeelle” (sivu 10)
Kesän halvin ”Unkarin matka” (sivu 10)
Jorma Aho Oulusta patistelee: Akavalaiset työttömät ulos koloistaan (sivu 11)
Varkauden Seudun Työttömät: Varkaudessa ”toivon torstai” (sivu 11)
Nokian Työttömät: Nokialla kaivataan pysyvää toimitilaa (sivu 12)
Nokian Työttömät: Tarvitaan oma asiamies (sivu 12)
Ylöjärven Työttömille vihdoin toimitila (sivu 12)
Åke sai töitä (sivu 12)
”Opiskelu ei voi toimia loputtomasti puskurina” (sivu 13)
Läsnäolevan vanhemmuuden puute (sivu 13)
Työttömyysongelman ratkaisu? (sivu 13)
Tornion Työttömille oma terveydenhoitaja (sivu 14)
Työttömät kultaa huuhtomaan (sivu 14)
Lätsä-Pekan palkinnot Työväen keskusmuseossa (sivu 14)
Työttömien Liikunta ry perustettiin Helsinkiin (sivu 14)
Tanssien läpi kesän (sivu 14)
Lokit ja minä (sivu 15)
Risuja ja ruusuja ammattiyhdistysliikkeelle (sivu 15)
Sininen mies harmailla markkinoilla (sivu 15)
Tämä on jo kansallinen häpeä (sivu 15)
Olavi Koivusen runot Orpo ja Muisto (sivu 15)
Työttömille oma kulttuurikaselmus? (sivu 16)
Näin se kävi… nimittäin uuden puheenjohtajan valitan TVY:ssä (sivu 1)
”Ilo ilman viinasta on sailasta” (sivu 2)
Uusi puheenjohtaja vierailulle Ruotsiin (sivu 2)
Sosiaaliturvan tunnustuspalkinto Jukka Vinnurvalle (sivu 2)
Kirjailija Heikki Turusen tervehdys työttömille: Samassa veneessä pahimman yli (sivu 3)
Näin Uudessakaupungissa: Työttömyys helpotti kun lomautettuja irtisanottiin (sivu 4)
Laitilan työttömyys näkyy myös tyhjinä liiketiloina (sivu 4)
Kuukausittain noin 3 500 kontaktia: Raumalaisilla toimintaa ruokalasta teatteriin (sivu 4)
Opi sanomaan ”kyllä” ja ”ei” (sivu 5)
Työttömän miehen kunnia (sivu 6)
Työllistämistuet uudistuvat (sivu 6)
Työttömyysturvalain henki on unohtunut: Työvoimatoimikunnat ottaneet poliisin roolin (sivu 7)
Apulaisprofessori Pertti Koistinen: Yhteiskunnan tulisi tukea Humaani Oikeus -yhdistystä (sivu 7)
Mikä on Humaani Oikeus? (sivu 7)
Kissa pöydälle: Kuka kadehtii ketä? (sivut 8–9)
Kirkko työllistää vastavalmistuneita ja työttömiä (sivu 9)
Yhteydenotot rikospäivystykseen kasvussa (sivu 9)
Eduskuntaryhmille kysely työttömyyteen liittyvistä asioista (sivu 9)
TVY:n vuosikokous evästi tulevaa toimintaa: Itsenäisyyttä ja yhteistyötä (sivut 10–11)
ENU raportoi työttömyydestä: Kurjuutta kaikkialla (sivu 12)
Työttömillä oikeus osallistua kehitysyhteistyöhön (sivu 12)
Professori Antti Kasvio: Mistä miljardi uutta työpaikkaa? (sivu 13)
Oikeus työhön on kestävä vaatimus (sivu 13)
Työttömien terveydenhuollossa ongelmia ja käyttämättömiä mahdollisuuksia: Aikuisneuvolat tarjoavat apuaan (sivu 14)
Työttömillä vaihtoehto miljardileikkauksille: Säästötarve vähenee työllä ja verotuloilla (sivu 15)
Peruspäiväruokaa Erikan tyyliin. Reseptejä (sivu 16)
Sarjakuvapiirustuskilpailu (sivu 16)
Sarjakuva, T. Rytöhonka: Hauskaa vappua, Agaton Muna! (sivu 16)
Kirjaesittely: Työ meni – mitä jäi. Vaihtoehtoja elämänhallintaan (sivu 17)
”Nyt olisi suurmielenosoituksen aika!” (sivu 18)
Kangasalan työttömillä upea toimitila (sivu 18)
Osuuskuntapesti laajenee Akaaseen (sivu 18)
Viisi miljoonaan työttömille (sivu 19)
Paha haltija (sivu 19)
Arvovalta – pääasia? (sivu 19)
Turkulaiset reissussa (sivu 19)
Raumalla mennään traktorilla taivaaseen (sivu 19)
Syrjäytymiskonfrenssi Tampereella 2.–3.5.1995 (sivu 19)
Vahvat luut voimaharjoittelulla: Luut lujittuvat jo nuorena (sivu 19)
Työttömyys – Haaste parempaan (sivu 20)
Tampereen TyöPirkka-projektin toiminta vaarassa? (sivu 1)
Pääkirjoitus: Työttömät (sivu 2)
Pääkirjoitus: Aktiivi vai passiivi? (sivu 2)
TVY:n ja ay-liikkeen suhteet tiivistyvät (sivu 2)
Aktiivista työvoimapolitiikkaa vai passiivista rahanjakoa? (sivu 3)
Pepi Reinikainen: Kulttuuria kuritetaan (sivu 3)
Yhteisvastuukeräys lasten hädän lievittämiseksi (sivu 4)
Työllistämistuki muuttuu huhtikuun alusta (sivu 5)
Työttömän eduskunta (sivu 5)
Työpajassa nuori pääsee arkeen kiinni (sivu 6)
Sirkkulanpuiston kokeilu Kuopiossa onnistunut: Asunnottomat eivät enää ole asunnottomia (sivu 6)
Työttömyyttä ei ratkaista pelkän hallinnon toimilla (sivu 7)
Työttömyysongelman ratkaisu (sivu 7)
Työttömien ääni kuuluman SAK:ssa (sivu 8)
Apulaisprofessori Asko Suikkanen: Tulevaisuudessa ei enää saa mitään ilmaiseksi (sivu 8)
Työnhakijan oikeusturvaa parannettava (sivu 8)
Työttömien aktivisti arvioi vihreän pessimistin kirjan: Elonjäämisoppia työttömyyslainalla (sivu 9)
Oikeus työhön (sivu 9)
Turvatalolla terapioidaan nuorta kuunnellen (sivu 10)
Vammaisjournalismissa näkyy toimittajan pelko ja ihastus (sivu 10)
Kriisihoito lievittää ahdistusta (sivu 11)
Murikka kurssittaa metallin työttömiä (sivu 12)
Humaani Oikeus syrjäytyneiden asialla: Oikeutta osattomille (sivu 12)
TVY:n vuosikokous Jyväskylässä (sivu 13)
TVY på svenska (sivu 13)
Naiskonferenssi kutsuu jo (sivu 14)
Länsi-Helsinkiin uusi työosuuskunta (sivu 14)
Kapinaa arkeen (sivu 14)
TV 2 tarttuu työttömyyttä sarvista: Tiukat paikat tulee ruutuun (sivu 15)
Hämeenlinnan työttömille oma asiamies (sivu 15)
Sarjakuva: Vaalikahvitarjouksia (sivu 15)
Suksi Lahteen! (sivu 16)
Kalastus on sosiaalista terapiaa (sivu 17)
Päiväopisto avaa ovensa (sivu 17)
Lukijoilta (sivut 18 ja 19)
Vihjeitä työttömille (sivu 18)
Jättääkö aika TVY:stä? (sivu 18)
Rikkailta pois ja köyhille lisää (sivu 18)
Työttömyys on poistettavissa (sivu 18)
Pellossa toimitaan (sivu 18)
Itsenäisyyspäivän jälkimietteitä (sivu 19)
Apua mökille eli ehdotus kahden työttömän elämänlaadun parantamiseksi (sivu 19)
Oikein tai väärin, kassa on aina oikeassa (sivu 19)
Linan kutsuilla työtön (sivu 19)
SAK ja TVY lyövät yhdessä työtahtia: Toimintaeväitä nuorille työttömille (sivu 20)
Dollariapua työttömille? Help Finland’s Unemployed (sivu 1)
Pääkirjoitus: ”Täytyy uskaltaa leikata” (sivu 2)
Pääkirjoitus: Media ja työttömät (sivu 2)
Oikeudenmukaisuus turvattava kaikissa oloissa (sivu 2)
”Teitä on, olispa töitä”: ”Tuntuu, että olen löytänyt uuden ammatin” (sivu 1)
Pääkirjoitus: Työttömyys on hallitsemisen väline (sivu 2)
Pääkirjoitus: Uusaktiivisen kokovartalokuva (sivu 2)
Juha Lehtinen, Helsingin Työttömät: Vähemmän palkkaa EU:n kilpailukyvyn säilyttämiseksi (sivu 2)
Marakin lukee Karenssia (sivu 2)
Etelä-Hämeen Työttömät vetoavat kansanedustajiin ja tuleviin ehdokkaisiin: Pelkkä talous ei nosta maata lamasta (sivu 3)
Kansanedustajia työttömille: Johannes Koskisesta ensimmäinen kummikansanedustaja (sivu 3)
Tampere: Kansalaiset: Talkoisiin! (sivu 4)
Virrat: Virtain Työttömät esittävät kirjastoremonttia (sivu 4)
Hämeenkyrö: Hämeenkyrössä työttömyyden hoitoon 1,5 miljoonaa (sivu 4)
Sonkajärvi: Sonkajärven Työttömät: Perusturva ei riitä toimeentuloon (sivu 4)
Hämeenlinna: Hämeenlinnalaiset perustivat työosuuskunnan (sivu 5)
Hattula: Hattulassa käynnistyi HETi-projekti (sivu 5)
Oulu: Oma-Apu toimii Oulussa (sivu 5)
Jyväskylä: Jyväskylän uudet tilat otettu hyvin vastaan (sivu 5)
Aikuiskoulutus kiinnosti Tampereella (sivu 6)
Virrat: Radio Repsikka palvelee työttömiä (sivu 6)
Väsyneelle matkailijalle on Elrodnin talo (sivu 6)
Lutherin työkäsityksestä väitellyt Seppo Kjellberg: Luonnonoikeus työnetiikan perustaksi (sivu 7)
Apulaisprofessori Pertti Koistinen: Työn jakaminen solidarisuutta (sivu 7)
Eurooppa: Eurotyöttömien johtoon ehdolla oleva Terttu Lehtiaho: TVY:n malli kelpaa vientiin (sivut 8 ja 9)
ENU on eurotyöttömien verkosto (sivu 8)
Raportteja Euroopan maista (sivut 8 ja 9)
Pohjois-Savon Työttömät: Kirjava Satama Rautalammin Kerkonkoskella (sivu 10)
Pohjoismaiden naiset kokoontuivat Turussa (sivu 10)
Tampere: Työtön lääkärikin tarttui maalisutiin: Leirikeskus puolukanpunaiseksi (sivu 11)
Virrat: Tyttömien ja työläisten kirkkopyhä Virroilla (sivu 11)
Rantakylä: Piispa kuuli työttömiä Rantakylässä (sivu 11)
Penninvenytyspäivä (sivu 12)
Ivalo: Kullanhuuhdontaa Ivalon Rönkäojalla (sivu 12)
Harmaantunut haitarimies juhlii: Jani Uhlenius on hehkuttanut haitaria 30 vuotta (sivu 13)
Työtön Nieminen voi olla meistä jokainen: Kiti Neuvonen tuottaa iloista konserttia (sivu 13)
Mainos (sivu 14)
TVY valitsi uusia päättäjiä ja työntekijöitä: Hallituksen jäsenten vastuu korostuu (sivu 15)
TVY:n uudet kasvot esittelyssä (sivu 15)
Akustisen musiikin leiri Sodankylässä (sivu 15)
Keski-Suomen Työttömät risteilevät (sivu 15)
Tampereen Työttömät retkeilevät (sivu 15)
TUL: Turkku tarjoaa liikuntaa ja elämyksiä (sivu 16)
Irokeesipallosta uusi suosikkipeli! (sivu 16)
Pääkirjoitus: Työllisyyspolitiikalle huono arvosana (sivu 2)
Murrostorstaista muutokseen (sivu 2)
Raha-automaattiyhdistys avustaa työttömiä: Toiminta paisuu joka puolella Suomea (sivu 2)
Työttömyysturvan saanti tiukkeni vuoden alusta: Työttömän syytä olla tarkkana! (sivut 3 ja 4)
Työttömien ja kirkon ihmisoikeuspäivät lokakuussa: Pois turhat rajoitukset! (sivu 4)
Köyhyyden syöksykierre: Yrittäjyyttä ei aina palkita (sivu 5)
Suomi-talkoot suljettu työttömiltä (sivu 6)
Työttömillä ei ole varaa hammaslääkäriin: Työttömyyden terveysvaikutuksista ei tietoa (sivu 6)
Työmarkkinatuen viikate osui pahiten nuoriin! (sivu 7)
YLE tuki: hallitukselle huono arvosana (sivu 7)
Työttömän kannattaa nyt käydä verotoimistossa (sivu 8)
Valtaosa pakolaisista vailla pysyvää työtä (sivut 8 ja 9)
Kolikkokokki: Hengenruokaa ja reseptejä (sivu 9)
Kasvu ei enää palauta menetettyjä työpaikkoja. Täystyöllisyys voidaan saavuttaa vain jakamalla työt niin, että kaikille riittää: Työtä kaikille lyhentämällä työaikaa (sivut 10-11)
Rakennustyöttömät: Kunnat työllistämään (sivu 12)
Työttömien konsertti Valkeakoskella (sivu 12)
Kuhomossa toivotaan parasta, mutta pelätään pahinta (sivu 12)
Työttömien yhdistykset tiivistävät yhteistyötä Pohjois-Suomessa (sivu 13)
Lahteen upea ruokala (sivu 13)
Helsinkiläiset naulasivat teesinsä työministeriön porttiin (sivu 14)
Närpiö, Etelä-Pohjanmaa: Tervetuloa Iivarsin taloon! (sivu 14)
Porissa toiminta monipuolistuu (sivu 14)
Kaunis Veera: Tiedonhalua (sivu 15)
Mainoksia (sivu 15)
Persidentti Martti Ahtisaari kävi työttömien syynissä: Ahtisaari lupasi jatkaa juttua myös Mäntyniemessä (sivu 16)
Extra 1993 2.4.1993 (pdf 2,9 Mt)
TVY:n ja SAK:n kampanja ”Työn puolesta”: Luonnon laki? (sivu 1)
Mikä lääkkeeksi:
Juice Leskinen: Työn hinta alas (sivu 1)
Kauppaneuvos Paukku: Lisää kotimaan kauppaa (sivu 1)
Tampereen yliopiston sosiologian professori: Raimo Blom: Velkaa ja elvytystä (sivu 1)
SAK:n järjestösihteeri Pekka Sarkkinen: Onko ”Työn puolesta” -kampanja kansallinen kysymys? (sivu 2)
Mihin joutui tuottavuuden kasvu? (sivu 2)
Työttömillä oma ohjelma työllisyyden parantamiseksi (sivu 3)
TVY: Eduskunta hajoitettava (sivu 4)
TVY:n uusi puheenjohtaja: Työttömien puolesta henkeen ja veren (sivu 4)
Pääkirjoitus: Työ ja toimeentulo on kaiken perusta (sivu 2)
Työttömät vaativat murrostorstaina 4.11.1993: Työtä – ei sosiaaliturvan heikentämistä! (sivu 2)
Päiväraha loppuu kokonaan 800 päivän jälkeen: Suunta kohti sossua? (sivu 3)
Päivärahoja nakerrettu pala palalta: Alas, alas, työttömän arki… (sivu 4)
Syökö työttömyyskortisto myös lapsen hoitopaikan? (sivu 5)
Arpa, Akateemisten resurssipankki: Arpa on heitetty (sivu 6)
Osapäivätyön aikana voit nollata päiväsi – tai tippua kokonaan ulos ansioturvasta (sivu 6)
Hallituksen lamalääke uhkaa potilaan terveyttä: Vaihtoehtoinen talouspolitiikka perustuu elvytykseen (sivu 7)
Mielenterveys: Myönteisyys helpottaa elämää (sivut 8 ja 9)
Kolikkokokki: Valkoista talven alla (sivu 9)
”Opiskelusta saa enemmän” (sivu 10)
Työttömästä opiskelijaksi – mistä rahat? (sivu 10)
Työtön saa opiskella illalla ja sivutoimisesti (sivu 11)
Työttömien päiväopisto televisioon (sivu 12)
Työvoimatoimiston salakieli selväksi (sivu 12)
Siilijärven Työttömät: Siilijärveltäkin mieltä osoittamaan! (sivu 13)
Jyväskylän Työttömät: Ulos lokeroista! (sivu 13)
Lapin Tyttömät Vasajärvellä (sivu 13)
Työttömien järjestö paisuu (sivu 14)
Kansanedustajat esittävät viittä miljoonaa työttömille (sivu 14)
Hämeenlinnan Työttömät uusiin tiloihin (sivu 14)
Kaunis Veera (sivu 15)
”Toiminta on vastapaino toimeettomuudelle”: Valkeakoskella tavataan joka tiistai (sivu 15)
Joulukortti työttömien tukemiseksi (sivu 15)
Vantaa: jumppaa, velkaneuvontaa… (sivu 16)
Toijalassa toivotaan: Tulkaa mukaan naiset ja toimihenkilöt! (sivu 16)
Pääkirjoitus: Emme syö toisiamme (sivu 2)
Työn puolesta yli 300 000 nimeä (sivu 2)
Työttömyysturva:
Työttömät sosiaaliluukulle: Työttömyysturvan uudistus sulkee osan työttömistä perusturvan ulkopuolelle (sivu 3)
”Työttömyysturva ei ole kansalaispalkka” (sivu 4)
”Ihminen pankkitukea tärkeämpi” (sivu 4)
TVY:n Seppo Vainio: Päivärahakatto selvä heikennys (sivu 4)
Työttömillä oma työllisyysohjelma! (sivu 5)
”Hallitus uuniin, jätkät duuniin” (sivu 5)
Työttömyys huolettaa ay-pomoja (sivu 6)
STTK:n Esa Swanljung: Työttömyysturva säilyy (sivu 7)
Akavan Voitto Ranne: Työttömyys tuttu myös Akavalle (sivu 7)
Kansanedustajien aloite: Luopumiseläkkeellä nuorille töitä (sivu 7)
Mielenterveysseura: Ongelmat pitää puhua pintaan (sivut 8 ja 9)
Kolikkokokki: Hengenruokaa ja reseptejä (sivu 9)
Kannustusta rajoitusten asemesta (sivu 10)
Yhteisvastuu-keräys tuotti myös työttömille (sivu 10)
Työministeri tiedottaa -sarjakuva (sivu 10)
Sosiaalityöntekijät: Perusturvan leikkaus katastrofi: Työttömyys loi jonot sosiaalitoimistoon (sivu 11)
Helsingin Työttömät: Työttömien tietopajat vireille Helsingissä (sivu 12)
Kuopio: Kuopion kulmilta (sivu 12)
Pori: Porissa Mikonkadulla mieli virkistyy (sivut 12 ja 13)
Forssan Seudun Työttömät: Forssalaiset ylös sohvalta! (sivut 12 ja 13)
Seinäjoki: Seinäjoki tangon siivellä retkelle (sivut 12 ja 13)
Tampere: Velkaneuvontaa, autonkorjausta, näytelmäkerhoja jne: Tampereen Työttömien keskus avattu (sivu 13)
Työttömät kirjoittivat 12 000 liuskaa Työttömän tarina -kirjoituskilpailussa (sivu 13)
Pirkanmaan työllisyyspalkinto: Lamino työllistää Ylöjärvellä (sivu 14)
Kaunis Veera (sivu 15)
J. Karjalainen: Ihmisistä saa enregiaa (sivu 16)
Juhani Rantanen: Työttömissäkö Suomen toivo? (sivu 2)
Kajaanin Työttömien yhdistys: Julkilausuma (sivu 2)
Kuopio: Kuopion Seudun Työttömien toimintaa (sivu 2)
Imatra: Imatran Työttömät toimivat (sivu 2)
Työttömille samat alennukset kuin eläkeläisillä (sivu 3)
Nurmeksen Seudun Työttömät: Näin syntyvät työttömien yhdistykset (sivu 3)
Viiala: Kevätterveisiä Viialan Työttömiltä (sivu 3)
Työttömyysturva ja työllisyyslaki: Työttömien turva järjestyksen kourissa (sivu 4)
Työministerin peitonjatkopuuhat (sivu 5)
Päivärahoista pidätettiin veroa 3,5 miljardia markkaa (sivu 5)
Kotka: Kotkan Työttömien Toimikunta (sivu 5)
Työttömyys, joukkotyöttömyys, suurtyöttömyys, massatyöttömyys jne.: Kansalaisprotesti työttömyyttä vastaan (sivu 6)
Työ-projektilla työttömien voimavarat liikkeelle (sivu 7)
Tamere: Tampereen Seudun Työttömien Monitoimintakeskus avaa 2.4. (sivu 7)
Psykiatri varoittaa: Suurtyöttömyys on aikapommi (sivu 8)
Vantaan kriisipalvelu luo suojaverkkoa (sivu 8)
”Hiljaisuuden ystävä” Paavo Rissanen: Työttömillä nyt mahtava yhteiskunnallinen tilaisuus (sivu 9)
Areena kansalaistoiminnalle (sivu 9)
Kurjistuva kansa tarvitsee vapauden kohentaa elämäänsä (sivu 10)
Työttömien koulutus alkuun Kiljavalla: Itsetunnon kohottamisen kautta aktiiviseen toimintaan (sivu 10)
Yhteisvastuukeräyksen tuotto luovutetaan yhdistyksille sääntöjen mukaisesti (sivu 11)
Työttömien toimintaa: OTA – Oulun Työttömien Oma-Apu ry, Kajaanin Työttömien Yhdistys ry, Mikkelin Seudun Työttömien Toimintajärjestö, Lahden Työpaja 92, Porin Seudun Työttömät ry, Kuopion Seudun Työttömät ry, Seinäjoen Seudun Työttömät ry, Turun Seudun Työttömät ry, Keski-Suomen Työttömien Toimikunta, Tornion Työttömät ry, Etelä-Karjalan Työttömien Tuki ry, Tampereen Seudun Työttömät ry, Hyvinkään Työttömät ry, Nurmeksen Seudun Työttömät ry (sivut 11, 12 ja 13)
Esko ja Iiro, talonrakentajat II (sivut 12 ja 13)
Kuulkaa korpeimme kuiskintaa… (sivu 12)
Työttömien yhteisöjen osoitteita (sivut 14 ja 15)
Mainoksia (sivut 15 ja 16)
Työttömät Yhteisvastuukeräyksen kohteeksi (sivut 1, 2 ja 7)
TVY:n ammattiyhdistysjaosto (sivut 1 ja 3)
Pääkirjoitus: Muutama sananen kansanedustajille (sivu 2)
STTK:n puheenjohtaja Esa Swanljung: Työttömyyden turva ei ole kauppatavaraa (sivu 3)
SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen: on kyse oikeudentunnosta (sivu 3)
TVY:n ammattiyhdistysjaoston edustajat tavanneet keskusjärjestöjohtajia (sivu 3)
Kansanedustajat nyt työttömien viimeinen turva… (sivut 4 ja 5)
Perusturvaa leikataan – ja rajusti (sivu 5)
Valtio ei säästä leikkauksilla (sivu 5)
Työttömien järjestön edustaja tarkkailijana työttömien Euroopan konferensissa (sivu 6)
Työoikeudesta luopumista löydettiin uusi säästökohde (sivu 7)
Pitkäaikaistyöttömän kannattaa selvittää vaihtoehtonsa tarkkaan (sivu 7)
Työttömyys kasvussa myös EY-mainssa: Joka kuudes työntekijä jo kilometritehtaalla (sivu 8)
Työttömyyspäivärahan saajan oikeus vastikkeettomaan toimintaan ja opiskeluun (sivu 8)
Kirkon diakonia- ja Yhteiskuntatyön Keskus vetoaa: Kirkon ei tule jäädä sivustakatsojaksi (sivu 8)
Työttömät toimivat (Oulu): Oulussa toimii nyt Työttömien Oma-Apu (sivu 9)
Työttömät toimivat (Turku): Työttömien ruokala tähtäimessä Turussakin (sivut 1, 10 ja 11)
Työttömät toimivat (Keski-Suomi): Näin Keski-Suomessa: 2500 markan panostus poiki 70 työ- tai koulutuspaikkaa (sivu 12)
Työttömät toimivat (Seinäjoki): Seinäjoen työttömät ruskaretkellä (sivu 12)
Työttömät toimivat (Kotka): Kotkan työttömien lämmintä ruokaa (sivu 12)
Työttömät toimivat (Nurmes): Nurmeksessa jännätään: Kopauttaako valtuusto koulun työttömille (sivu 13)
Työttömät tomivat (Tampere): Tampereen työttömillä vilkkaasti toimiva ruokapaikka (sivu 12)
Työttömät toimivat (Hyvinkää): Omat tilat tavoitteena Hyvinkään työttömillä (sivut 14 ja 6)
Työttömät tomivat (Pääkaupunkiseutu): Työttömän ääni kuuluu pääkaupunkiseudulla (sivu 14)
Työttömät tomivat (Hämeenlinna): Työttömien toimintapäivä Hämeenlinnassa (sivu 14)
Työttömät tomivat (Tampere): Monitoimikeskus viritetty laajentamaan toimintaansa Tampereella (sivu 15)
Työttömät tomivat (Kuopio): Tervehdys lumisen talven keskeltä! (sivu 15)
Tuula Tuominen: Tervehdys työtön ystäväni! (sivu 16)
Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö – TVY on jatkanut viime tammikuusta rekisteröitynä yhdistyksenä 15 vuotta toimineen Valtakunnallisen Työttömien Valtuuskunnan toimintaa (sivu 17)
Mainoksia (sivut 18, 19–20)
Eikö miljoona työtöntä riitä? TVY julistaa: Kansalaisten hätätilan (sivu 2)
Velvoitetyöstä kieltäytyminen ansa työttömille (sivu 2)
Pitkäaikaistyöttömien määrä nousee sataan tuhanteen (sivu 3)
Puheenjohtajan palsta: Ilman Sinua eivät asiat korjaannu (sivu 3)
Pitkäaikaistyöttömän mietteitä (sivu 4)
Pankkialan ja työhallinnon yhteistyö käynnistynyt ripeästi (sivu 5)
Mistä 600 000 [työtöntä] koostuu? (sivu 5)
Moderni vapaakauppa ja 600 000! (sivu 5)
Emme hyväksy työllisyyslain romuttamista: Vaadimme parannusta! (sivu 6)
Työllisyysohjelma 1992 (sivu 7)
Rahaa on kuin rantaheikkaa Yyterissä, mutta ei työllistämiseen! (sivu 8)
Jälleen moraaliton teko hallitukselta (sivu 8)
Kommentti työttömien virikeviikolta: ”Viikko Vahermalla vastasi kahta etelässä” (sivu 9)
Raija Korhonen, yhteiskunnallisen työn pastori: Köyhien puhuttelussa (sivu 9)
Tampereen Seudun Työttömät: Tampereelta Nääs, Morjens! (sivu 10)
Hämeenlinnan Työttömät: Torilla tapahtuu (sivu 11)
Kuopion Seudun Työttömät: Terveisiä Kallaveden rannalta (sivu 11)
Turun Seudun Työttömät: Kun ei ole työtä, niin ollaan vapaalla. Kun ollaan vapaalla, niin tehdään työtä. ??? No vapaaehtoistyötä tietenkin. Ja Suomen Turuus (sivu 11)
TVY:n jäsenyhdistykset: Paikallistoiminta laajenee voimakkaasti (sivu 11)
Työttömien budjettiriihi Kolmen Sepän patsaalla Helsingissä 25.–27.8.1992 (sivu 12)
Tietoa työttömille ja lomatetuille (sivu 12)
Tuoko EY-jäsenyys 100 000 työpaikkaa? (sivut 1 ja 2)
Pääkirjoitus: Oikeus työhön ja leipään kaikille (sivut 2 ja 4)
Esko ja Iiro, talonrakentajat (sivu 2)
Tampereen seudulla toimitaan! (sivu 3)
Eeva – riittäisikö Sinulle 2 000 mk kuukaudessa? (sivu 3)
Tärkeää tietää: Työllisyyslain muutoksesta (sivu 4)
560 000 [työtöntä] (sivu 5)
Pori: Työttömien toiminta tiivistyy Porissakin (sivu 6)
Tässä teatterissa ei naura yleisö eikä näyttelijät! (sivut 6 ja 7)
Kaikki tulot samalla viivalla? Työttömyyspäivärahoja verotetaan muita tuloja ankarammin (sivu 7)
Pääkaupunkiseudun työttömät toimivat (sivu 7)
Viisas ihminen (sivu 7)
Hämeenlinnan työttömät: [Kahvila] Villiruusu työttömän ystävä (sivu 8)
Työttömien toimintaa tuetaan (tukijalista) (sivu 8)
Työllisyys kevenee (sivut 1, 6 ja 7)
Valtakunnallinen työttömien valtuuskunta (sivu 2)
Ilman sinua eivät asiat korjaannu: Toimintaan suurtyöttömyyden torjumiseksi (sivu 2)
Lähdeverolla 20 000 työpaikkaa (sivu 2)
Mihin rahat katosivat? (sivu 2)
Esimerkki aiheutetusta työttömyydestä (sivu 3)
Kansanedustajat kyselyryöpyssä (sivu 3)
Lama aiheuttaa sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia (sivu 3)
Tuloksiin vain yhdessä ja itse toimien (sivu 4)
Hallitus potkii ikääntyviä työttömiä (sivu 4)
Kanerva vapaa-aikaministeriksi Havaijille (sivu 5)
EY-jäsenyys lisää työttömyyttä (sivu 5)
Työttömät puolueiden kauppatavaraa? (sivu 5)
Työllisyys kevenee – Työtä! – ei ihmisten pompottelua (sivut 6 ja 7)
STK kiristää työttömyyskassamaksuilla (sivu 8)
Oulun työttömien työpaja kierrätyksen edelläkävijä (sivu 8)
1990
Karenssisanomat ei ilmestynyt vuonna 1990
Vastaavan toimittajan palsta: K.A. Saarela (sivu 2)
Perusturva jäänyt puoleen tulokasvusta (sivu 2)
Hamina: Haminassa työttömiä paljon, toimintaa vähän (sivu 3)
Työttömyys merialalla (sivu 3)
Valtakunnallinen Työttömien Valtuuskunta: Eduskunnalle ja hallitukselle (sivu 4)
Oulun Työttömien Toimikunta: Oulun kaupunginvaltuustolle (sivut 4 ja 5)
Työttömän terveys (sivu 5)
Kuopio: Sirkanpuisto omin avuin 5 vuotta, eikä varmaan suotta (sivu 5)
Uusin työvoimatutkimus: Piilotyöttömiä 54 000, vajaatyöllisiä 47 000 (sivu 6)
Perustettiin eduskunnan perusturvatyöryhmä (sivu 6)
Kotkan työttömien toiminnasta (sivu 7)
Rikotaanko Suomessa lakia perusturvaa säädettäessä? (sivu 8)
Eduskunnan perusturvatyöryhmä 2.6.1989: Sosiaalietuuksien takaaman vähimmäisturvan parantaminen (sivu 8)
Työttömien nälkälakko Tampereella 19.11.–9.12.1987 (sivut 1, 4, 5)
Köyhyys on kansallinen häpeä (sivu 2)
Puheenjohtajan palsta: Työtä saa, jos haluaa? (sivu 2)
Puhakan vastaus Tennilän kysymykseen: Työttömien toiminnanvetäjille mahdollisuus työllistämistukeen (sivu 2)
Työttömät Puhakalle: Hallitus rikkoo perustuslakia (sivu 3)
Soklin kaivostoiminta alkaa – taistelu työpaikoista jatkuu (sivu 3)
Uusi työllisyyslaki: Paljon porua, vähän villoja (sivu 5)
Valtakunnallinen Työttömien Valtuuskunta: Köyhälistö liikkeelle perusturvan kohentamiseksi (sivu 6)
Toista vuotta peruspäivärahalla: ”Työtön löydään kontalleen” (sivu 6)
Mainoksia (sivu 7)
Kajaani ja Kotka: Näin toimivat työttömät (sivu 8)
Oulun Työttömät julkaisivat työttömien päiväkirjan (sivu 8)
Valtakunnallinen Työttömien Valtuuskunta: Oma toiminta auttaa – työttömien kurssi Nummi-Pusulassa 13.–18. maaliskuuta (sivu 8)
1987
Karenssisanomat ei ilmestynyt vuonna 1987
Mitä sinä ostaisit neljälläkympillä? (sivu 2)
Tekojen aika Neuvostokaupassa: Konsensusherrat huokailevat. Hyvä ei ole mitenkään (sivu 2)
Puheenjohtajan palsta: Kansallinen häpeä (sivu 2)
Aleksandrovitš: Ekat ekana (sivu 2)
Pekka Tiainen: Neuvostoliiton kaupan puolesta työttömyyden torjumiseksi (sivu 3)
Ilosanoma työttömille (”rahaa osoitetaan käpyjen keräykseen”) (sivu 3)
Sokli ja Kuola luo valoa Lapin työttömyyteen (sivu 4)
Työttömien toimikunta (Oulu): ”Teemme itsellemme tekemistä” (sivu 5)
Työttömien valtuuskunta: 100 markan peruspäiväraha jokaiselta työttömyyspäivältä (sivut 6 ja 7)
Lisäbudjetin tärkein anti: Miljardin alennus työnantajien SOTU-maksuihin (sivu 8)
Työllisyysmäärärahat polkevat pakoillaan: Hallitus ennustaa ennätystyöttömyyttä (sivu 8)
325 600 työpaikkaa (sivu 9)
Peruspäiväraha alennusmyynnissä (sivu 10)
Wärtsilä-Valmetin fuusio: Työpaikan tuhoamisesta 175 000 markan tapporaha (sivu 11)
Työttömistä rikollisia (sivu 11)
Kotkan Työttömät: Työttömät idänkaupan leikkaamista vastaan (sivu 12)
Kesämuistoja Viikarista (sivu 12)
Kulkuri (runo) (sivu 1)
Budjettiriihet lämmitettiin. Kuka saa jyvät, kuka akanat? (sivut 1, 6 ja 7)
Pääkirjoitus: Jyvät ja akanat 15.9.1985 (sivu 2)
Puheenjohtajan palsta: Nyt on Järjestäytymisen aika (sivu 2)
Työttömien toimikuntia (sivu 2)
Pohjanpoika: Politiikan aika (sivu 2)
Työttömistä lainsuojattomia: Eduskunta hyväksyi perustuslain rikkomisen (sivu 3)
Työläiset taistelevat työpaikoistaan:
Laajaa tukea Lievestuoreelle: Keski-Suomessa yli 10 000 lakossa (sivu 4)
Sarvis lakossa: Wärtsilän väki vastasi lujasti: Yli 5000 työläistä lakoissa Turussa (sivu 4)
”Kilpailukyvyn” todelliset kasvot: Miljardivoitot omistajille, lopputili työläisille (sivu 5)
Veroihin vain 4,3 % voitoista (sivu 5)
Miksi eduskunta ei estä? Suuryritykset vievät työpaikat ulkomaille (sivu 5)
Pekka Tiainen: Legenda vapaaehtoisesta työttömyydestä (sivu 8)
5 prosentin työttömyys luonnollista? ”Työvoimapula” huolestuttaa Pertti Sorsaa (sivu 8)
Viime vuonna 387 200 työtöntä työnhakijaa (sivu 8)
Työllisyyslakiesitys täysin vesitetty: Leppänen lipsui taas (sivu 9)
Työttömyys ei ole luonnonlaki: Täystyöllisyys jo todellisuutta (sivu 9)
Uusi laki puhdistaa työttömyyskassoja (sivu 10)
Työttömien kymmenen kohdan ohjelma: Työttömyysturvalki täysremonttiin (sivu 10)
Uuden lain karenssiautomaatti: Tarjotaan työtä, johon ei pääse (sivu 10)
Työttömän ääni: Kotka (sivu 11)
Leppänen antoi lainvastaiset ohjeet: Työvoimatoimistoista tehdään työttömien rangaistuslaitoksia (sivu 12)
Hallitus iski ikääntyviä työttömiä: Työttömyyseläkeikäraja nostettiin 60 vuoteen (sivu 12)
Perustuslain rikkojat vastuuseen: Valtakunnallinen adressikampanja ja työttömyysoikeudenkäyntien sarja 13.–31.5.1985 (sivu 1)
Pääkirjoitus: Hätätila. Syylliset vastuuseen 5.3.1985 (sivu 2)
Puheenjohtajan palsta: Tämäkö Suomen tasavallan hallituksen vaihtoehto työttömille? (sivu 2)
Perustuslakivaliokunta tutkii: Onko hallitus rikkonut perustuslakia? (sivu 2)
Työttömät vetoavat: Toimintaan työllisyyspolitiikan muuttamiseksi (sivu 3)
Työllisyyslakiesitys ei kelpaa: Leppäsen laki ei poista työttömyyttä (sivu 4)
Kapitalismin konkurssijulistus: Täystyöllisyyttä ei voida saavuttaa (sivu 4)
Leppänen asialla: Pitkäaikaistyöttömät silmätikkuina (sivu 5)
Uusi työllisyyslaki: Tie auki kortistojen puhdistamiselle (sivu 5)
Työtä on – rahaa on – antakaa ihmisten tehdä työtä! (sivut 6 ja 7)
Työtä kehitysalueille (sivut 6 ja 7)
Työttömien toimikuntia (sivu 7)
Wärtsilä 630, SYP 500 miljoonaa: Suuryhtiöiden voitot pilvissä (sivu 7)
Työttömiä 205 000 (sivut 8 ja 9)
Työttömyyskorvaukset viipyvät: ”Mitä Helvetin hommaa tämä on?” (sivu 10)
Työttömien toimikunta (Kajaani): Kajaaniin perustettiin toimikunta (sivu 10)
Viisikymmentä penniä vei työttömyyskorvauksen (sivu 10)
Työttömän ääni: Kotka, Tampere, Oulu, Ii (sivu 11)
STK:n ja SAK:n muistio opastaa: Näin toteutetaan työttömien pakkosiirto (sivu 12)
Kajaani: Kuuden viikon karenssi: Pakkomuuttopykälä käytössä (sivu 12)
Oikeutta työttömille! Viesti SOKLIsta Helsinkiin 29.3.–11.4.1984 (sivut 1 ja 7)
Pääkirjoitus: Oikeutta työttömille huhtikuussa 1984 (sivu 2)
Työttömien toimikunta (Rantasalmi): Rantasalmen rahakirstusta 140 000 markasta työttömille 200 (sivu 2)
Työttömien yhdistys (Ruukki): Karenssisanomat Ruukissa: ”Nyt on lähdettävä liikkeelle työn ja toimeentulon puolesta” (sivu 3)
Vuoden työläisteko 1983: Valtakunnallinen Työttömien Valtuuskunta (sivu 3)
Työttömien toiminnan monet kasvot : Vaikeuksia ja valmiuksia riittää Tampereenkin alueella (sivut 4 ja 5)
Kaasua Tampereelle! (sivu 5)
Tamperelaiset kulttuurityöntekijät tukevat työttömien kamppailua (sivu 5)
Kotka: Vielä tässä pysytään… Ravintoa toimettoman mielelle (sivu 6)
Työttömien yhdistys (Oulu): Oulussa rävähtää huhtikuussa! (sivu 6)
Kuopio: Kuopiossa isoja kauppoja: Työttömät pelinappuloina (sivu 6)
Gurujen guru eli H. Rinne työttömien pitkäaikaisessa tappojahdissa Suomen työvoimabyrokratiassa (sivu 7)
Työttömien toimikuntia (sivu 7)
Työttömyysoikeudenkäynti 11.4.1984 Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla alk. klo 18:00 (sivu 8)
Pääkirjoitus: Sinä, minä, hän… (sivu 1)
Työttömien toimikuntia eri paikkakunnilla (sivu 1)
Seuraavakin hallitus tyhjää täynnä? (sivu 2)
Toist’ puolt jokke vaaditaan: Lisää neuvostokauppaa (sivu 2)
Alas Morrin ehdotukset : Vain yhteisvoimin estetään työttömyysturvan romutus (sivu 3)
Ruukissa: ”Saas nähdä…” (sivu 3)
Kunnanjohtaja pakoili, kun Rantasalmella tempaistiin (sivu 3)
Työttömien toimintaviikon päiväkirja (Helsinki 7. – 11.2.1983) (sivu 4)